Friday, August 13, 2021

Pissaaminen on Tabu

Pissaaminen on tabu. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tärkeämmäksi pissaaminen ja ulostaminen käyvät. Suolitukos on kuolemanvaarallinen asia ja kukapa haluaisi kirusgiseen suolienlypsätyksee. Kun ikääntynyt ihminen lähtee liikenteeseen, hänen on tehtävä suunnitelmia missä voi hädän hetkellä pelastautua. Miehille nämä ovat hieman helpompia eli kätevämpiä pissaamisen osin, naisille sopivia pusikoita on harvassa, kaikki naiset eivät voi mennä kyykkyyn jäykistyneiden polvinivelten vuoksi. Helteellä voi ihan hyvin jättää pikkuhousut pois ja pissata haara-asennossa ihan minne hyvänsä. Ennen muinoin mummot osasivat mitä kummallisimmissa asennoissa pissaamisen. Kaupungissamme ei ole montakaan yleistä vessaa, olen havaitsevinani pissan politisoitumisesta. Kansa ikääntyy ja vessojen tarve lisääntyy kaduilla ja teillä. Nostan hattua kaikille ihmisille jotka ovat nostaneet pissan pöydälle tarkastelun keskiöön, sillä tämä asia koskettaa kaikkia enemmin tai myöhemmin. Muistan eräässä oppilaitoksessa aikoinaan keskustelun "vanhan naisen kusen hajusta." Minusta se on hävytötä ja ikärasistista.

No comments: