Saturday, December 22, 2007

Kaksi yötä jouluaattoon

Kaksivuotias poika ja isänsä kävelevät kuusta hekemaan. Reput selässä, retkievästä ja sahat molemmille. He istuvat valitun kuusen viereen ja hörppivät kuumaa mehua ja syövät voileipiä. Sitten he kaatavat kuusen yhdessä. Isällä iso saha, pojalla pienempi. Sitten he kantavat yhdessä kuusen kotiin. Kuusi koristellaan. Kaksivuotiaan mielestä koristeleminen on niin hauskaa, että hän koristelee kuusta koko loppupäivän.

Lunta ei ole Kolinkaan maisemissa. Taitaa olla ensimmäisiä lumettomia jouluja.

On sytyteltävä kynttilöitä ulos mustaan iltaan


Lahjoja ei tarvitse ansaita. Niitä annetaan. Ei pidä odottaa lahjaa häneltä, jonka hyväksi luulen tehneeni paljon. Useimmiten en ansaitse lahjoja joita saan.
Yhtä usein en osaa olla kiitollinen.

Yhteisöllisyys on julmaa silloin kun alkaa vainota jäseniään. Tietyt ihmiset ruokkivat ja ylläpitävät vallan ja alistamisen ilmapiiriä. Sokeutuvat ja ottavat vapauksia jotka palvelevat vain heidän omia tarkoitusperiään. Joulukirkkoon on pitkä matka, valovuotta pidempi tänä jouluna.

No comments: