Kesäyössä myöhäisen linnun ääni

Täysikuu oli noussut. Kuunsilta tyynessä lahdessa. Kävelen saunasta rantaan ja äkkiä biisami tai majava tekee äkkilähdön, paukahtaen liukuu lahdelle ja katoaa vähin äänin.
Jossakin soi myöhäisen linnun ääni.

Alman salaisuus

Parhaillaan Kivikeskuksessa on näyttely: YKSI KESKENERÄINEN MUNA & Fabergé. Näyttelyn vetonaula on Fabergén viimeinen ja keskeneräiseksi jäänyt keisarillinen pääsiäismuna. Tämä työ on tätä ennen vieraillut vain kerran Venäjän ulkopuolella. Kts kuvaa

Mielenkiintoinen oli myös Alma Pihlin tarina. Hänen salaisuutensa paljastui vasta hänen kuolemansa jälkeen. Alman ollessa yhdeksän vanha, hänen kultaseppä isänsä kuoli ja äiti muutti lapsineen Pietariin lähelle veljeään. Veli piti kuuluisaa Holmströmin taideseppäverstasta, jonka asiakas myös kuuluisa Fabergé oli. Nuorena tyttönä Alma aloitti työt harjoittelijana jalokivipajassa tehden arkistopiirroksia tuotannosta. Alman kyvyt huomattiin, ja hän sai ensimmäisen tärkeän ja merkittävän työn: hän suunnitteli talviaiheisen jääkukkasarjan Febergé n vakioasiakkaalle öljypohatta Emmanuel Nobelille. Koruista tuli maailmanmenestys.

Seuraava suuri suunnittelutyö oli 1913 keisarillisen pääsiäismunan suunnittelu. Alma P:n suunnittelema ja Fabergén signeerama Talvimuna oli Nikolai II:n pääsiäislahja äidilleen leskikeisarinna Maria Feodorovnalle. Munan sisällä oli platinasta valmistettu kukkakori ja kukkakorissa oli lumikvartsista hiottu ja timantein koristeltu keväinen valkovuokkokimppu. Tästä seurasi se, että Alma P. sai seuraavaksi sunnitella pääsiäismunan, Mosaiikkimunan, keisarin puolisolle Aleksandra Feodorovnalle.

2002 Talvimuna huutokaupattiin liki 10 miljoonalla dollarilla yksityiselle keräilijälle. Mosaiikkimuna kuuluu puolestaan nykyään Englannin kuningatar Elisabeth II:n kokoelmiin.

Näyttely on hyvin mielenkiintoinen ja jopa sadunhohtoinen. Näyttely jatkuu 15. 9. 2008 saakka.

Juuan Kivikeskus, Kuhnustantie 10, 83900 JUUKA. www.kivikeskus.fi

Kolilta näkyy kauas

Kiipesimme Kolin huipulle. Äitimme kiipesi kuin vuorikauris ja ihmetteli huohotustamme. Hänellä on nuoren tytön mieli ja jalatkin toimivat vilkkaasti. Hän unohtaa usein ikänsä ja pyrähtelee juoksuun. Itse olen potenut korkeanpaikan kammoa koko ikäni ja ahtaanpaikan kammoa samaten. Kolilla en kokenut huimausta sillä maisema puineen oli tasapainottava.

Koli jäi taaksemme ja ajelimme kohti Nunnanlahtea kummipoikaani tapaamaan. Seurueeseemme kuului siskoni lisäksi miespuolinen kuljettaja, sekä sukunsa vanhin edustaja, eli äitini, joka oli jo aamu varhaisella paistanut kukon tuliaisiksi. Täällä ei koskaan mennä sukuloimaan ilman tuliaisia.
Kuuma kukko hautui auton takaosassa. Meillä oli ollut äitini suvun sukutapaaminen äitini luona edellisenä viikonloppuna ja juhlat jatkuivat ainakin neljänä päivänä eri paikoissa. Kummipoikani arveli että emme jäisi pitkäksi aikaa, joten hän päätti juoksuttaa tädit uuvuksiin traktoreiden ja muiden asioiden tiimoilla.

Patikoimme noin parisataa metriä Kivikeskukseen näyttelyitä ja uunejakin katsomaan. Kummipoika katsasti isänsä kanssa leikkipuistoa ja oli jo saanut turistien lapsista lauman kavereita.

Heinäkuun kuu Koitereella

Jos oli ainetta vähemmän, oli henkeä enempi

Siitarin vaaralla käy kova tuuli. Aurinko paistaa, heinät heiluvat ja Koitere lähettää rannalle uhmakkaita aaltojaan. Ränsistynyt laituri käveltävä päästä päähään. On sitten edistytty Matelin ajoista. Siitarin isossa talossa ei pelätä pettuleipää nykyään.



Siitarin kesäkirkko on siirretty jo muutama vuosi sitten Partalan rantaan. Katselen noin neljänsadan metrin nousua rannasta mäelle. Tässä kantoivat tytöt vettä korennoilla ihmisille ja eläimille joka päivä.


Poimin muutaman päivänkakkaran mukaani ja vein ne Matelin haudalle Ilomantsin vanhalle hautausmaalle. (Klikkaa kuvaa vasemmalla!)

Kyläkierroksella tapasin sydämellisiä sukulaisiani, jotka ovat käymässä vähiin.




Ortodoksikirkko ehti mennä kiinni. Tapasin ystävällisen oppaan kirkon pihalla. Täällä on vielä jäljellä ihmismäiset ihmisen kohtaamisen taidot. Parppeinvaaralla katselin Matelin aittoja. Köyhää oli aineellinen elämänsä varmaankin, henkeä sitäkin enempi.

Jos Mateli olisi ollut sivistyneistön nainen, niin hänet olisi jo kohotettu arvoonsa ensimmäisenä suomalaisena naislyyrikkona. Tutkijan asennetta kuvaa pilkallinen tokaisu riisitautisesta, alamittaisesta ja mustasta kansannaisesta. Ensinnäkin Matelin äiti Valpuri paransi lääkemarjoilla riisitautia kotona ja kylissä. Pienikokoinen hän tiettävästi oli ja tumma, mutta ei rujo. Hän osasi kyllä lukea ja ymmärsi lukemansa. Hän pyysi pappilan mamsellia, että tämä opettaisi hänet kirjoittamaan, mutta kirjoitustaitoa ei pidetty sopivana suomalaiselle kansannaiselle.

Jos oli aihetta vähemmän, oli ainetta enempi (Enocell)

Stora Enso supistaa toimintaansa rajusti. Olin jo odottanut uutista Uimaharjun ohi ajaessamme. Kuoliniskuja maakunnallemme. Millaiset ovat seurannaisvaikutukset? Kiipeämme Kolin huipulle ja katselen kansallismaisemaa.



Suomea ajetaan alas kovaa vauhtia. Venäjää kiinnostanee tällä hetkellä enemmän puukaupat Kiinan kanssa.

Todellinen uhka olemassa olollemme tulee aivan muualta kuin Venäjältä. Venäjältä.

Simo ja Siiri olleet ahkeria

Aikamatka sinne ja takaisin

Vanhassa Valamossa on menneen ajan henkäys. Tuoksut ja yleisilme toivat mieleen lapsuuteni maiseman. Olin kotonani tässä maisemassa ja sitten en ollut. Jokin veti minua toiseen aikaan ja teki levottomaksi. Ymmärrän hyvin myös vanhan ihmisen mielen muutoksen matkan seurauksena. Vanhus oli ikään kuin pois tolaltaan heti Ruskealan ohitettuamme. Tavallisesti niin vilkas ja puhelias ihminen muuttui vaiteliaaksi ja pelokkaaksi.

Kotiin paluumme seuraavana aamuna vaitelias vanhus sanoi miehensä haavoittuneen sodassa jossakin Sortavalan lähellä. Sota oli läsnä jollakin tavalla jokisessa kodissa sodan jälkeen, halusimme tai emme. Me kaikki sodan aikana, tai sodan jälkeen syntyneet olemme sotilaiden lapsia. Sota-ajan muistot korostuvat vanhetessa, sillä ne jotka olivat nuoria silloin, alkavat elää nyt nuoruuttaan uusiksi muistinsa kautta. Itse olen syntynyt viisikymmentä luvulla ja pelkään partisaaneja. Lapsena olin kuullut tositarinoita partisaaneista ja elokuvien romantisoidut kuvat heistä saavat vihaiseksi. Sodasta ja partisaaneista on romantiikka kaukana.


Aisteista kaikkein vahvin muistin kannalta lienee hajuaisti. Tuoksut saavat aikaan muistojen aktivoitumisen, tuoksut liittyvät johonkin minulle tärkeään tapahtuneeseen.

Meistä monet matkustavat mennyttä aikaa etsimään. Kaikilla on sielunsa pohjalla kuva menetetystä maasta, toisilla jopa menetetystä kielestä. Muistot ovat tosia, mutta aika on toinen. Olen ruvennut ajattelemaan että vanhaksi tultuaan voi sukkuloida ajassa sinne ja takaisin mielentilansa mukaan.

Maalla olon ihanuus

Eräs tuttavamme voi kertoa maalle muuttaneen näkökulmasta pilke silmäkulmassa erinäisiä asioita. Kesällä on mukavaa. Kylässä on yksituumaista ja vekkulia väkeä. Kesä vain tuppaa olemaan lyhyt ja pitkä syksy pitkääkin pitempi ja musta.
Jos olet ostanut vanhan idyllisen talon, niin yllätyksiä on riittävästi. Pakkasella huomaat että vilu tunkee sisälle vaikka lämmittäisit uuneja jatkuvasti ja jos hurjasti käy pyörivät villasukat jalassasi viimojen tultua. Kuitenkaan hän ei palaisi entiseen elämäänsä kaupunkiin.



Taloja on kyllä myytävänä ja hinnatkin kohtuullisia. Ehdottelen miesväelle katsastamista ja he luovat silmäyksiä kuviin, totevat sitten että: "Ei tohi männä kahtommaan. Luhistuu jo pelekästä oven kolahuksesta." Romanttinen vanha talo jossakin ei ehkä ole luotettava kohde. "Maksakaa enemmän ja saatte kunnollisen." Maksaisin mieluummin vähemmän saadakseni lähes kunnollisen.

Vaikein tapa saada vanha talo itselleen on ostaa hirsitalo jostain, mikäli niitä on enää jäljellä, ja yrittää kasata se entiseen malliin. Ei onnistu edes ammattimieheltä luulen. Luovuin tästä haaveesta. Parasta olisi suunnitella itse talonsa. Saisi mieleisensä, sopisi maisemaan ja olisi itsensä näköinen.
---
Luin Piia Valkosen blogista hänen hienosta ideastaan vaeltaa kesällä Pohjois-Karjalan tsasounalta toiselle. Kehittelemisen arvoinen asia. Vaeltaisin mieluusti tsasounalta toiselle ennemminkin, kuin rakentaisin oman tsasounan. Ikoni nurkkaus on riittävä minulle.

Kedolla rehottaa kukkia

Unikehrääjä

Ihmisillä on käsityksiä toisista ihmisistä. Useimmiten ne ovat pahoja ja valheellisia. On syytä pitää mielessään tarina vanhasta nunnasta joka joi kerran viiniä liikaa. Hän teki myös hyviä tekoja ja palveli Jumalaa. Kukaan ei muistanut hänestä muuta kuin että hän oli se juopotteleva nunna. Kun jostakin ihmisestä toistetaan jotain pahaa muutaman kerran, suurin osa meistä uskoo asian kyseenalaistamatta sitä. Suurin osa uskoo, vaikkei olisi koskaan edes tavannut kyseistä ihmistä. Kyseessä on mukavuudenhalu ja välinpitämättömyys. Ja aito halu vahingoittaa toista ihmistä ja sen jälkeen vetäytyä vastuusta.

Henkilöistä iskostuu muistiimme kuvia. Muistan aina naislaulajan ja kanttorin nähdessäni hänen pahanilkisen ja vahingoniloisen naamansa kun hän oli "syönyt" työtoverinsa. Tai erään naispastorin ilmeen ennen kuin hän kätki sen muka hyväntahtoiseksi. En ole koskaan pitänyt ihmisistä jotka osaavat sanoa "Haista paska" niin taitavasti että sitä ensin pitää kohteliaisuutena. Näitä seurapiirikukkasia tapaa silloin tällöin, eikä voi kuin ihailla heidän teeskentelytaitojaan. Seurakunnissa näitä tapaa aina.

Täysin päivastainen ihminen on tuttuni, akateeminen työtön yli viisikymppinen nainen. Hän oli erään pikkukaupungin koulussa äidinkielenopettajana 25 vuotta. Sitten hänet ja koko koulu ulkoistettiin ja hän tuli Turkuun. Kahden laudaatturin maisteri ja melkein väitellyt tohtoriksi. Ainakin viisi vuotta hän on tapellut erinäisten instanssien kanssa oikeuksistaan. Turun kaupunki ei työllistä noin pätevää ihmistä. Eikä ole edes syntyperäinen Turkulainen. Täällä turkulaisuus on edelleen suositus, oli sitten millainen pölkkypää hyvänsä. Nyt hän on kirjoittanut työministerille. Työministeri on ilmoittanut että täytyy työllistää 500 invalidia. Miksi ei yhtä hyvin joukkoa turkulaisia akateemisia naisia. Lahjakkaita ihmisiä pidetään reservissä ja kohdellaan kuin saastaa. Yliopiston tutkiijoiksi "vanhat ämmänkantturat" eivät kelpaa. Miehistä en ole kuullut puhuttavan vanhoina "ukonkantturoina". Miehelle ikä ei ole este juuri mihinkään.



Työvoimatoimiston virkailijat ovat fiksua väkeä. Eräs akateeminen nainen sai kehotuksen, koska oli kuulemma lahjakas, keksimään itse työnsä. Toiselle taas ehdotettiin vapaaehtoistyötä, koska se antaa niin paljon tekijälleen. Antaa kaikkea muuta, mutta ei palkkaa. Joku raja sentään ihmisten pilkkaamisellakin on.

Taannoin oli Turun kaupungilla yleisessä haussa luokanopettajan virka. Paikkaa haki 50 henkilöä. Heistä sääntöjen määräämä osa kutsuttiin haastatteluun. Kaikki tämä vain siksi että menettelytapa olisi oikea. Henkilö oli valittu jo ennen kuin paikka pantiin hakuun. Tämä lienee hyvin yleinen käytäntö kaupungin työpaikkoja täytettäessä. Politiikka, ystävyys-ja tuttavuussuhteet merkitsevät paljon.

Unikehrääjä kurnuttaa ikkunan alla. Tänä yönä ei sada. Maariankello alkoi kukkia syvän sinisin kukin. Päivänsinessä oli eilen kahdeksan kukkaa. Täällä on oltava aistit auki ja avoin mieli. Kaikesta huolimatta.

Alahalla allin mieli

Tuulenvire hyrisyttää veden pintaa. Hiljaisuus käsinkosketeltavaa. Metsässä suhisee tuuli. Kesäyö ahertajia täynnä. Tätä hetkeä ei puhuta rikki. Järvikaislan ja lumpeiden tuoksua. Mitä vanhemmaksi tulee, sen terävämmiksi käyvät muistot.

Eilen tapasin rakentajan joka kertoi kopinatestistä. Uusissa rakennuksissa tulee olla kopinatesti, ettei kopina häiritse muita asukkaita. Minne ovatkaan kadonneet asumisen äänet? Tytöt eivät enää hyppää narua, ruutua tai leiki perinneleikkejä poikien kanssa pihoilla. Heidät viedään autoilla harrastamaan jotain mistä luullaan olevan hyötyä elämässä. Lapset eivät enää saa tehdä edes kotitöitä, sillä lastensuojelulaki kieltää. Tämä kaikki on pahaksi lapsille. Eräässä päiväkodissa näin pihalla tehdyn puun kiipeilyä varten. Kaikki oikeat puut oli siivottu pois, sillä lapset voisivat satuttaa itsensä kiivetessään. Tehdyssä kiipeilypuussa oli kaikki tylsää. Jos olisin lapsi kieltäytyisin ehdottomasti kiipeämästä moiseen pellepuuhun.

Kummipoikani (3v.) ilmoitti rakentavansa taloa ja maalaavansa yhdessä miesten kanssa. Tulin hyvälle tuulelle. Jossakin on tervettä meininkiä vielä lasten kasvatuksessa.

Ilta vaihtui yöksi. Sataa hiljaista sadetta. Laituri jatkuu sumuun.

Jokikadun kulttuurikeskus lukossa

Parempi kuolla kuin kitua

Mateli (Magdaleena) Kuivalainen syntyi Ilomantsin Huhuksessa 8. toukokuuta 1771 Ruotsinvallan aikana, ja kuoli 29. joulukuuta 1846 Venäjän tsaarin alaisessa autonomian ajan Suomessa. Hänet haudattiin 6. tammikuuta 1847. En usko että kuninkaat tai tsaari vaikuttivat paljoakaan Matelin elämään.

Hänen vanhempansa olivat Antti Antinpoika Kuivalainen (s. 1741) ja Valpuri Matintytär Muroke, Tohmajärven Oskolasta. Äidin suku oli tullut Virosta pakolaisina Suomeen. Tuohon aikaan Virossa oli ollut levotonta ja jostain syystä ryhmä pakolaisia tuli Tohmajärvelle. Tällä selitettiin jälkeläisten tummahipiäisyyttä. Hänen virolainen sukunimensä oli Markain, mutta suomeksi nimi muuttui Muroke nimeksi. Matelilla on muutama runo joissa hän käsittelee erilaisen ulkonäön roblematiikkaa. Hän oli pieni, tummaihoinen ja kaita. Tuon ajan naisihanne oli kansan keskuudessa roteva työihminen lähinnä. Vierasmaalainen tausta ei varmaankaan liene ollut eduksi tuonakaan aikana. Siitarin talosta eivät tytöt lähteneet piioiksi, vaan he olivat kotona naimisiin menoonsa asti. Mateli oli perheen yhdestätoista lapsesta kuudes.

Mateli solmi avioliiton 21-vuotiaana Tokrajärveläisen talonpojan Pietari (Pekka) Antinpoika Ikosen kanssa 9.huhtikuuta 1793. Avioliitto oli Pekalle toinen. He asuivat ensin Tokrajärvellä, Pekan kotitalossa, mutta Mateli ei halunnut olla appelassa, koska nämä olivat häijyjä hänelle. Ikävä kyllä Pekka oli nahjusmainen ja he joutuivat olemaan jonkin aikaa sukulaisten nurkissa loisina.



1797 he muuttivat Matelin entiseen kotitaloon Siitariin, joka oli mennyt konkurssiin ja Pekan isä oli lunastanut talon. Matelin isä oli kuollut ja uusi omistaja ajoi Matelin äidin kerjuulle, koska tämä ei suostunut Ikosen vanhan isännän "seksiorjaksi". Tekoa paheksuttiin julkisesti, mutta Mateli ei voinut asialle mitään. Hänen elämänsä trauma oli, ettei enää koskaan tavannut äitiään. Toinen asia, joka vaivasi hänen mieltään oli Reeta siskon karkaaminen erään Shemeikan mukaan. Hänestäkään ei kuultu sen jälkeen mitään.

Mataleenan äiti Valpuri osasi lukea ja hänen tiedetään olleen monella tavalla luova ihminen. Hän piti tärkeänä että myös kaikki lapseensa oppivat lukemaan. Epäilemättä taiteellisuus tuli Valpurin suvusta. Valpuri osasi myös loitsuta, parantaa ja oli iloinen ja suurpiirteinen ihmisten vioille. Matelin isä oli uskovainen ja totinen. Hän ei sietänyt viinaa, ei tansseja. Tytöt pysyivät kotona ja pelkäsivät jäävänsä vanhoiksipiioiksi.

Matelin perheessä ja suvussa näyttäisi olevan kaksijakoinen elämänasenne. Isän puolelta tuli karu arkipäivän usko ja luterilainen ahdasmielisyys. Tämä suuntaus näkyy myöhemmin suvun pappien piirissä. Matelin äidin elämän asenne on näkyvissä taiteen alueilla ja suvun tavallisten ihmisten selviytymistarinoina ajan melskeissä. Tämän tästä törmään Matelin lauseisiin Ilomantsissa ollessani. Esimerkiksi "Parempi kuolla kun kittuu". Valpuri joutui aikoinaan jalkapuuhun kirkomäelle. Häntä epäiltiin noidaksi, koska hän oli loitsinut väärässä paikassa, tai väärien henkilöiden kuullen. Mateli pelkäsi samaa kohtaloa, mutta niin monet olivat riippuvaisia hänen parantajan taidoistaan, ettei hän koskaan sinne joutunut.

He saivat yksitoista lasta, joista viisi kuoli lapsena. Lisäksi heillä oli kaksi lasta Pekan ensimmäisestä avioliitosta. He eivät olleet nerokkaita talonpitäjiä ja lisäksi Matelilla oli luovan ihmisen vaikeuksia toimia yhteisössä. Parempi olisi kyllä sanoa että muut olivat vaikeuksissa hänen kanssaan. Mateli lauloi runoja, loitsi, paransi ja tunsi yrttien salat. Hän osasi seisauttaa myös veren. Niin kovaa kuin elämä olikin, oli Siitarin aika Matelin parasta aikaa elämänsä aikana.

1820 he muuttivat erinäisten tapahtumien jälkeen Kontiovaaraan, Jaanisvaaran talon maille torppareiksi.

Pekka kuoli 1832. Matelista tuli nyt täysin oma toimija. Hänen nuorin lapsensa Liisa asui Matelin luona tämän kuolemaan asti. Liisa oli lahjakas lapsi, joka sairasti epilepsiaa eli Jumalantautia, kuten sitä siihen aikaan kutsuttiin. Hän oli kummajainen ajassaan, kuten oli äitinsäkin.

Tupakan kukkiessa

"Euroopan syrjäkylät ovat jo tyhjentyneet... pihoilla tupakka kukkii ja pellot metsittyvät." Autuaita ne, jotka matkaavat vastavirtaan, pois ruuhkasuomen asutuskeskuksista. Elämää on kehäkolmosen ulkopuolellakin.

Rakentajan matkassa

Miten tehdään betonivalu? Kaivetaan ensin maata ja kärrätään jonnekin. Tarkistetaan vatupassilla pohjan tasaisuus. Levitetään soraa, tasoitetaan. Laitetaan styroksia ja rautaa. Sitten tilataan betonia. Tähän asti on selvitty.