Friday, October 3, 2008

Kohtaamisia ja eroja

Viime kesänä oli puhetta Matelista ja savusaunasynnytyksistä. Ihastelin savusaunan kostean lämmintä ja hämärää, kuin kohdussa olisi. Melkein nuorin veljeni, joka on nopea ja vilkas älyn ja puheen haltija, todisti minulle heti, että savusauna on pelkkä myytti ja savusaunasynnytykset legendaa. Hänen mukaansa savusauna lämpiää niin kauan että synnytys on ohi ennen kuin sauna on valmis. Sitä paitsi savusaunassa on kitkua ja pahimmassa tapauksessa häkää. Parhaassa tapauksessa savusauna on tietenkin ihannesauna.

Oli niin tai näin, joka tapauksessa sauna on näytellyt syntymässä ja kuolemassa merkittävää roolia maassamme. Tästä voisi tehdä kokonaisen teoksen, jos jollakin riittäisi intohimoa moiseen.
---

Lopuksi Alma Mediaan. Näin avointa syrjintää ei olekaan nähty aikoihin. Sukupuolinen suuntautuneisuus ei ole este mihinkään virkaan tai toimeen. Seurakunnissa voisi tällaista tapahtua, mutta ei mediamaailmassa? Eikä yhteiskunnassamme yleensäkään? Eihän? Suomi sai taas maailmanlaajuista mainetta, mutta ei kunniaa. Mikä ihme tätä kansaa oikein riivaa? Joskus tuntuu asioiden suhteellisuus unohtuvan sillä, jopa tosiheterotkin pääsevät erotuslistalle ja saavat potkuja. En ole Ilkka Kanerva fani, mutta hänen potkujensa aihe oli lähinnä hyvän tavan vastainen käytös, ei rikollinen toiminta tai virkavirhe. Tämä uusmoralistinen aikamme saa naurettavia piirteitä. Koska ei ole keinoja vakavien rikosten estämiseksi, jahdataan juoppoja ja muita vähemmän vaarallisia henkilöitä.

No comments: