Wednesday, September 12, 2012

Suomen tuntemattomin runoilija-patsas

Joensuussa, Penttilänrannan taidekaupunginosassa paljastetaan ensi kesänä kuvanveistäjä Anssi Kasitonnin veistämä Suomen tuntemattomin runoilija-patsas. Patsas on ensimmäinen Penttilänrannan taidekaupunginosan taidekilpailun taideteos. Näkemässäni videossa laihakoipinen henkilö seisoo runoilijan asennossa(veistäjän termi) hursti korvilla.

Ken lienee vai lieneekö kukaan. Veistäjä Satatonni on luvannut myöhemmin panna huhuja liikkeelle, ehkä.

Turussa sateista ja puolipimeää. Runoilijat ovat hiljaa yhteiskunnallisista asioista, he pelkäävät apurahojensa puolesta.


Kissa-Kallun patsaalla, jonka on veistänyt Simo Helenius, puistossa, joka on pieni ja haavoittuvainen, grynderi rakentaa kerrostaloa.




Pyöräilin ohi ja pysähdyin ihmettelemään. Yksi henkilö tuli juttusille ja kertoi olleensa Euroopan kaupungeissa vuosia ja palanneensa Turkuun. Hän hämmästelee turkulaisia busseissa: jos niiden kanssa yrittää keskustella niin näyttävät panikoituvan. Keskustelin aikani ja kuuntelin Kissa-Kallun patsaan puiston kohtalosta. Henkilö oli soitellut virastoihin ja saanut selville asioitakin.





No comments: