Monday, January 6, 2020

Teofania on tänään

On Teofanian juhla ortodoksisessa kirkossa. Siunattua vettä ryntäävät hakemaan kaikki joille riittää. Usein se loppuu kesken. Olen luovuttanut tämänkin. Noin kaksitoista vuotta sitten Teofaniaan tuli romanialainen nainen ja alkoi sättiä kirkkoherraa, romaniasta Suomeen tullutta pappia: Sinä olet rosvo. Varastit Romaniassa rahaa. Isä Petri on hyvä pappi, sinä paska pappi. Hänet lääkittiin sävyisäksi ja määriteltiin hulluksi erinäisillä maallikkodiagnooseilla. Taisi siellä olla ihan oikeita lääkäreitäkin paikalla.

Piispat eivät tiedä mikä on isyysloma. Luulen että he eivät muista Jeesus-lapsen olemassa oloa. Heidän Jeesuskuvansa on aikuien Jeesus. Tässä pieni kannanottoni kirkollisiin oikeudenkäynteihin. Olenko väärässä kun väitän että Ambrosiuksen aikana alkoi kovien arvojen aikakausi seurakunnassamme. No, ei häntä voi lempeäksi ihmiseksi sanoa. Jotkut muistelevat Arkkipiispa Paavalia lämmöllä. Miksi häntä ei ole julistettu Pyhäksi. Joku ilkeilijä väitti että este on synnissä siinnyt lapsi. Mikä este se nyt olisi. Lapset ovat meidän Herramme erityisessä suojelussa. Tä'mä ei näy lasten kohtelussa juurikaan.

Katsoin Ruusun nimi-sarjan ja totesin että Paavin uskonsoturit ja Jumala ovat erilinjoilla kristillisen elämän luonteesta ja sen toteutumisesta. Vallankäyttö sokaisee ihmisen. Inkvisiittorien historia on kauhua ja kidutusta pahimmillaan.
Itse sarja on ihan kelpo ja niille, jotka ovat kiinnostuneet keskiajasta avartava.

Kerran Valamon matkalla kuulin kuinka neuvoston kaksi voimamiestä puhuivat että Raumalla pitäisi savustaa viisilapsinen perhe seurakunnan omistamasta asunnosta pois vuokrarästien vuoksi. He painostivat selvästi silloista kirkkoherraa. Tämä ei ollut samoilla linjoilla. Myöhemmin seurakunnassa on noudatettu kovanlinjan politiikkaa.

Pitäisikö ortodoksin valikoida kenen puolesta rukoilee? Tätä kysyn erään neuvoston jäsenen lausuman vuoksi.

Minä en hyväksy Kristillistä valikointia ihmisten suhteen.


Saturday, January 4, 2020

Uusi murtuma


Tänä aamuna kun ostelin vihanneksia ja kalaoja torilta huomasin kirkon kupolin juurella ylhäällä halkeaman.

Kirkon parkkipaikalle ajoi kiinteistöjen huoltoauto. 19.1. 2020 Kirkossa vierailee liturgiassa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Toivottavasti kirkko ei kallistu silloin, eikä myöhemminkään.

Thursday, January 2, 2020

Kauneus ei ole koskaan katsojan silmässä



Kauneus ei ole katsojan silmässä, vaan se on ihmisen aivoissa tapahtuva mekanismi joka syntyy taiteen kosketuksessa tietoisuuden kanssa.

Turku ei ole hyve. Turkulaisuus ei ole hyveellisyyttä, pahimmillaan se on tuhoavuutta. Tavalliset ihmiset ovat jopa inhimillisiä ja joillakin on kaipuuta kauneuteen. He pitävät rahasta ja turvallisuudesta. Se ei ole paha asia jos sitä on sopivasti, ei liikaa.

Wednesday, January 1, 2020

Murtumia muuallakin


Löysin vanhoja kuvia vuosien takaa. Kuva on otettu Kaskenkatu 15. Turun palosta selvinneessä ja myöhemmin suojellussa ja entisöidyssä puutalossa.

Tämä on uhanalainen toriparkin ja Turun kaupungin taholta. Olisihan se somaa jos kirkko kopsahtaisi gryndereiden murskaavaan syliin ja kaupunki saisi provikat kassaansa. Miksi korjaukseen tarvitaan rakennuslupa? Soittakaa kaupungin rakennusvirstoon ja kysykää. Murtumia
riittää kyllä muuallakin kuin kirkkorakennuksessa. Ostodoksit ovat pieni, mutta ei etuoikeutettu vähemmistö Turussa.



