Sunday, October 20, 2013

"Älköön kukaan teistä pettäkö itseään..."


Älköön vain kukaan petttäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas. Ksenia Pietarilainen, Jumalan hullu (Uuden Testamentin ensimmäisen korintolaiskirjeen kolmas luku.)

Ksenia Pietarilainen vietti ihan tavallista nuoren vaimon elämää Pietarissa 1800-luvulla siihen saakka kunnes hänen miehensä kuoli äkillisesti varsin nuorena. Ksenia järkyttyi ja suru oli niin syvää että hän myi talonsa ja luopui kaikesta maallisesta omaisuudesta antaen kaiken köyhille. Hän pukeutui miehensä vaatteisiin. Jos Ksenialle antoi almun, hän lahjoitti sen välittömästi jollekin tarvitsevalla.

Ksenia oli hyvin murheellinen koska hänen miehensä kuoli äkillisesti. Ortodoksisessa uskossa rukoillaan että Jumala varjelisi pahalta, äkilliseltä kuolemalta, jotta kuoleva ehtisi katua ja nauttia ehtoollisen.

Ksenia vietti yöt kaupungin laidalla olevalla pellolla rukoillen. Iltaisin hän teki miehiltä kesken jääneet työt.
Kirkossa Ksenia ei käynyt, ja mikäli kävi hän heitteli pappeja ja piispoja herneillä.

Ksenian haudalla käyvät nykyään työttömät ja syrjäytetyt naiset pyytämässä että Ksenia järjestäisi työtä ja toimeentuloa. Ksenia tuntuu olevan tehokkaanpi kuin tyänvälitystoimisto koskaan. Monikin nainen huomaa pian käyntinsä jälkeen tulleensa siunatuksi työllä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ksenia ei sovi ollenkaan länsimaiseen rationaaliseen ajatteluun. Luulen että Suomen nyky-yhteiskunnassa hänet vietäisiin äkkiä jonnekin normalisoivaan terapiaan, sillä yheiskuntamme ei kestäisi Ksenian tapaista kristittyä.
Ksenia oli ulkoiselta olemukseltaa puhdas, siisti ja vaatteet olivat puhtaat ja tukkakin oli hyvin. Hän vieraili yläluokkaisten naisten kodeissa ja oli arvostettu heidän keskuudessaan. Hän ei koskaan istunut ruokapöytiin, vaan Jumala piti hänestä huolen.

Konevitsan luostarin myymälässä näin kerran Ksenia Pietarilaisen ikonin. Harmi etten ostanut sitä silloin.

No comments: