Tuesday, December 11, 2012

Jäähtynyttä vettä viuhuu naamalle


Jäähtynyttä vettä viuhuu naamalle. Ravistelen mattoja lumessa, kädet kohmeessa. Lumeen jää pölyinen, harmaa jälki. Tunnistin äkkiä jouluahdistuksen. Se on tunne joka iskee yllättäen, vaikka syytä ei olisikaan. Siivoaminen laukaisee sen. Muistuma menneiden polvien takaa; joulun alla odotukset ovat liian suuret. (En tarkoita lahjoja)

Ymmärrän hyvin valon merkityksen pimeässä kaamoksessa. Siniset jouluvalot saavat minut lähes merisairaaksi. Tietyn sinisen valo on kamalaa.

Konevitsan luostarista ostettu pääkirkon pienoismalli loistaa valaistuna ikkunallamme.
Valamossa igumeni Sergei uskoo uuden ja paremman ajan tulevaksi. Hän haluaisi säilyttää palaneen päärakennuksen hirsikehikon ja rakentaa entisen laisen rakennuksen. Olen hengessä mukana. En kuitenkaan mene Valamoon mijööaktivistin ominaisuudessa. Tiedoksi joillekin: en ylipäätään ole menossa sinne. On kurjaa kun jotkut tulevat mustasukkaisiksi luostareistakin.

Portsan Puutarhakatu 41. asemakaavavalmistelusta mielipide-ja nimienkeruu jatkuu 18.12. saakka. Ohjeet löytyvät Portsa ry. sivuilta.


Joulukortit pitäisi postittaa ajoissa eli huomenna. Vuosi vuodelta vähemmän lähetettävää.

No comments: