Saturday, November 27, 2010

Vanhanajan markkinoilla



Kävelyllä Vanhalla Suurtorilla, vanhanajan joulumarkkinoilla, jonglöörit temppilivat, tontut hyppelivät ja tuuli kuljetti lunta. Kirjakahvilassa vegaanitorttua kahvilla. Ihmisillä iloiset ilmeet ja haudutettu joulupuuro tuoksui jouluaatolle.





Maistoin palsternakkakakkua. Oli ihan syötävää. Jossakin laulettiin joululauluja. Aurajoki kimmelsi jäisenä iltapäivän kajossa.

Jokirannan polku oli luminen ja kiiltäväksi tallattu. Tuomiokirkon edessä oli perinteinen joulukuusi paikallaan. Kynttilät puuttuivat, vain tähti loisti latvassa, kuten kuuuluukin. Luterilaisilla alkaa adventin aika.



Taivaanrannan kajo ennustaa kiristyvää pakkasta. Nyt voisi tehdä jäädytettyjä lyhtyjä pihalle. Ilta muuttui siniseksi. Keraaminen rujo enkeli odottaa eteisessä paloöljyä, palaakseen jouluajan pimeydessä. Oravat kisailevat pihapuissa. Kaakeliuunissa palaa tuli. On paaston aika ja minä syön avocadoa sitruunapippurilla suoraan kuoresta. Miesväki mässäilee paistin ja laatikoitten kanssa.

Meillä jää aina piparit paistamatta sillä "taikinahiiriä" on runsaasti liikkeellä
Itsekin syön taikinaa mieluummin kuin pipareita.


No comments: