Friday, July 23, 2010

Praasniekka elää


Viileä aamutuuli puhaltaa huoneeseen. Mies alkaa marista kylmäänsä. Käki ei enää kuku; on saanut vihneen kurkkuunsa. Tänään on hääpäivämme ja sain lahjaksi sirpin. (Vasaroita meillä on ennestään. Tosin niitä ei löydy tarvittaessa.) Shamppanja on jo kylmässä.

Ajattelen praasniekkaperinteen kuihtumista Suomessa. Ennen vanhaan praasniekka oli vähintään kaksipäiväinen tapahtuma. Tanssitkin oli. Missä nuoret olisivat muuten toisiaan tavanneet ellei yhteisissä pidoissa. Lapsena kuulin miten verkonpaikkaaja Kalle kertoi käyneensä aina praasniekoissa koska siellä sai pussata punahuulia. Hän oli luterilainen. Varmaankin sai poskisuudelmia. Ilokseni kuulin että Ilomantsissa on elvytetty praasniekkaperinnettä. Praasniekka tarkoittaa juhlaa. Tämä ei ole pelkästään karjalainen tapa, Kreikassakin tanssitaan praasniekoissa ja muuallakin. Venäläisetkin tanssivat kuulemma praasniekoissaan.

Kuulen jo korvissani rukoilevaisten ja muiden vanhoillisten käännynnäisten tuomiojupinaa Turun suunnalta. Heidän praasniekkansa on kävely kirkon ympäri naama yrmyllä.

Nyt vaihdan verkkareihin ja lähden Pohjois-Karjalaan, viimeistään alkuviikolla.

No comments: