Saturday, June 3, 2017

Kasanin Jumalanäidin ikoni



Kuvan ikoni on 1700 luvulta. Ortodoksinen Kirkkomuseo, Kuopio.

Vuonna 1579 Kasanin kaupunkia kohtasi tuhoisa tulipalo. Islamilainen väestö piti tapahtunutta Jumalan rangaistuksena koska Kristityillä oli heikko usko. Seuraava tapahtuma johti kuitenkin kristittyjen uskon vahvistumiseksi. Jumalanäiti ilmestyi unessa erään sotilaan yhdeksänvuotiaalle Matrona tyttärelle ja käski tämän mennä kertomaan piispalle ja kaupunginjohdolle että erään palaneen ja romahtaneen talon raunioissa on ikoni joka tulee kaivaa esiin. Tyttö kertoi äidilleen tästä, mutta vasta sitten kun Jumalanäiti oli ilmestynyt kolmannen kerran, vei äiti hänet viranomaisten luo. Arvata saattaa, ettei häntä otettu todesta. Silloin Matronen äiti meni itse kaivamaan raunioita ja pian siellä oli muitakin etsijöitä paikalla. Vasta silloin kun Matrona tytär alkoi etsiä ikonia, se ikään kuin tuli itse esiin. Se oli kääritty puhtaaseen palttinaan ja piilotettu uunin alle todennäköisesti jo ajalla, jolloin Kristittyjen oli salattava uskonsa tataareilta. Kun ikonin löytyminen tuli ilmi, se vietiin kirkkoon paikalleen varta vasten saapuneen piispan johdolla. Myöhemmin ikonin löytöpaikalle rakennettiin naisluostari, ja Matroonasta tuli sen igumenia.

Myöhemmin Pietariin rakennettiin kuuluisa Kasanin ikonille omistettu suurkirkko. Suomessakin on Kasanin Jumalanäidin muistolle omistettuja kirkot Järvenpäässä ja Loviisassa. Ikonin juhlapäivä on 22.10 ja 8.7.

No comments: