Vedenpyhitystä Aurajoessa I

Kaunis ja lämmin sää. Ristisaatto vaeltaa pitkin Aurakatua.

Metropoliitta Ambrosius kävelee mietteliäänä sauva kohotettuna. Kuoro laulaa kauniisti. On vedenpyhittämisen aika Aurajoen rannalla. Kaupungin äänet sekoittuvat hartaisiin ääniin.

Lapsi löytää lätäkön ja hyppii riemukkaasti piispan selän takana. Joki on tyyni ja vesi vähemmän savista kuin yleensä.

Vesi on siunattu ja piispa vihmoo pyhää vettä syntisten päälle. Linssi kastuu, mutta kuvista tulee hyviä.

Joki virtaa siunattuna kohti merta. Kuoro laulaa.

Kynttilänkantaja - poika aloittaa ristisaaton paluun kirkkoon.



Mitä miettii Ambrosius kulkiessaan.

Pelasta, Herra, sinun kansasi
ja siunaa sinun perintösi.
Anna seurakunnallesi voitto vihollisista
ja suojele ristilläsi
valtakuntaasi.

Yllättävän vähän oli väkeä ristisaatossa ja kuorossakin oli outoja henkilöitä laulamassa. Huomenna on varmasti juhlaliturgiassa enemmän ihmisiä.

Feressi liehuu...

Feressi liehuu pyykkinarulla. Aurinko loistaa syksyistä valoa. Maailma ei ole vielä valmis ja hyvä niin.


Istun ja ihmettelen,
jo toki!
Tuli sade, latisti.
Kuka minut
kotiin saattanee?
Olen kuhilas ja kumossa tien laidalla.
Lepäilen ja siivilöin
iltavaloa, etanat luomina.

Toivo Laakso Kerran
Otava 1984

Puut punastelevat jokirannassa...

Syksy tulee. Nenä on tukossa ja päässä huippaa. Takuuvarmat flunssan oireet. Oikeasti haluaisin nyt juuri olla kokonaan toisessa paikassa karhujen elämää kuvaamassa.

Jokirannassa puut punastelevat ja keltaisiksi käyvät lehdet. Joki virtaa, savivesi valuu kohti merta. Keskustassa Engelin helmeksi kutsuttu Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko seisoo paikallaan torin reunalla. Henkilöt vaihtuvat, kirkko pysyy. (Nykyinen kirkkoherra on ollut toimessaan noin kolme vuotta, ei kahtatoista kuten Aamuset kaupunkilehdessä väitettiin. Korjausta en ole huomannut tapahtuneeksi. Miksi? ) Lokinkadun työhuoneelle ei ilmaislehdet ole osanneet tulla. Viime lauantaina jostain syystä tuli noin kymmenen Turkulaista ja Aamusettia postiluukusta sisälle yhdellä kertaa.

Ilma on kuulas ja hyvä hengittää. Uutiset enteilevät rahamaailman kiristyneitä oloja. Kylmää sataa työntekijöiden niskaan.

Joki elää ja hengittää...

Jokirannassa oli suuria ja vähän pienempiäkin purjeveneitä. Kävelimme ja katselimme paatteja helteisessä säässä. Käveltyäkin tuli kuusi kilometriä.

Oli hankala kuvausilma. Aurinko tirkisti innokkaana jokaisen mastonkärjessä suoraan kameran linssiin. Senkin linssilude.

Yritin kuvata venäläisen fregatin ahterissa olevia symbooleja. Tuli mieleeni Joulupukki ja Pyhän Nikolauksen ikoni. Alus on 35 metriä pitkä fregatti Shtandart, kopio Pietari Suuren laivaston fregatista vuodelta 1703.


Laivoja oli vähemmän kuin edellisellä kerralla, mutta aivan tarpeeksi monta. Illalla odotetaan ryntäystä koska joenrannassa ja joenpäällä on tanssi ja sirkustapahtumia.
Joki elää ja hengittää. Merenkulku hengittää talousmyrskyistä huolimatta. Allaoleva valkovaatetettu hinausvene hilasi alajuoksulle päin tarpeellisen oloista kuormaa.

Rauhansovittelija Turkuun Autonomisen Kulttuurikeskuksen ja kaupunginjohdon välille

Taideslummi loppui turkulaiseen tapaan. Pitäisiköhän jonkun arvovaltaisen politiikon, joka ei enää ole mukana politiikassa, ruveta sovittelijaksi Autonomisen kulttuurikeskuksen johtoryhmän ja Turun kaupungin johdon välille. Kysymys on poliittinen ja nojaa konservatiiviseen ratkaisumalliin josta on esimerkkejä riittävästi. Haluaako kaupunki ajaa nämä nuoret epätoivoisiin tekoihin? Yksi kaupunkimme johtajista suostuu kuulemma puhumaan vain oikeudessa Taideslummilaisten kanssa.

Olen ihmetellyt Turun Sanomien tapaa kirjoittaa Taideslummista viimeaikoina. Ylenkatseelliseksi sanoisin. Aivan kuin kyse olisi jostain alemmasta ja pelottavasta asiasta. Kuten kaupunkimme johtava liikemies on sanonut: Nämä vaihtoehtoihmiset eivät ymmärrä rahasta mitään. Ymmärtävät hyvinkin, ahneus koskettaa kaikkia jollakin tavalla. Tuntuu että arvot kovenevat koko ajan

Kaikki täti-ihmiset eivät ole puistohemuleita.

(Tuskin taideslummissa nyt kyykkivät avoimen yliopiston kotirouvaopiskelijat takapiruina.
Ja kyseinen täti on kyllä tehnyt gradunkin, sellaisia ei avoimessa yliopistoissa tehdä. Kotirouvana tämä täti ei ole ehtinyt olemaan. Ja se kulmikkuus on suhteellinen käsite, vaikka rikollisia määriteltiinkin muinoin tuolla kriteerillä.)

Elokuun viimeinen ruusu...

Ilmassa on jo kuulautta ja tuulenvire saa viluiseksi. Taivas on sininen ja korkealla. Portsalaisen rautaportin kaltereiden välistä napattu kuva elokuun viimeisestä ruususta on niin lopullisen oloinen. Oikeasti ruusu tuli mieleeni kun luin pyhien elämäkertoja. Marttyyrikeisarinna Aleksandran tarina on lyhyt mutta ei vähäinen. Turun ortodoksinen kirkko on Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko. Kirkko viettää 165-vuotisjuhlaa 3-4. 9. 2011. Juhla on kaikille avoin.


Tämä sähkökaappi taideteos kuuluu projektiin "sähkökaapit kauniimmiksi." Pienillä asioilla voi vaikuttaa viihtyvyyteen.
Lopuksi viimeisiä maininkeja Mansikkapaikan muistoista tänä kesänä kun kaikki oli niin lempeää ja kaunista, vaikka isovarpaan kynsi irtosikin rannan kivikoissa. Helvi Hämäläinen kirjoittaa kirjailijan ehdottomasta rehellisyydestä ja siitä miten kirjailijan ei pidä koskaan sortua miellyttämään kirjoittaessaan, tai kirjoittaa laskelmoitua romaania tai runoteosta.

Vapaus

Mitä minä himoitsen:
En leipää ihmisen kädestä.
Rajun vapauteni ruoskivaa tuulta,
erämaan raatelevaa leipää,
oman erämaani, jonka kuumaan hiekkaan vain
minun kynteni jälki painuu villisti.
Vapautta tahdon syödä,
en ihmisen kesyä leipää, joka vangitsee.


Helvi Hämäläinen, Valitut runot, WSOY 1987

Taiteiden yön runotapahtumia Turussa

Iltapäivällä näin kauniin graniittikellon kirpparin ikkunassa. Kysyin myyjältä että mitä tuo kaunis kello maksaa? Hän kaivoi kellon esille ja sanoi: ei ole sekuntiviisaria. Sanoin etten välittänyt sekunneista, olen suurpiirteinen ihminen. Käykö se? Ei käynyt. Oli rikki. Jätin ostamatta, sillä en minä niin suurpiirteinen ole.



Kellosta en ottanut kuvaa. Jokikadun Autonomisen Kulttuurikeskuksen rakennustyömaalla ei rakenneta kulttuuria vaan kaupungin bruttokansantuotetta kohottavaa rakennusmassaa.



Sitten tallustelimme Taideslummin runotapahtumaan joka osoittautui parhaaksi kulttuuritapahtumaksi tänä iltana. Nuoret esittivät runojaan ilman paperia ja nuoruuden viattomuudella ja tuskallakin. Vettä satoi mutta telttakatos oli kotoisan kuivahko.

Kirjaston siistien runoilijoiden runomatinea oli särmätön ja yllätyksetön. Hyvää hyväksyttyä runoutta. Nämä runoilijat eivät heiluta anarkistilippua, saati vastusta vallitsevia oloja. Tämä ei tarkoita etteivätkö he olisi hyviä runoilijoita. ( Nyt olen liian ankara ja puolueellinen. Kyllä näistä särmää ja hauskuuttakin löytyy)
Sitä paitsi he hallitsevat esiintymisen. Tapahtuman piti olla kirjaston pihassa, mutta sadekuurot pakottivat studioon ja latisti samalla tunnelman. Studio ei välttämättä sovellu ihan kaikenlaisiin tapahtumiin. Rotundakin on parempi estradi runoilijoille mielestäni.

Alla kuvassa runoilija Olli-Pekka Tennilä oli saapunut Jyväskylästä lukemaan runojaan tulevasta kokoelmastaan. Muita osallistujia olivat Esa Hirvonen, Katariina Vuorinen, Ville Hytönen; pääesiintyjäksi voisi nostaa Juha Kulmalan, jonka kokoelma Emme ole Dodo voitti tänä vuonna Jarkko Laine - palkinnon. Tommi Parkko juoni tilaisuuden, (jolta loppui esitysaika kesken kaiken.)