Sunday, December 14, 2008

Pelastaja ja muita kohtaamisia

Kummipoikani, melkein neljän vanha, hoksasi että Joensuun eräästä tavaratalosta saa Pelastajat Cd:n. Hänen suurin idolinsa tällä hetkellä on kanadalainen palomies joka pelastaa kaikki tuleen joutuneet. Siitä vaan joulupukille kirjoittamaan.

Pelastus teema tuli mieleeni myös Turun ortodoksisen seurakunnan myyjäisissä. Seurakuntamme tarvitsee palastajaa, niin taloudellista kuin, ihmissuhde pelastajaa.
Siellä sai kaupungin parasta ja halvinta kahvia, 0,30e kuppi. Seurakuntalaisia en tavannut montaakaan, kaupunkilaisia sitäkin enemmän. Jätin enkelini salin aulaan pöydälle kököttämään viinipullon (tyhjän) päähän. Saa olla jouluun saakka siinä. Joku oli kääntänyt enkelin rukoilemaan piispa Tiihonin (Tajakan) kuvaa kohti. Joensuun piispa Arseni on tänä viikonloppuma täällä puhumassa Valamon-ystävien yleisötilaisuudessa ja ajattelin kuulostella puhettaan. Pelastajaa me kaikki tarvitsemme.

Arseni puhui kattavasti venäläisen ikonin historiasta. Minulle tuli epäilys että alunperin ikonia ei ole saanut maallikot maalata. Ne on maalattu luostareissa. Onko ikonitaide maallistunut länsimaissa. Tuli tietoa myös ikonien siunaamisesta. Keikkalaisen tavan mukaan ikoni pyhittää itsensä käytössä. Venäläisen tavan mukaan ikoni viedään kirkkoon siunattavaksi vigilian alussa ja se on siellä seuraavan päivän liturgian loppuun saakka.

Olen aina ihastellut Arsenin tapaan sanoa hankalia asioita taloudellisesti ja osuvasti.

Mistä saisi miesenergiaa keittiöön. Tiskaaminen ja lautaspinojen liikuttelu vaatii lihaksia.

No comments: