Tuesday, January 31, 2017

Suojasäätä seuraa yleensä takatalvi



Sumuista on tammikuun lopussa. Vanhakansa tietää varmaan täsätäkin viisauksia. Nykyään ei enää mikään pidä paikkaansa vanhojen säämerkkien osalta.

Nummenpakan pysäkillä tuli pala sinistä taivasta ja auringon ennettä näkyviin. Linnut aloittivat raivokkaan konserttinsa keväälle.

Katselen televisiosta Suojasäätä ja sen jälkeen tulikin Neuvostoliitossa takatalvi. Takatelvella on paha maine. Brezhnevin aika oli todella pahaa aikaa pahenpaa, joiltakin osin, kunin Stalinin aika. Näin sanoi venäläinen ortodoksipappi vuosia sitten.

Yhdysvalloista on tulossa outoakin oudompi. Ajattelen että maailmassamme ei ole enää yhtään paikkaa jonne piiloutua, unohtua ja olla rauhassa.

Monday, January 30, 2017

Ehkä se on sielullinen kokemus

Krzysztof Kieslowski ohjasi elokuvan Veronikan kaksoiselämä 1991. Tänään Kansallinen audiovisuaalinen instituutti esitti tämän elokuvan Logomossa. Olen nähnyt sen monesti ja aina se on yhtä liikuttava ja syvä kosketus. Veronikan kaksoiselämä on elokuva jonka katsomisen jälkeen en ole entiselläni. Ehkä se on sielullinen kokemus.

Kävelimme Pohjolan puutalokaupunginosan läpi veturimiehenkatua Logomoon ja takaisin Lonttisiin. Jää oli sulanut lätäköiksi, rautatie oli hiljainen. Lämmintä +2 astetta. Pohjolan puutaloalue ei ole virallisesti suojelualue, asukkaiden olisi syytä hankkia suojelustatus.



Sunday, January 29, 2017

Mitä on tarpeeksi ja oikealla tavalla katuminen

En ymmärrä ortodoksikirkon katumissääntöä. Yksi henkilö on katunut syvästi olemattomia tekojaan seurakuntalaisia vastaan. Minä olen hämmästynyt kun kyseinen henkilö esittää anteeksipyyntöään jostakin mitä en tiedä tapahtuneen. Olen usein kuullut ns. hyvien seurakuntalaisten puhuvan miten se, ja se pappi, tai muu henkilö ei ole katunut tarpeeksi ja oikealla tavalla. Mikä on oikea tapa ja tarpeeksi katuminen? Luulen että tätäkin käytetään vallan ja nöyryytyksen välineenä. En usko raditioon tältä osin. (Pitäisikö tässä mennä polvilleen jonkun facistin edessä tai jonkun papin jota olen pitänyt outona koko ajan.) Nyt en väheksy ollenkaan aidosti katuvien ihmisten katumusta.

Yksi seurakuntalainen kysyi että olenko huomannut kirkon nettipalstalla mitään uutta? Hän oli kuullut ekumeenisen rukousviikon yhteisessä teekutsutapaamisessa seurakuntasalilla puheita. Rukoilisivat puheiden sijaan ja keskittyisivät oleelliseen. Sama koskee myös piispaamme, joka pelkää hankalia akkoja ja tukalia kysymyksiä seurakunnassa. Luulisi neuvoston miellyttäminen käyvän voimille. Jotain rajaa mukavuudenhalullakin.

Ulkona harmaa ja sateinen sää, lämmintä +2,6.



Saturday, January 28, 2017

Rantapolulla peilijäätä


Erehdyin rantapolulle. Ei olisi pitänyt sillä siellä on peilijäätä. Aurinkoa ei näy harmaan pilvimassan takaa. Lämpöasteita + 4.



Ihmiset ja koirat liukastelivat. Nuoriso meni luistelutyylillä.

Suosittelen kaikille Radio 1:n sarjaa Holocaustin varjo. Löytyy areenasta, muuten torstaisin klo 22.00.

Friday, January 27, 2017

Auringon näkeminen tekee tilapäisesti hulluksi ehkä



Aurinkoinen päivä. Minun piti mennä katsomaan Koulukadun ja Eerikinkadun kulman puutaloja. Joku henkilö mainitsi että siellä puretaan kadun varressa olevaa puutaloa. Hän olisi ollut kiinnostunut koristeikkunapokista ja ikkunoistakin ostaakseen eli pelastaakseen ne. Niitä ikkunoita ei kuulemma laiteta takaisin uuteen puutaloon joka paikalle tulee. Taas kauneuden tuhoajat liikkeellä. Tuollaisia pokia ei enää kukaan osaa tehdä, ja jos osaakin, niin ne maksavat hunajaa.

Kävelin kauppaan ja kohtasin pariskunnan joka riiteli niin räävittömästi että ajattelin että jotain estoja saisi olla. Ei tämä kaupunki sentään ihan täynnä ole kuppaisia huoria.

Lönrotin puistoon oli joku vandaali kantanut jonkin kerrostalon asukastaulun puistoon. Siinä se kökötti jalavan alla.



Auringon valo saa varmaankin ihmiset hulluiksi hetkellisesti. Pimeää on ollut riittävästi.

Thursday, January 26, 2017

Saunan taakse vietävät

Kokoomusnuoret ovat esittäneet että työttömät pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa. Tässä ei ole mitään uutta, 1918 tapahtumien aikaan ja kolmekymmentä luvullakin tapettiin tarpeettomia ihmisiä joukkohautoihin ja teloitettiin ihan oudoista syistä. Suosittelen kokoomusnuorille maamme historiin perehtymistä. Elämä avartuisi huomattavasti parenpien ihmisten lastenkin kohdalla. Ihmisen etuoikeudet ja elämisen laadut eivät ole itsestään selvyys. Ajatellaan nyt ilmastonmuutoksesta aiheutuvia katastrofeja, ne satuttavat meitä kaikkia varmasti. Puhdas vesi loppuu ja palaamme alkuun millainen se sitten onkaan. Voi olla että silloin saunan taakse vietävät ovat ihan muut kuin työttömät.

Turussa on tänään lämmintä +4 astetta. Yöllä satanut vesi on putsannut loputkin talven merkit.

Wednesday, January 25, 2017

Kiusallinen kiusaaminen

Ihmisen laiskuus ja mukavuudenhalu estää ihmistä suhtautumasta kriittisesti puhuttuun tietoon. Ihmiset yleensä menevät mukaan helposti sen enempiä ajattelematta miten on totuuden laita.

Ystäväni Maru kertoi erään henkilön tulleen vierailulle luokseen. Tämä puhui seikkiksen ilmapiiristä monta tuntia, humaltui puheistaan ja meni "psykoosiin," ja hän lopulta työnsi tämän ulos ovesta. Tiesin tapauksen, olin itse kuunnellut nuo jutut useaan kertaan. Sitten kuulin että sama henkilö oli puhunut muunnettua totuutta itsestäni. Tiesin että jos tuon henkilön kanssa joutuisi henkilökohtaiseen konfliktiin, niin se joka lähtee ei suinkaan ole hän vaan kiusattava.

Pomo sanoi että parempi lähteä ennen kuin sairastuu. Jos asiaa olisi katsottu laajemmin niin kiusattujen lähtiessä, ongelma jää kuin kuppa Töölööseen. Pomo pelkäsi demareita, olihan yksi ohjaaja, joka ei eväänsä hetkauttanut, demaripolitiikon lapsi. Myöhemmin tilanne räjähti käsiin.

Luova Toiminta oli ja on hyvä idea, mutta Turussa sen ainoa tarkoitus oli muutaman egoistin tunnetuksi tekeminen. Kun tällaiset henkilöt alkavat hämmentää syntyy pahaa jälkeä.

Yksi raaka kiusaamismenetelmä oli ohjaajien lasten mollaaminen, arvostelu ja sepittäminen. Ohjaajien lapset eivät mielellään menneet koko paikkaan.

Kun koulukiusaamisesta puhutaan, aloittaisin tutkinnan opettajainhuoneesta.