Onnelliset ihmiset parjatuissa lähiöissään...

Nyt on sitten onnellisimmat ihmiset ja asumalähiöt saatu selville. En yllättynyt ollenkaan että Varissuon ja Lausteen asukkaat ovat kaupunkimme onnellisimpia. Miten se on mahdollista, ajattelee keskiluokkainen keskiluokkaisine arvoineen. Eihän niillä ole autoa, omakotitaloa, eikä rahaa, kesämökistä puhumattakaan.

Heillä on varmaankin jotakin sellaista minkä me olemme kadottaneet.

Tietenkin pitäisi määritellä mitä kukakin onnellisuudella tarkoittaa. Minusta ihmisen ei pitäisi tavoitella onnellisuutta koska se on harhaa. Olomme täällä on unta ja varjoa vaan, ja huolineen ja murheineen väliaikaista todella. Fiksuimmat tajuavat elämän rajallisuuden ja etsivät sisältöä muualta kuin materiasta.

Takaisin noihin onnellisten ihmisten lähiöihin.

Niissä asuu maahanmuuttajia, pakolaisia ja syrjäytettyjä. Maahanmuuttajat ovat yhteisöllisiä, kuten Suomessa oltiin vielä ennen viimeistä sotaa. Sitten tuli yhteiskunnallinen rakennemuutos ja yhteisöt hajosivat. Meistä tuli hyvinkin omillaan olevia ja tulevia. Kohta me emme osaa elää yhdessä edes itsemme kanssa.

Itse en ole kovinkaan yhteisöllinen. Olen erakkoluonne ja toisaalta hyvinkin sosiaalinen, mikä taas aiheuttaa ristiriitaisuutta elämässä. Olen kokenut Portsan kaupunginosakseni, sen värähtelyt sopivat rytmiini. Martissa tunnen suurta autiutta, eivätkä värähtelyt sovi minulle lainkaan.

Nykyisen asuntomme ainoa hyväpuoli on hiljaisuus,ei suinkaan sijainti keskustassa, sillä puutalossamme on neljä tyhjää huoneistoa. Nautin hiljaisuudesta enemmän ja enemmän. En kaipaa juttuseuraa ulos mentyäni, kuuntelen mieluummin luonnonääniä ja kohinaa.

Kauhua herättää myös ajatua bussimatkasta Valamoon täynnä seurakuntalaisia jotka ovat kaikki laihoja, kauniita, hyväkäytöksisiä ja hyvinpukeutuneita, ja joille kaikille vilkkusilmä munkki sanoo: juuri sinua olemme odottaneet erityisesti. En ole rikas leski enkä perijätär. Koskahan ortodoksisuudesta tuli suorittamista? Jätän väliin.

Joku irvileuka kirjoitti jossakin että nyt ne maahanmuuttajat ovat vieneet meiltä onnenkin. Kaikki on suhteellista ja kukaan ei ole oman onnensa seppä nykyään.