Sunday, June 28, 2015

Kun Helsingin metropoliitta Turussa kävi

Sää on lämmin ja kaunis. Myöhästyin liturgiasta hieman ja totesin kirkon olevan lähes tyhjän. Papistossa olivat paikalla Tampereen entinen kirkkoherra Markku Toivanen ja Viktor Turhanen, sekä diakoni jota en tuntenut. Palveluksen toimittivat Toivanen ja Ambrosius. Kanttorina oli matkakanttori. Olin havaitsevinani levottomuutta ja epätietoisuutta, mutta myös iloa.
Ihmetytti kyllä seurakunnan omien pappien poissaolo. Ehkä heillä on kesälomat kaikilla juuri nyt. Tosin kun katsoo seurakunnan kirkollisia ilmoituksia niin toimintaa näyttäisi olevan jo huomenna ja keskiviikkona klo 12.00 Metropoliitta Johanneksen Panihida. Ehkä sijaisia on paikalla. Tuntui herättävän kysymyksiä seurakuntalaisten keskuudessa. Pyhä synodi on antanut varoituksen Ambrosiukselle koska hän vei naispiispan alttariin Uspenskissa keväällä. Arkkipiispamme Leo oli kannellut Partolomeokselle ja harkitsee nyt lisätoimia. Antais nyt vaan jo olla( minun mielestäni) koko asian.

Metropoliitta Ambrosius astuu ulos kirkosta. Kirkkokahveja ei ole näin kesäisin. Portailla on kaksi kerjäläistä. Kuulin että kirkkoherra Durac on kieltänyt almujen annon kirkon portailla ja pihalla, ovat ilmeisesti häiritseviä nämä romanialaiset.
Ristin suutelussa seurakuntalaisia. Neuvoston jäseniä ei paikalla näkynyt. Oli hieman huonosti informoitu tämä Ambrosiuksen saapuminen. Ja sitten on nämä kesälomat.
Kirkon varjoisella nurmella on hyvä levätä jos uupuu matkalla. Olkaamme armollisia väsyville läheimmäisillemme, sillä samalla viivalla tässä ollaan kaikki syntiset oppiriidoista huolimatta.
Tässä hymyilee Metropoliitta Ambrosius ja suuntaa Toivasen kanssa kaupungille tai asemalle. Kuvassa takana oven vieressä seisoo Pavel Verikov, kirkkomme tukipilari. Hänellä oli tänään diakoninpuku päällä.
Juhannusruusut kukkivat Tehtaankadun pihalla.

No comments: