Tuesday, January 26, 2016

Lumi sulaa puroiksi ja lammikoiksi


Vettä sataa. Lumi sulaa puroiksi ja lammikoiksi. Kumisaapaskeli. Toisin kuin ajattelin ei ole liukasta. Lumen alla on musta maa.

Kevät tuli aikaisin tänä vuonna. Vai tuliko sittenkään.

Sunday, January 24, 2016

Poliisi pelkää Pelleä

Laulavat ja soittavat ja tanssivat pellet kadulla ovat nykyään hirmuisen vaarallisia. Poliisi pelkää heitä enemmän kuin natseja. Koskahan Odinin partiopojat siirretään sairaita lapsia pelottelemaan sairaaloihin: älyävät parantua tai kuolla tuhlaamasta yhteiskunnan rahoja. Kohta varmaan keksitään Pellet pois sairaaloista-liike ja poliisit sairaalan eteen vartioon etteivät pellet pääse hauskuttamaan lapsia liikaa tai ollenkaan.

Tunnelmat ovat kuin 1930-luvulla, kommunistien tilalla vain ovat hauskat pellet. Minusta poliisi on pelle. Poliisi saa käskyt ylhäältä, ei kuitenkaan Jumalalta. En usko että Jumalaa kiinnostaa natseus.

Muistan kerran kun Luovassa Toiminnassa oli lasten tapahtuma Pansiossa. Yksi ohjaajista oli maskeerannut naamansa niin että suu oli lähellä vasenta korvaa. Ohjaaja, joka oli kokoomuksen naisia, ajeli sivupolkuja koska poliisi olisi voinut pidättää heidät pääteillä pellepuvuissa. Kokoomus oli jo silloin tietoinen poliisin pellepelosta. Selvennykseksi sanottakoon että tämä tapahtui 1983 tai 1984 paljon ennen kuin Seikkis muuttui umpioituneeksi ja katkeraksi kauhusgenaarioksi. Lenit, Kristat, Ritvat ja Mariannat eivät silloin olleet vielä toiminnassa mukana. Eikä pomo keskittynyt oman egonsa pönkittämiseen.

Pilasin päiväni lukemalla Turun Sanomien nettikirjoituksia aiheesta. Niiden perusteella kaupunkimme on täynnä natseja ja pellevihamielisiä henkilöitä. En ymmärrä miksi YleisRadio antaa niin paljon puheaikaa äärioikeistolle? Tuetaanko tätä äärioikeiston nousua ihan valtion monopolin kautta.

Onneksi ei vielä tarvitse pelätä muiluttajia.

Saturday, January 23, 2016

Venäjällä tapahtuu asioita joita ei tapahdu


Europa ja minotaurus patsas oli saanut keltaruususeppeleen.

Elämme aikaa, jossa kaikki näyttää epävarmalta ja toiselta. Olen ilmeisesti sen verran iäkäs että ulkomaalaiset miehet antavat mennä edelleen kassajonossa ja perunapisteessä. Kohteliaita ainakin nämä kaupassa kohdatut.

Luin juuri Juri Tynjanovin (1891-1943) satiirisen kirja Luutnantti Taas. Se on satiiri byrokratiasta. Siperian pelko on läsnä koko ajan. Hallitsijaa on miellytettävä, se on hengissä säilymisen ehto. Luutnantti Taas (Nimi on väärinkäsityksen tulos, se selviää lukemalla tarinan)voisi ihan hyvin olla sotila joka ilmestyy Tsetseniaan tai Ukrainaan, sillä eihän Ukrainassa virallisen tiedon mukaan ole venäläisiä sotilaita. Jo Pietari Suuri aikoinaan sanoi että: Venäjällä tapahtuu asioita joita ei tapahdu Tämä on totta.

Juri Tynjanov, Luutnantti Taas

suom. Martti Anhava, 2015

Esipuhe Sofi Oksanen.

Ilmestynyt ensimmäistä kertaa suomeksi.

Friday, January 22, 2016

Kuin kekäle kädessä

Pakkanen hellitää. Kylmä tunkee sisälle. Uunissa palaa tuli, on palanut jo jonkin aikaa. Ennen vanhaan emännät, yleensä emännät, kuljettivat kekäleitä kakluuneista toiseen tai hellan pesään. Muistan yhdenkin emännän joka kantoi kekäleitä pidellen palamattomasta päästä toiseen uuniin. Ja toinen poltti silloisen kotimme kokolattiamattoon reiän, hyvä ettei talo palanut. Puutalossa, toivottavasti, ei kukaan enää kekäleitä kuljettele, sillä se on paloturvallisesti rikollista puuhaa. Varsinkin jos talossa asuu osakkaita paljonkin.

Wednesday, January 20, 2016

Myötätuntoiset rouvat kadulla

Pakkasta -15 astetta. Pakkasaurinko kirkasti talon seinää.

Aamulla lauloi joku taka vuosien iskelmätähti: Lunta, kaikkialla lunta vain, elämä on unta, unelmat on harhaa vain... Miksi Muistojen bulevardi soi kuutena aamuna viikossa? En tykkää. Parina aamuna viikossa olisi maksimi.
Tutkin tulen syttymistä. Tässä se on aluillaan. Hyvässä vireessä.

Eilen löytämäni kuva Maalaisten talon seinästä oli sattumaa. Samaan aikaan kadulla huomioni kiinnittyi nuoreen mieheen ja kahteen vanhaan rouvaan. He keskustelivat miehen kanssa. Halusin häpeämättömästi kuunnella ja otin kameran ja sitten näinkin maalauksen kuvattavaksi. Toinen kuitsui miehen kotiinsa jos hänellä olisi kylmä ja nälkä. Rahaakin hän saisi vasta maanantaina, sanoi mies. Toivon että tässä ei ketään käytetty hyväksi. Daamit olivat hyvin myötätuntoisia. Ajattelin että parenpi olisi tarjota ruokaa yleisessä paikassa kuin kotona.


Tämän kauniin kirjan löysin kirjaston uutuushyllystä.

Tuesday, January 19, 2016

Kaupunkikuvassa tänään


Alvar Aallon suunnittellema Maalaisten talo edustaa klassismista siityvää funktionalismia. Se rakennettiin 1927-1928 aikana. Talossa on toiminut monia eri toimijoita ja aikojen saatossa sisustusta on turmeltu kunkin maun mukaan, Talo on suojeltu. 1967- 1977 siellä toimi ylioppilasteatteri kellarikessoksessa. Alkuperäinen teatterisali oli myös 19406-1954 ja siellä oli jatkuvasti esityksiä. Teatterisali paloi 1954. Muutenkin se oli teatteritilana käynyt liian ahtaaksi. Ravintola Itämeri sijaitsi tässä talossa. Samoin elokuvateatteri Riz. Alunperin ikkunoissa olleet metalliset kehykset poistettiin ja korvattiin puisilla. Entinen teatteritila on kongressien käytössä. Siellä on auditorio Alvar. Alvar Aalto asui tuossa talossa viisi vuotta perheineen.

Nykyään talossa on asuinhuoneistoja. Toimistotiloja, dementikkojen hoitokoti ja tavallinen hoitokoti.

Samaan aikaan rakennettiin Alvar Aallon suunnittelemat Turun Sanomien tornitalo ja Tapanin talo. Ne edustavat samaa tyyliä kuin Maalaisten talo.

Kuvan maalauksen tekijää en tiedä.

Monday, January 18, 2016

Lumihattuiset pyykit narulla ja naapurin viemäri joka ei johda mihinkään

Leutoa säätä Turussa. Naapurin tyttö sanoi että heillä on viemärinkäyttö kielto. Putki ei kuulemma johda mihinkään(?!). Tätä ei usko kukaan, viemäri johtaa aina jonnekin. Puutaloasukkaalle ja ostajalle pitäisi järjestää Miten puutalossa asutaan kurssi. Jos lähdetään matkoille niin lämmitys täytyy olla päällä pakkasen varalle. Tässä on kaksi esimerkkiasuntoa jotka ovat pikkugryndereiden remontoimia ja päin helvettiä kaikki. Halvalla ja nopeasti. Käytetään jopa materiaaleja jotka ovat sairastuttavia tai ainakin sietämättömiä asujalle.

Puutalossa omistaja vastaa jäätymisistä ja muista piittaamattomuusilmiöistä itse.
Anoppini kauhistui aina kun näki pyykkiä sateessa. Hän varmaankin olisi armollinen koska kuvan pyykit ovat poikientalon pyykkejä. Hänen ikäpolvensa naiset pitivät aina miesten puolta koska se vaikutti elämiseen suotuisemmin. Nämä pyykit ovat saaneet lumihatut. Lunta sataa parhaillaankin.