Tuesday, October 26, 2010

Välitilassa

Zinaida Lindenin Nuorallatanssija on humorististen novellien kirja. Novelleissa kuvataan kahden kulttuurin välissä tasapainoilevia henkilöitä He eivät ole kotonaan Suomessa, mutta toisaalta ovat jo etääntyneet omasta maastaan. Miten moni elää vastaavassa olotilassa tänään Suomessa.

Olen lukenut Zinaida Lindenin aikaisemminkin ilmestyneet kirjat. Erityisesti kirjansa Ennen maanjäristystä järisytti minua henkilökohtaisesti.

Tämän syksyn uutuuskirjoihin en ole yltänyt. Kuuntelin radiosta Raija Orasen ja Hannu Raittilan Mannerheim kirjoistaan keskustelua. En ole Raija Oranen-fani. Nyt vielä vähemmän. Pitääkö kirjailijan miellyttää lukijaansa? Ei tarvitse, mutta eiköhän tämä Mannerheim ole jo kaluttu ja jäljellä oleva luuranko voitaisiin unohtaa jonnekin museon hämärään, tulevien polvien varalta.
---
Kierrätyskeskusten tukiyhdistyksen pitkäaikaistyöttömien työllistämisrahat meinataan lakkauttaa. Näillä työllistetyillä ei ole puolueen jäsenkirjaa, ei verkostoa tukenaan. Kaupungin töihin pääsee jäsenkirjalla tai jonkun suosittelemana. Aikoinani muistan demarien röyhkeyden ja kokoomuksen itsestään selvyyden. Maailma ja työpaikat olivat heidän ja ovat edelleenkin Turussa.

No comments: