Sunday, August 14, 2011

Taideslummi jatkuu...



On niin helppoa piiloutua lakien ja oikeuksien taakse. Olla poliitikko, virkamies, päättäjä ja kuvitella laiskuuttaan olevansa suuri, vaikka todellisuudessa paljastaa pelkuruutensa ja pienuutensa. Kulttuurikaupunki Turku säätiöitti kulttuuripääkaupunki-projeltinsa. Korkeat instanssit pallottelevat vastuuta toisilleen siitä, kenelle oikeasti kuuluu valvoa säätiön varojen käyttöä.

Olisi varmaankin ollut hyvä pudjetoida pieni siivu Autonomiselle kulttuurikeskuksellekin, esimerkiksi edustusrahoista. Autonominen kulttuurikeskus on sinnitellyt ilman kotia, puistoissa ja vallatuissa taloissa, kuusi vuotta. Poliisi on tarjonnut heille tunteja putkassa kaupungin päättäjien siunauksella. Taideslummi-idea on hyvä. Näen siinä suorastaan Galilealaista meininkiä.

Jos kuulemani pitää paikkansa, niin taideslummi jatkuu Pothaninpuistossa vielä jonkin aikaa, ellei poliisi kuljeta yhteiskunnan varoilla nuoria taas tunnneiksi putkaan. Ja myöhemmin tarpeettomiksi minuuteiksi oikeussaleissa. Poliisilla on varmasti mielekkäänpääkin tekemistä kuin edellämainittu. Kaupungin johdolta ja tilalaitokselta puuttuu uutta luovaa ajattelua ja tulevaisuuden tunnistamista nuorisossa. Maailmassa ja Turussa uhkaa varmasti aivan muut asiat kuin Autonomisen kulttuurikeskuksen nuoret. Suhteellisuudentajua päättäjät.

Kuva on kirjasta: Ikkyuu; Riehaantunut pilvi ja Luurankouni. Basam 2010, 164 sivua. Suomentanut Kai Nieminen. Kuvaan liittyy pari tankaa joista toinen:

Ellei matkamme
päässä ole viimeistä
levähdyspaikkaa,
ei kai ole tietäkään,
jolta voisi eksyä.


(Suomennoksen copyright Kai Nieminen.)

No comments: