Saturday, January 5, 2013

1800-luvun puutalokaunottaret tappouhattuina


Turussa Eerikinkadun ja Koulukadun kulmassa olevat Strandellin puutalot ovat taas vaarassa, sillä kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen esittää puutalojen korvaamista L:n muotoisilla kahdeksankerroksisilla kerrostaloilla. Näin kaupunkikuva yhtenäistyisi(!). Miksi puutalot muka tekisivät sekavan vaikutelman kaupunkikuvaan?
Kun Sininen talo tuhottiin, käytettiin sanontaa ettei koulukadun varrella olevissa puutaloissa voi asua koska liikenteen aiheuttama melu on liian kova. Elementtitalot torjuvat kuitenkin liikenteen melua huonommin kuin puutalot; Tiedän kokemuksesta.


Toinen vaihtoehto olisi puutalojen säilyttäminen ja kerrostalojen rakentaminen puutalojen taakse. Samaisella tontilla on vanha makkaratehdas, joka kaiketikin puretaan.

Toistaiseksi Turussa riittää purettavaa ja kyllä nämä ahneet kulttuurirakennusten tuhoajat tuhoavatkin. Ihmettelen uutta rakennuslautakunnan puheenjohtajaa, Raimo Huhtasta, joka on vasemmistoliiton edustaja. Hän on rakennusliike Hartelan entinen pääluottamusmies. Hän oli 30 vuotta kaavoituslautakunnanpuheenjohtajana, ja hän on jättänyt (osaltaan) jälkiä kaupunkikuvaan Turussa.

Kuten monen muunkin suojeltavan puutalon yhteydessä on käynyt niin että talot on melkein tuhottu pitämällä ne tyhjillään ja huonosti huolehtien, Koulukadun puoleinen talo vaurioitui tulipalossa jokin vuosi sitten; kuten niin monet puutalot enne sitä.

Koskahan kaavoitus ja rakennuslautakuntiin saadaan kauneudentajuisia henkilöitä. Olisi jo aika.

Kuvia puutalokohteesta myöhemmin, jahka flunssata tokenen. Odotellessa yksi graffiti samasta kohteesta parin vuoden takaa.








1 comment:

Sami Liuhto said...

Voi myös kysyä, miten innokkaasti noita kauniita puutaloja suojellaan tulipaloilta. Tuntien tämän ugrilaisen mentaliteetin, en ihmettelisi, jos joku rakennuslautakunnan tai muun terroristiorganisaation jäsen kävisi ostamassa tulitikkuja pyromaaneille.

Sitten tämä "yhtenäistäminen". Eikö Turussa(kin) ollut (ja vieläkin on) yhtenäisiä puutaloalueita (vrt. rakennuslautakunnan estetiikka), joten miksi alun perin lähdettiin rakentamaan niitä kamalia betonimöhkäleitä, jos kerran kaivataan "yhtenäisyyttä"?

Epäilemättä nuo puutalojen tuhomiset kuvaavat tuhoajiensa yleistä pahaa mieltä ja mielen sairautta. Täytyy olla aivan sairas, jos esim. pitää Kelan mörskää kauniimpana (esteettisempänä) kuin aivan normaalia puutaloa, joita Turussa yhä on paljon rumuudenpalvojien kauhistukseksi.

Hoitoon tuollaiset tyypit kuuluisivat.