Thursday, July 10, 2008

Unikehrääjä


Ihmisillä on käsityksiä toisista ihmisistä. Useimmiten ne ovat pahoja ja valheellisia. On syytä pitää mielessään tarina vanhasta nunnasta joka joi kerran viiniä liikaa. Hän teki myös hyviä tekoja ja palveli Jumalaa. Kukaan ei muistanut hänestä muuta kuin että hän oli se juopotteleva nunna. Kun jostakin ihmisestä toistetaan jotain pahaa muutaman kerran, suurin osa meistä uskoo asian kyseenalaistamatta sitä. Suurin osa uskoo, vaikkei olisi koskaan edes tavannut kyseistä ihmistä. Kyseessä on mukavuudenhalu ja välinpitämättömyys. Ja aito halu vahingoittaa toista ihmistä ja sen jälkeen vetäytyä vastuusta.

Henkilöistä iskostuu muistiimme kuvia. Muistan aina naislaulajan ja kanttorin nähdessäni hänen pahanilkisen ja vahingoniloisen naamansa kun hän oli "syönyt" työtoverinsa. Tai erään naispastorin ilmeen ennen kuin hän kätki sen muka hyväntahtoiseksi. En ole koskaan pitänyt ihmisistä jotka osaavat sanoa "Haista paska" niin taitavasti että sitä ensin pitää kohteliaisuutena. Näitä seurapiirikukkasia tapaa silloin tällöin, eikä voi kuin ihailla heidän teeskentelytaitojaan. Seurakunnissa näitä tapaa aina.

Täysin päivastainen ihminen on tuttuni, akateeminen työtön yli viisikymppinen nainen. Hän oli erään pikkukaupungin koulussa äidinkielenopettajana 25 vuotta. Sitten hänet ja koko koulu ulkoistettiin ja hän tuli Turkuun. Kahden laudaatturin maisteri ja melkein väitellyt tohtoriksi. Ainakin viisi vuotta hän on tapellut erinäisten instanssien kanssa oikeuksistaan. Turun kaupunki ei työllistä noin pätevää ihmistä. Eikä ole edes syntyperäinen Turkulainen. Täällä turkulaisuus on edelleen suositus, oli sitten millainen pölkkypää hyvänsä. Nyt hän on kirjoittanut työministerille. Työministeri on ilmoittanut että täytyy työllistää 500 invalidia. Miksi ei yhtä hyvin joukkoa turkulaisia akateemisia naisia. Lahjakkaita ihmisiä pidetään reservissä ja kohdellaan kuin saastaa. Yliopiston tutkiijoiksi "vanhat ämmänkantturat" eivät kelpaa. Miehistä en ole kuullut puhuttavan vanhoina "ukonkantturoina". Miehelle ikä ei ole este juuri mihinkään.



Työvoimatoimiston virkailijat ovat fiksua väkeä. Eräs akateeminen nainen sai kehotuksen, koska oli kuulemma lahjakas, keksimään itse työnsä. Toiselle taas ehdotettiin vapaaehtoistyötä, koska se antaa niin paljon tekijälleen. Antaa kaikkea muuta, mutta ei palkkaa. Joku raja sentään ihmisten pilkkaamisellakin on.

Taannoin oli Turun kaupungilla yleisessä haussa luokanopettajan virka. Paikkaa haki 50 henkilöä. Heistä sääntöjen määräämä osa kutsuttiin haastatteluun. Kaikki tämä vain siksi että menettelytapa olisi oikea. Henkilö oli valittu jo ennen kuin paikka pantiin hakuun. Tämä lienee hyvin yleinen käytäntö kaupungin työpaikkoja täytettäessä. Politiikka, ystävyys-ja tuttavuussuhteet merkitsevät paljon.

Unikehrääjä kurnuttaa ikkunan alla. Tänä yönä ei sada. Maariankello alkoi kukkia syvän sinisin kukin. Päivänsinessä oli eilen kahdeksan kukkaa. Täällä on oltava aistit auki ja avoin mieli. Kaikesta huolimatta.

No comments: