Sunday, April 19, 2020

Lipstikka nousee valoon

Olen seurannut kukkapenkin tapahtumia. Keväällä kaikki tapahtuu nopesasti. Lipstikka kohoaa valoa kohti. Kolme päivää sitten se oli jäköttävä alku, nyt se on terhakka taimi. Yrteistä lipstikka on helpoin.



Aamun raikkaus on aisteja hivelevä. Linnut melskaavat, viileä tuuli hivelee ihoa ja jostakin tulee voimakas kukan tuoksu. Pihamaa on onni näinä tautisina aikoina. Onneksi täällä ei vielä kytätä ihmisiä tavallista enenpää mahdollisten karanteeni rikkomusten vuoksi. Mikäli siirrytään sakkolinjalle, elämä käy useimmille hankalaksi. Italiassa on kuulemma kyttäys ja käryttäminen yleistynyt. Luokkaerot näkyvät selkeäati Coronan aikaan.

Ihmisten sivistystaso mitataan sillä miten me suhtaudumme toisiimme ja varsinkin erilaisuuteen. Kirjailija Helvi Hämäläinen on sanonut:"Kenenkään ruman ja tavallisen naisen ei ole vaikeaa olla siveä, siksi kauniiden kanssasisartemme altistuminen rumille juoruille on vakio." Hän puolusti kirjailija Elina Vaaraa, joka kauniina naisena joutui kateuden ja pahanpuhumisen uhriksi. Naisten keskinäinen solidaarisuus on harvinainen tapahtuma.



No comments: