Kolikko-ikoni.
Dostojevskin ensimmäinen muistikuva lapsuudessa oli se, kun lastenhoitaja vei hänet myöhään illalla tervehtimään vieraita. Hän oli kolmevuotias ja yöpuvussa. Hoitaja pyysi häntä polvistumaan ikonin eteen ja lukemaan rukouksen (Jota hän luki kuolemaansa asti iltaisin). Rukous kuului näin:"Kaiken toivoni panen sinuun Jumala, Jumalanäiti, suojele minua kattosi alla!" Vieraat olivat ihastuneita ja kiittelivät häntä älykkääksi. Tuo samainen rukous on kulkenut heidän suvussaan kauan ja Dostojevski opetti sen myös omille lapsilleen.
Dostojevski ei ollut tapakristitty, itse asiassa hän taisteli koko elämänsä ajan epäilyksen rajamailla. Hän ei uskonut institutionaaliseen kristillisyyteen ja ihmisen kehittämään järjestelmään.
Dostojevskin teos Kirjoituksia kellarista on kirjoitusta ihmisen alitajunnasta. Tästä teoksesta alkaa Dostojevskin kirjallisuus. Kirja on kirjoitettu karkotuksen jälkeen. Se on monologi, mutta tekstissä ei mainita kuka on puhuja minä. Kertoja voi olla kuka tahansa, vaikka pelkäämmekin sanoa sitä minkä puhuja sanoo. Teos on pelottava, siinä laskeudutaan sellaisiin mielen syviin kuiluihin joita emme haluaisi tuntevamme ja vielä vähemmän haluaisimme itsessämme olevan.
Tässä teoksessa ei mainita Kristusta, ei puhuta uskosta, ei mistään sellaisesta, jota voisi sanoa hengelliseksi. Dostojevski on maininnut asiasta eräälle ystävälleen, että ainoa ajatus jonka hän halusi teoksessa ilmaista, on se, että ilman Kristusta ei voi elää.
Omasta taistelustaan uskon ja epäilyn välillä Dostojevski sanoo:" Olen uskon lapsi ja lapsi vailla uskoa."
No comments:
Post a Comment