Tässä erään taiteilijan kuva Strandellin taloista. Nämä suojeltiin pitkän väännön jälkeen ja toinen taloista poltettiin pahoin ja voi sanoa että se nousi tuhkasta viime hetkillä kuin Fenixlintu.

Kun surffailin kotikyläni asuntotilanteita niin huomasin taas yhden sukulaisen panneen asuntonsa myyntiin. Toinen talo oli jäänyt kylmäksi kun viimeinenkin evakkomatka oli päättynyt. Kylät autioituvat ja kuolevat. Voi olla että politiikot ovat jonkun muun kuin ihmisen asialla.

Monday, December 30, 2019

Uusi vuosi on lähellä


Portaat on tehty siksi että kulkija pääsee esteettä sisälle kohteeseen. Ei tämä hyvältä näytä ja olen pahoillani ettei mitään tapahdu asioiden suhteen. Tynkätori oli hiljainen lämpimässä ja kosteassa säässä.


Tässä kuvassa näkyy ylhäällä etenevä murtuma.

Palautin Pelliset kirjastoon ja löysin Claes Anderssonin Jätkäsaaren. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä varmemmin toivoo että tuleva vuosi olisi yhtä hyvä kuin mennyt vuosi.

Sunday, December 29, 2019

Lupaukset hajoavat kuin tuhka tuuleen



Joulu meni, ja sai mennäkin. Lastuenkeli hoitaa tähden virkaa, alun perinkin enkeli oli kuusenlatvassa ennen tähteä. Tämä enkeli on ostettu aikoinaan Joensuun ortodoksisesta kaupasta, siellä yksi vanha mies veisti yhdestä lastusta enkeleitä. Se on kaunis.

Alla olevassa kuvassa näkyy Ruotsalainen teatteri torikuopan takaa.



Sortumia

Tässä muistutus Turun ortodoksisen kirkon tilasta joka pahenee. Murtumat pohjoispuolen ulkoseinissä suurenee entisestään. Kohoaa ikkunanurkan yli. Tämä osa kirkkoa on kalliolla, kun savipatjalla oleva toinen puoli vajoaa niin kirkko kallistuu.

Näitä kuvia pitää klikata isommaksi.


Turussa sataa vettä parhaillaan. Pelkään pahoin ettei rakennuslupaa korjaukseen käsitellä kiireellisenä, jos ollenkaan. Kirkon perustus piti hoitaa jo aikoja sitten mutta mitään ei ole tapahtunut. Gryndereiden lupaukset ovat kuin hevonpaska laineilla: Ne hajoavat kuin tuhka tuuleen. Portaat ovatkin jo hajonneet. Muistan ajan kun nykyinen kirkkoherra tuli päälliköksi seurakuntaan ja piispantarkastuksessa kehuivat papit miten kaikki oli muuttunut läpinäkyväksi ja avoimeksi. Ja minne se läpinäkyvyys haihtui melko pian? Se oli kupla ja illuusio. Tuona kautena ei mikään ole ollut avointa ja läpinäkyvää. Neuvoatossa ja valtuustossa huseeraa persu. Miten pakolaiskirkkoherra sopii tähän kuvioon. Vai oliko hän vain elintasopakolainen, en tiedä. Kaikki on kummallista ja outoa. Kiinteistölautakunnassa vihataan museovirastoa. oudossa kuplassa elävät kirkonmiehet ja seurakunnan eliitti.

Saturday, December 28, 2019

Viattomien lasten päivänä 2019

viattomien lasten päivänä ei tunnu että viattomat lapset olisivat juurikaan paremmassa asemassa kuin Herodeksen Juudeassa. Jeesua pakeni vanhempiensa kanssa Egyptiin, mutta kaikki vasta syntyneet tai alle kaksivuotiaat poikalapset tapettiin. Lapset ja naiset ja alistetut ja köyhät ovat tänäkin päivänä poliittisen vallankäytönvälineitä, vai miten pitäisi ymmärtää Syyrian sodan keskellä olevien lapsien kohtelua. Liikkuuko raha tässäkin, vai mikä mättää.

Kun kaksi suomalaista orpolasta pakolaisleiriltä lähi-idästä tuotiin Suomeen, niin äärioikeistolaiset ryhmät häiritsivät heidän kuljetustaan. Mistä nämä häiritsijät saivat tietoonsa kulkureitin. Vuotaako viranomaistaho vai kenties poliisi.