Tammikuun 3. 2019

Luin Max Mannerin romaanin Mayra Siinä on kuolemanteema läsnä. Läheisen ihmisen äkillisestä kuolemasta selviytyminen, armomurhasta eli eutanasian oikeutuksesta ja toteutuksesta. Kukaan omainen tai rakastettu ei pysty toteuttamaan eutanasiaa omaiselleen. Kirjan rakastettu Mayra sairastaa Als-tautia. Sitä on monen asteista, nopeaa ja hidasta, mutta kuolema on väistämätön: lihakset lamaantuvat, nieleminen estyy, hengitys estyy ja lopulta potilas tukehtuu. Katolisessa maassa armomurhan mainitseminen on hengenvaarallinen ja keskustelua leimaa kuolemansynnin läsnäolo.

Kirjassa on montakin nimittäjää: sello, konsertti, citikka-rohjo, jonka nimi on Lola ja jolle pitää puhua. Se on luja ja samalla hajoamispisteessä. Mies perii Lolan ja lahjoittaa sen nuorelle viulustille Malagan lentoaseman edessä. Kirjan karmein ja kaunein kohta on, kun reumaa sairastava sellisti soittaa selloa yhdessä sinfoniaorkesterin taltioinnin kanssa kuolevan rakastettunsa pyynnöstä. Kyseessä on eräs kuolinmessu. Rakastettu kuolee pian esityksen jälkeen.

Miksi kuolevalle jää ainoksi mahdollisuudeksi itsemurha kun kärsimys käy yli mahdottomaksi kestää. Jalostaako kärsimys niin paljon että eutansiaa ei voi sallia.

Yhteiskunnan sallimat ja jopa kirkkojen siunaamat kuolemat oman edun vuoksi sallitaan ja pimitetään, mutta yksilön haluama armokuolema estetään. Sopii miettiä kristillisen etiikan tilaa vakavasti.