Isku tajuntaan

Älä, Mitro, sure turhaan, pitäähän joukkoon hullujakin mahtua, kun teitä on niin monta!

Tämä iski tajuntaani kun luin isä Mitron 2009 ilmestynyttä kirjaa Isä Mitron ajatuksia elämästä, työstä ja uskosta.

Kysymys oli hänen lahjakkaan veljensä sairaudesta. Viisas sukulainen sanoi nuo lohdullisen viisaat sanat.

Suosittelen kirjaa kirkkokuntaan katsomatta kaikille.

"Muistin hullu pulpahdus..."

Perjantain Runoseminaari Turun pääkirjastossa oli sekoitus tieteellistä plätinää ja ja maanläheistä pohdintaa, ja esimerkkejä siitä mitä me yleensä muistamme, haluamme muistaa ja muistamme, vaikka emme haluaisi muistaa ja sitten yritämme muistaa mutta ilman hullua pulpahdusta emme muista.


Otsikko oli Miten runo muistaa? Satu Manninen käsitteli kollektiivista muistia ja yhteiskunnallisten tapahtumien käsittelyä runoudessa. Tätä muistin osaa on käsitelty paljon historiassa. Nyt saatiin sitten runokin mukaan.

Kristian Blomberg kysi: Sensuroivatko moderniset tyyli-ihanteet kirjallista muistamistamme.

Sirkka Knuuttila: Friedrike Mayröcker - ruumiillisen muistin taiturimainen veteraani. Suosikkini ja malliesimerkki luennoitsijasta joka voi olla luennoitsijana verevä ja hauska, olematta löperö.

Friederike Mayröcker on Itävaltalainen runoilija, syntynyt 20. Joulukuuta vuonna 1924 Wienissä. Friederiken esityksessä Sirkka Knuuttila vilautti kuvia Friederiken työhuoneesta. (Hetken luulin että kuvissa oli mieheni työhuone.) Mayröcken runoja on hänen kootuissan noin tuhat; suomeksi niistä ei ole runsaammin näkynyt. Sirkka Knuuttila on niitä suomentanut parisataa kpl. Mayröcker on hänkin, kuten niin moni muukin kirjailija mainittu vuosittain Nobel-ehdokkaana.


Sitten päästiinkin maanläheiseen aineistoon: Muistisairas runo. Mitä sitten jos runo ei muista? Timo Harju Ja Miikka Laihinen puhuivat: Mitä me ylipäätään tiedämme muistisairaiden ihmisten muistista. Todennäköisesti dementikkoja ei saisi jättää yksin ja unohtaa. Muisti aktivoituu jotenkin toisen ihmisen seurassa. Dementikon hautajaisissa käy yleensä niin että omaisilta unohtuvat vainajan viimeiset vuodet. Puhutaan ja muistellaan sitä aikaa kun hän oli normaali muistaja. Dementikoille tapahtuu usein "muistin hullu pulpahdus". Asiat tulevat kiteytyneinä ulos.

Minusta tuntuu että muisti sinänsä on epäluotettava ja noudattaa omia lakejaan. En väitä että muisti valehtelee, aika vain todennäköisesti värittää muiston.

Ja aika ajoin on parasta että ei muista, mitään. Seminaari jätti muistilokeroihin pohdittavaa; joskus on parempi jättää vastaus vastaamatta heti ja vastata vasta viiden nukutun yön jälkeen. (Vapaasti Mayröckeriä lainatakseni.)



Kuvat suurenevat jos klikkaat niitä hiirulaisella. Samalla hiiren kohdistuksella tulee näkyville myös kuvien nimet.

Friederike Mayröcker Wikipediassa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Friederike_Mayr%C3%B6cker

Runosirkusta ja asemalle jääviä junia

Mietin aamulla ensimmäiseksi että miten junan veturi voi olla junan väärässä päässä. Junan lähtö Turusta Helsinkiin myöhästyi kuulemma kaksikymmentä minuuttia edellä mainitusta syystä. Saman illan klo 18.00 juna jäi asemalle koska "konnari" puuttui. Jos kuulemani on totta, niin VR ei nauti luottamustani enää. Turussa tyritään jatkuvasti. Tampereella moinen ei olisi mitenkään mahdollista.



Eilisessä runosirkuksessa keilat, veitset ja pallot lensivät. Susilapsen tarina on niin moniulotteinen että suosittelen esitystä erityisesti opettajille ja sosiaalikeskuksen tädeille. Heillä luulisi olevan arki hallussa.

Joku tietenkin voisi kyseenalaistaa sirkuksen ja runon yhteen sopivuuden. Edellä mainitussa trilogiassa se toimi hyvin. Tietenkin runon voi, ja pitääkin, lukea paperista. Runosirkusta on kuulemma luvassa jatkossakin. Runisirkuksen toteuttajina olivat Runoilijat Tuija Valipakka ja Jussi Sutinen sekä Turun Taideakatemian toisen vuosikurssin opiskelijat.

Alla valaistu hunajakenno Kirkkopuistossa hehkuu omaa sisäistä valoa leppeään iltahämärään:

On se niin aneemista ja köyhää nykyään...

Aamulla katselin ulos ikkunasta. Lumiukko oli nuljahtanut maahan ja sulanut, melkein lätäköksi jäätynyt.

Runoviikko alkaa olla lopuillaan. Eilen illalla olimme katsomassa ja kuulemassa sirkusrunotrilogian toista osaa Vanhan Suurtorin kellarissa. Ympäristö oli inspiroiva, mutta aivan liian matala kaikille sirkustempuille. Yleisöä oli niin paljon että ovi jouduttiin sulkemaan. Tuija Välipakka aloitti runoesityksen; hyvät runot jos mahdollista paranivat toiseen kertaan kuultuina. Turun Taideakatemian sirkuslaiset ylittivät matalan kellarin mahdollisuudet. Ja kattoholvit pysyivät paikoillaan.

Jussi Sutisen runot melkein hukkuivat sirkuslaisten välkkyvien veitsien ja pallojen alle. Runoilijasta kuva alla. Sirkuslaisista kameraan ei tarttunut kuvaa; keilat, pallot ja kiiltävät lentoveitset eivät pysyneet paikoillaan kuvauksen ajan. Hektistä.



Tänään näemme trilogian viimeisen osan rotundassa. Siellä keilat saavat lentää korkealle.

Huomenna on Pääkirjaston studiossa Runoseminaari. Ennen muinoin runoseminaareissa oli verevyyttä ja hohtoa. Nykyään kaikkien täytyy käyttäytyä koko ajan ja tukan pitää olla hyvin, joten ei saada aikaan kuin konsensusta. Aina ei sitäkään. Toista se oli 1960-luvulla kun Pentti Saarikoski ampui pyssyllä kattoon Turun Runoseminaarissa. Itse en ollut paikalla mutta olen kuullut versioita ja jopa teatteriesityksenkin jossain kirjallisessa "salakapakassa". On se niin aneemista ja köyhää nykyään.

Talven ensimmäinen lumiukko

Terhakkana lumiukko pitää sadetta. Saa nähdä sulaako lumiukon olomuoto vedeksi ennen iltaa. Lumi ja tuore nurmi eivät kuulu yhteen, mutta nyt ne vaan näyttävät kuuluvan talvisen loskaiseen maisemaan. Puolen vuoden kuluttua on taas kevät.

Sydämenkääntötemppu Rotundassa

Tänään iltapäivällä oli todella mielenkiintoinen ja viehko runoviikon tapahtuma Rotundassa. Tuija Välipakka esitti runojaan ja Turun Taideakatemian sirkuksen toisen vuosikurssin oppilaat tulkitsivat niitä tavallaan. Yleisössä oli nuoria, ja sitten meitä vanhempiakin. Tämä oli trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa esitetään Raatihuoneen kellarissa huomenna klo 19.00 Osan nimi on Paholaisen pyörä.

Kolmas osa esitetään torstaina Rotundassa klo 15.00. Osan nimi on Kun susilapsi eksyy kirjastoon.

Tykkäsin tästä ja on ihan pakko katsoa kaikki muutkin osat.

Sirkusvuosikurssilaisten viuhuvista keiloista ei saanut kunnon kuvaa, koska ne eivät pysyneet ilmassa paikoillaan kuvattavina .-) Ohessa pari kaunista kuvaa runoilija Tuija Välipakasta, ja yksi ikkunamaisema. Talven ensimmäinen lumimyräkkä saapui Turkuun!



Tuija Välipakka, Klovnin pelko - kokoelma Kiiltomadossa:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=2049

Gummerus-kustantamo kertoo nettisivuillaan kokoelmasta mm:
"Klovnin pelko haastaa havaitsemaan ympärillämme vallitsevan surrealismin: miten järjestyksen alla lymyää sekasorto ja millaisessa sirkuksessa elämme. Ilmestymisen ja katoamisen, salaamisen ja paljastamisen vuoropuhelut aaltoilevat runonsäkeissä. Klovnerian sanaton huumori ja komiikka puhkeavat esiin ällistyttävinä ja säteilevinä paradokseina, jotka pysäyttävät."

Korvarunoja

Turun Seudun Omaishoitokeskus. Vanha Hämeentie 105 Muistojeni Runo - Runollinen iltapäivä oli lämminhenkinen tapahtuma. Vanhusten runoista oli koottu runoesitys ja nämä runot ilmestyvät joulun tienoilla kirjanakin. Kahvihetki oli vilkasta rupattelua. Tiloihin oli myös ripustettu tauluja myytäviksi. Oikealla Silja Linkisen Lehmät - teos.

Sanataiteen opettajat Timo Harju ja Veera Vähämaa ovat tehneet töitä vanhusten sanataiteen ohjaajina ja koonneet runot kansiin. Timo Harjun mukaan runot ovat mitä suurimmassa määrin Korvarunoja.

Liitekuvien kohteilta en muistanut kysellä julkaisulupia.