Thursday, December 25, 2008

Uunienkeli ja enkelikello

Paloöljyn haju ärsytti erästä perheenjäsentä. Keksin ratkaisun laittamalla enkelin kakluuniin, siellä se julistaa liekki kädessään joulunsanomaa ja on entistä kauniimpi rujoine ulkomuotoineen. Kakluunin luukut ovat auki ja enkeli kuin elävä ikoni. Jouluaaton saunasta pyöräilimme läpi kaupungin. Tähtiä ei näkynyt. Kynttilä pihallamme paloi läpi yön. Lapseni tekemät joulutortut maistuvat paremmalta kuin kaupan taikinasta tehdyt. Punaviinilasillinen takasi syvän yöunen aikoihin. Enkelikello kilisi jossakin vienosti.

Aikaisempina vuosina lähettelin ortodokseille KRISTUS SYNTYY - KIITTÄKÄÄ tervehdyksiä. Sain vastauksia. Nyt en lähettänyt yhtään tervehdystä, en saanut yhtäkään. Olen ulkona piireistä ja iloinen siitä. Jälkeen päin ajatellen en koskaan ollutkaan piireissä, olin ulkopuolinen alusta alkaen. (Sain ortodoksitervehdyksen myöhemmin muualta Suomesta.)

Katsoin Fannyn ja Aleksanderin, sen taika ei himmene, päinvastoin.

KRISTUS SYNTYY - KIITTÄKÄÄ!

No comments: