Monday, June 13, 2016

Humisevatko ikihongat runokylissä vielä

Naakanpoikanen nökötti ajotien reunassa. Ensin luulin että sen jalka oli poikki, sitten se nilkutti itseään isomman kimppuun ja sähisi. Ei tainnut olla avuttomimmasta päästä.

Aamulla tuntui kylmä tuulenhenki joka päivän mittaan häipynee. Kesäkuu kohta puolessa, juhannus on ihan pian. Opiskelen Uhtuan historiaa. Runokylissä on varmasti hiljaista nykyään. Olenko oikeassa jos ajattelen Uhtuan elävän omaa aikaansa valtavirrasta huolimatta. Humisevatko siellä vielä ikihongat, sen näämme kohta.

Ikihongista puheen ollen, äitini (91) oli pelannut "petangea" kaksi tuntia ja voittanut monta kertaa. Nuorenpana hän oli haka tässäkin lajissa. Sitten hän oli kuulut että ihan lähellä oli karhun jäljet, peräti kahdet. Onneksi hän ei mennyt yksin tutkimaan sillä siellä oli ihan vasta ollut äitikarhu lapsensa kanssa. Tai uroskarhu naaraan kanssa. Milloin on karhujen kiima-aika.

Helle kuulemma tulee. Kesä jatkuu.

No comments: