Saturday, April 13, 2013
Tarkovskilainen sade...
Lauantain tihkuinen sade norottaa lumista jäätä naapurin räystäältä. Katu paljas, likaiset surunauhat reunoillaan. Junan kolke kadun päässä saa hetkellisen tutinan huoneeseen.
Tarkovskilainen metsä ja Tarkovskilainen sade ovat merkityksiä täynnä. Näkyvän ja näkymättömän kohtaamista. Sade siunaa ja pesee puhtaaksi. Varmaankin He, jotka tunnustavat syntinsä usein, kokevat sateen jälkeisen seesteisen olon. Metsään voi eksyä ellei pidä varaansa. ...ja äkkiä siellä oli kaikenlaista...ötököitä ja matoja.
Konevitsan luostarissa käydessäni tapasin ihmisiä isompia saniaisia. Ihmiselle olisi hyväksi tutustua saniaisten alaiseen maailmaan; siellä käy kuhina ja vipellys.
Lähes yhdeksänkymmentä vuotias äitini haluaa tutustua Sofi Oksasen tuotantoon. Hän oli hankkinut uudet silmälasit, vaikka arvelin sen olevan tuhlausta koska nurmituomas voi saapua. Sitä odotellessa on hyvä lukea hyvää kirjallisuutta.
Jos haluat yksinäisyyttä, mene uskonnolliseen yhteisöön. Elämäsi voi muuttua. Muutos ei aina ole hyvä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Mataleena
En ikimaailmassa menisi uskonnon maailmaan. Siitä on sen verran puistattavia kokemuksia koulusta. Tekivät minusta ateistin kerralla.
Mutta tarkovskilaiseen maailmaan menen koska vain. Ja se on hieno, monimielinen, visuaalisesti monimielinen, sanalla sanoen viisas. Ja lopulta myös lämmin, vaikka kaikki lämpö henkilöistä on ajat sitten poistunut.
Oletko nähnyt sen viimeisen leffan, Uhri? Se on kuvattu Bergmanin maisemissa Fårössa. Pitää vielä suositella että kuuntele se Kolme päiväkirjaa Bergmanin Ingrid vaimon kuolemasta, Ingmarista siinä vieressä ja tyttären yrityksistä saada lapsi.
Se on kaksiosainen ja älyttömän kaunis!
Olen nähnyt Uhrin. Olen kyllä nähnyt kaiken mahdollisen Tarkovskilta.
Kuuntelin ihan sattumoisin viime sunnuntaina kyseisen kuunnelman. Nykyään informoidaan huonosti radio-ohjelmia lehdissä, jos ollenkaan.
Bergman käy joskus sietokyvyn rajoilla.
Tarkovski ja Bergman ovat ohjaajina selvästi sukulaisia. Aiheet, henkilöt ja interiöörit aivan erilaisia, mutta perusfiilis, katoavan maailman väistämättömyys, siis en tarkoita tässä yksilön kuolemaa, vaan maailman.
Stalkerissa se näkyy ehkä selvimmin. Mitä tapahtui kun Tshernobyl räjähti. Tai mitä tapahtuu kun kokonaiselta kansakunnalta menee historian taju, metafora voisi kai olla ihmisen aivojen synapsien ohjautuminen vääriin paikkoihin, jolloin asiat eivät enää suju.
Venäläinen historiattomuus, Ruotsin hyvinvoinnin laiskuus ja leivokset kaupoissa. Ruotsin ja Venäjän kauhistuttava rasismi, joka kummassakin maassa on kasvamassa.
Suomi ei ole yhtään sen parempi paikka. Rahaa täällä ei tarvittaisi, vaan sen jakamista tasaisesti, niin murheellisia kertomuksia ei enää tarvitsisi kertoa.
Kiitos hienosta analyysistä. Eipä tuohon ole lisättävää.
Venäläise ovat kyllä mielestään historiallisia. Kerran Tukholmassa venäläinen runoilija sanoi jollekin ruotsalaiselle haastattelijalle että "niin, teillä on sivilisaatio, meillä taas historia...
Post a Comment