Hengellisten seminaarien paradoksi

Dostojevski puhuu usein Raamatusta teoksissaan. Karamazovin veljeksissä hän sanoo: "Jumala, millainen kirja Raamattu on, millaisia oppitunteja! Millaisen voiman, millaisen ihmeen ihminen saa tämän kirjan kautta! Tämä on ihmisluonteen, luonnon ja koko maailman monumentti. Siinä on nimetty ja osoitettu kaikki ikuisiksi ajoiksi! Kuinka monta salaisuutta siinä onkaan ratkaistu!"

Toinen sitaatti: "Mitä on ollut ihmiskunnalle kalliinpaa vuosisatojen ajan kuin tämä kirja!"

Vaikka Dostojevski puhuu ihmiskunnasta, hän tarkoittaa myös itseään, jolle Raamattu merkitsi aurinkoa, elämän lähdettä. Hän huomauttaa ettei Raamattu kuulu vain uskovaisille.

Ranskassa tutkijat sanoivat 1800-luvulla, että Raamattu kirjana on tullut päätepisteeseen, ja Voltaire ennusti, että ihmiskunta on kahdensadan vuoden kuluttua unohtanut tämän kirjan täysin. Dostojevski vastasi läntisille ennustajille, että Raamattu on voittamaton, eivätkä edes seminaareissa opiskelevat papiston lapset kykene selittämään sitä olemattomiin.

Edellinen lausuma vaatii tarkastelua. Viime vuosisadalla syntyi Venäjällä paradoksaalinen tilanne, sillä yhteiskuntaan ilmaantui ateisteja, jotka olivat saaneet koulutuksensa hengellisissä seminaareissa. Zernisevskiä myöten kaikki tunnetut vallankumoukselliset olivat käyneet hengellisen seminaarin. Kristuksen seuraamisen sullominen oppimistavoitteiksi, jotka opiskelijan tuli toistaa ulkolukuna, sai aikaan tämän nurinkurisen tilanteen.

Dostojevski näki kristinuskon tuhoutumisen vaaran nimenomaan näissä hengellisissä seminaareissa, ja hän sanoi jopa, että seminaarilaiset tulevat tuhoamaan Venäjän. Stalin opiskeli hengellisessä seminaarissa, ja ennustus toteutui täydellisesti.

Totuus Kristuksen ulkopuolella

"Tutkijat ovat hämmästelleet sitä, että Dostojevski ylipäänsä saattoi asettaa Kristuksen ja totuuden vastakkain, sanoa, että totuus voisi olla Kristuksen ulkopuolella. Dostojevski oli alle viivannut kohdan, jossa Kristus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä."

Evankeliumissa kerrotaan kuitenkin hetkestä, jona Kristus itse huudahtaa: "Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit!"

Hän, joka oli sanonut olevansa yhtä Isän kanssa, riippui äkkiä ristillä. Hänen oppilaansa alkoivat epäillä ja kielsivät Kristuksen. Ristin luona seisoivat ainoastaan Hänen äitinsä ja yksi oppilaistaan niiden naisten lisäksi, jotka seisoivat kauempana. Ristin juurelle jäi vain äiti, jolle oli sama, oliko poikansa Jumala vai ei.

Voi olla, että kirjoittaessaan totuudesta ja Kristuksesta ikään kuin erillään olevina Dostojevski tarkoitti, jossa Kristus oli naulittu ristille ja kuollut. Juuri tässä tilanteessa hän tekee valintansa ja valitsee mieluummin Kristuksen kuin elävän Jumalan. Dostojevski astui esiin ja asettui seisomaan Jumalansynnyttäjän ja Johanneksen vierelle."

(Kolme esitelmää Dostojeskistä.)

Trifon Petsamolainen

Petsamon luostari on tuhoutunut tulipalossa maan tasalle.


Teatteriryhmämme Yhdestoista hetki teki pari vuotta sitten pienoisnäytelmän Trifon Petsamolaisen elämästä.

Näytelmää esitettiin Turun Ortodoksisen seurakunnan tiloissa. Tämä tapahtui edellisen kirkkoherran aikana. Nykyään teatterintekemisen hoitavat muut henkilöt käytännön elämässään kirkon piirissä.

Trifon Petsamolaisella oli vahva usko Jumalaansa. Hänellä lienee ollut diplomaatin vikaa, koska hän tiettävästi ei turvautunyt voimakeinoihin viedessään uskoa luonnonuskoisille pohjoisen asukkaille. Joka tapauksessa hän rakennutti tsaari Ivana IV. myötävaikutuksella 1531 luostarin Petsamoon. Luostari sai lahjakirjassaan runsaat maa ja metsäalueet käyttöönsä. Luostarin historiaan kuului vastoinkäymisiä, hävitystä ja tuhoa. Rauhallisina aikoina luostarissa elettiin, kuin periferiassa elettiin. Trifon Petsamolainen kuoli kuten elikin rukoushetken jälkeen ikonin eteen.

Lähihistoriassa Tarton rauhassa luostari siirtyi Suomelle. Suomen valtio otti haltuunsa luostarin omaisuuden ja puutteenalaisuus oli taas kilvoittelussa mikana.Toisen maailmansodan jälkeen Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle ja luostarin munkit siirtyivät Uuden Valamon luostariin Heinävedelle.

Petsamon luostaria suunniteltiin entisöitäväksi.

Anteeksi antamisen lahja

Dostojevskin puoliso Anna Grigorievna kertoo muistelmissaan tapauksen joka paljastaa Dostojevskin poikkeuksellisen kyvyn antaa anteeksi. Feodor Mihailovits käveli mielellään Pietarin köyhien korttelissa. Hän työskenteli vain öisin ja ennen työhön ryhtymistään hänellä oli tapana kävellä ulkona. Kerran tällaisen kävelyretken aikana humalainen hyökkäsi hänen kimppuunsa. Humalainen löi, ja Dostojevski kaatui maahan. Lähistöllä ollut poliisi pidätti miehen ja vei poliisiasemalle. Dostojevski käveli heidän perässään poliisiasemalle ja pyysi että mies vapautettaisiin. Poliisin mukaan se oli mahdotonta koska tapaus oli kirjattu ja pitäisi maksaa sakko. Dostojevski maksoi sakon ja mies pääsi vapaaksi.

Tässä yhteydessä voisi kertoa Pyhän Serafim Sarovilaisen tapauksen, kun hänen kimppuunsa hyökättiin. Häntä lyötiin lujasti ja luostarin veljestö pelkäsi hänen kuolevan. Kun päällekarkaajat saatiin kiinni, Pyhä Serafim vaati että heidät piti ehdottomasti päästää vapaaksi. Hän uhkasi lähteä luostarista, ellei hänen vaatimustaan täytetä.

Anteeksi antamus ei ole järjellä selitettävissä, se ei ole humanismia. Anteeksi antamus on ymmärrettävissä Kristuksen kautta - Hän antoi anteeksi vihollisilleen.

Kaikkien Murheellisten Ilo

"Ikoni, jonka edessä Dostojevski rukoili, on onneksi säilynyt ja on kaikkien nähtävissä hänen museossaan. Ikoni on nimeltään "Kaikkien Murheellisten Ilo". Ikonissa Jumalansynnyttäjä on kuvattu kärsivien ihmisten ympäröimänä.
Siinä ovat kärsivät, alastomat, köyhät alistetut ja loukatut: ihmiset joista Dostojevski kirjoitti. Tätä ikonia voisi pitää parhaana julisteena hänen teoksistaan."
(Kolme esitelmää Dostojevskistä)

Turkulaiset maailmankartalle

Turussa Vanha Suurtori on taas vanhan ajan joulutunnelmissa. Siellä on viihtyisää kävellä ja katsella. Siihen se sitten tavallisen ihmisen osallistuminen jääkin. Hinnat ovat nimittäin kohonneet pilviin viime joulusta. Aivan kuin kohderyhmä olisi hyvätuloiset turistit ja varakas oma väki. Virolaisten putiikki on poikkeus vielä toistaiseksi, voi olla että hekin alkavat ahnehtia. Turkulaiset hinnoittelevat kyllä itsensä ulos noilla hinnoilla.

Tekisi mieli kysellä kaupungilta tilaa tai paikkaa basaarille, jossa olisi tunnelmaa ja halvemmat hinnat ja kiireetön ilmapiiri. Paikkaa jossa saisi muutakin kuin rahastettavana olevan tunteen ja jos et osta mene pois...
Missä ovat tämän kaupungin luovat ihmiset, jotka nauttisivat tekemisestä ja olemisesta?

Vanhan Suurtorin miljöö on ihastuttava. Minusta siellä pitäisi olla jatkuvaa aikakausien tapahtumia ympäri vuoden. Ideoita kyllä olisi varmaan, mutta byrokraatit ovat hitaita liikkeissään ja ajatuksissaan.

Joulukuusi Tuomiokirkon edessä on kaunis kuten aina!

Johanneksen yhdestoista luku ja Dostojevski

"Dostojevski on tehnyt kymmenen merkintää Johenneksen Evankeliumin yhdenteentoista lukuun.Luvussa kerrotaan Lasaruksen kuolleistaherättäminen. Ne, jotka ovat lukeneet RIKOKSEN ja RANGAISTUKSEN muistavat Sonjan lukevan tätä lukua Raskolnikoville. Dostojevski näyttää lukijalle analogian: Raskolnikov on Lasarus. Evankeliumin Lasarus kuolee fyysisesti, Raskolnikov kuolee henkisesti murhattuaan vanhan naisen. Raskolnikov sanoo ettei hän murhannut vanhaa naista vaan itsensä.Romaani on itseasiassa kertomus kuolleesta ihmisestä nimeltä Raskolnikov.

Huonetta, jossa Raskolnikov asuu, verrataan sivumennen arkkuun. Murhan jälkeen Raskolnikov piilottaa varastamansa kalleudet kiven alle. Ja murhapäivästä kuluu neljä päivää siihen, kun Sonja lukee Evankeliumia. Lasarus oli haudassa neljä päivää, ja hauta oli suljettu kivellä. Kätkemällä aarteet kiven alle Raskolnikov sulkee oman hautansa." ( Kolme esitelmää Dostojevskistä"

"Evankeliumi tekstin jakeessa 43 Kristus herättää Lasaruksen:"Lasarus tule ulos!" Kun Sonja lukee Raskolnikoville Raamettua, tämä istuu vuoteen reunalla hervottomana. Kun Sonja on lopettanut, hän sanoo kuin ohimennen Raskolnikoville: "Nouse ylös!" Raskolnikov ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi nousta, mutta hän nousee seisomaan ja tämä ele oli hänen ylösnousemuksensa alku. Mutta ylösnousemus on pitkä prosessi, koska hänen pitää katua, mennä poliisilaitokselle tunnustamaan tekonsa. Hänet tuomitaan ja lähetetään vankina Siperiaan. Vasta siellä hän herää turtumuksestaan ajattelemaan Sonjaa ja rakkautta. Vasta romaanin lopussa sanotaan, että hän on ylösnoussut uuteen elämään. Romaanin ydin on Johanneksen Evankeliumin yhdennessätoista luvussa."