Sunday, January 6, 2013

Säästäkää pala kauneutta kaupunkikuvaan...


Teofania meni toipilaana. Siunatut vedet jäivät saamatta kun en viitsinyt vaivata tuttaviani asialla.

Onneksi yksi henkilö lähetti Strandellin uusrenesanssista puutaloista ottamiaan kuvia. Yhtenäisen kaupunkikuvan vuoksi ehdotan että noiden puutalojen takaa, ylempänä Koulukadulla oleva kerrostalo puretaan, se häiritsee sekavasti silmääni.

Jokelan ulkoseinään oli ilmestynyt kyyneleitä ja huomasin samanlaisia kyyneleitä Strandellin taloissakin.


Talon nykyinen omistaja on pörssiyhtiö Sponde. Se kelpaavat kuulemma molemmat ehdotukset. Taloja on kuulemma tarjottu eräille ryhmille, mutta tiettävästi ne eivät menneet korjaamattomina kaupaksi.(TS.4.1.2013)

Aikoinaan talojen suojelutarve synnytti Puu ja Talo ry yhdistyksen.

Kuten on tapana, ovat talot päästetty huonoon kuntoon. Aikaisemmin ihmettelin Puutarhakatu 41. tulipalossa vaurioituneen puutalon leväperäistä huolehtimista palon jälkeen. Katto oli auki kuukausitolkulla ja vettä satoi estoitta sisälle. Sitten Kaupungin vuokratalo yhdistys sulki tiiviisti talon ja hometta alkoi keräätyä. Taloa ei edes yritetty kuivattaa. Kuitenkin kiinteistön omistajan tulee huolehtia kiinteistön kunnosta kaikissa tilanteissa. Minusta pitäisi säätää laki että omistaja sakon uhalla pitää kunnossa kiinteistönsä.

Puutarhakatu 41. puolesta nimienkeruu ja kaavamuutostavastustavien mielipiteiden lähettämisen aikaa on jatkettu 31.1.2013 saakka.

Kauneus pelastaa maailman


Pelastusta kauneudelle; säästäkää nämä talot. Jo pelkästään rakennustaiteen vuoksi, sillä nykyinen rakennuskulttuuri ei osaa rakentaa tällaisia rakennuksia.




No comments: