Kuvia kirkonportaista

Porrastasanne ammulla kun sade ei osannut päättää sataako, vaiko ei. Kuten näette kauttaaltaan on rakoihin tungettu katukivenpalasia. Aina voi käyttää palveluliuskaa ja se on viisasta sillä portaat ovat vaaralliset ja arvaamattomat.

Portaat ovat kehnossa kunnossa. Ylin porras ja tasanne ovat kallellaan. Rakoihin on työnnetty katukiven palasia.

Portaat ovat aina olleet ylösnousemisen synbooli. En kovin mielelläni enää mene keskustaan. Pitää aina ottaa selville reitti jota pitkin pääsee torille ostoksille. Tässä kaupungissa on uskomattoman ammattitaidoton kaupungin johto. Meillä on funikulaari joka ei toimi kun joskus, meillä on logomon keskeneräinen silta joka tulee maksamaan maltaita. Mikäli koskaan valmistuu. Ja sitten on toriparkki jota kukaan ei tarvitse valmistumassa. Ei meillä kaupunkilaisilla ole varaa maksaa herrojen ja rouvien hölmöilystä.


Elämä on totisesti kuin unta
sanoi Ryookan, suuri hupsu
opettajansa Shiyoon haudalla

Elämä on totisesti kuin unta
hyvää ja pahaa ja painajaista
liitän kommettinani

Mutta unen jälkeen aamu


Arkkipiispa Leo kirjassaan Kun usva häviää.

Sadepäivän dekkarit

Camilla Läckberg kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Sadapäivän kunniaksi taannoin luin hänen kirjansa Kultahäkki. Alku sai melkein voimaan pahoin, mutta loppua kohti kirja alkoi koukuttaa. Alku oli elintasorouvan elämää, joka oli hyvinkin kontrolloitua ja naista alistavaa ja muuttui kuvottavaksi lopulta. Tämä elintasorouva oli huippuälykäs ekonomi ja miehensä firman luoja ja organosoija. Kun homma oli hoidettu mies halusi hänet syrjään ja patisti kotirouvaksi. Aikansa sitäkin kesti ja sitten repesi helvetillinen sordino. En kerro enempää mutta tämä rouva oli taitava ja erittäin älyjäs tekemisissään. Loppu oli huikea matka jonnekin kauas lämpimään maahan. Ainoa mies jota säälin oli tavallinen nuorimies joka kuoli sänköpalossa. Ei hän kuollut, vaan hänet pantiin kuolemaan.

Tässä katutaidetta joen itäiseltä puolelta. Siinä on rauhansymbooli tuossa pienessä sydämessä. Montako sydäntä näet?

Sitä ennen olin lukenut Arne Dahlin Äkkisyvän. Dahl kirjoittaa systemaattisesti synkähköähköä tarinaansa. Pidin Dahlin erikoisyksikkö tv-sarjoista. Nämä kirjat ovat kaukane niiden lupsakkuudesta ja kaverihengestä. Kaikki on muuttunut ilottomammaksi ja toisaalta vaikeammaksi sulattaa. Silti pidin lukemastani. Onnelliset loput ovat parasta.


Siniset kukat puubarokkiaidan vieressä.

Heinäkuu 23. 2020

Tämä ei ole iilimato. Tämä on halkeama Ruotsalaisen teatterin edessä. Halkeaman sisällä on tyhjää, asuuko siellä pörriäinen.

Torille oli hankala päästä tänään. Jouduin käyttämään erinäisiä reittejä ja lopulta lyhin reitti oli Forumin läpi ja samaa reittiä takaisin. Liikunta tekee hyvää.

Tänään tuli täyteen viralliset 50 vuotta avioliitossa, oikeastaan avoliitovuosi päälle 51v. lapset syntyivät kolmen vuoden päästä. Yksi marginaalikirjailijatar levitti juttua pakkoavioliitosta. Ja yksi itkuvirsisäveltäjä kulissiliitosta. Tässä sitä vaan ollaan oltu ja hauskaakin on ollut. Ei ole ollut vilu eikä nälkä. Ystävämme Anu, joka kuoli, arveli että avioliitto pysyy koossa kun ukko on työn vuoksi poissa kotoa. Tiedä häntä. Outoa on miten Anun näköisiä naisia kävelee kaupungilla, toinen on Maritta Flykt, ehkä kyseessä on tavallinen naistyyppi. Maritta suuttuisi jos kuulisi tuon äskeisen sillä hän oletti olevansa erityinen ja ainutlaatuaan. Anu oli viipurilainen ja ulkopuolinen Turussa.

En ole koskaan oikeastaan pitänyt Tikkasen sukunimestä. Mieheni isän nimi Svegin olisi ollut kivempi. Anoppini oli vihapäissään muuttanut kaikkien poikiensa nimet isäpuolen mukaisiksi. Se mies oli entinen armeijan kapiainen ja mulkku. Hänellä oli luvaton sotamuisto erikoispanos. Isäpuolen kuoltua mamma piruuttaan antoi sen meidän pojille (9v.) ja perusteli sitä että pojat halusivat. Se sotamuisto vietiin alta aikayksikön sinne minne kuului.

Elämä jatkuu.

Joimme kahvia ja söimme makoisaa kakkua Sammakossa

Pyhän Aleksandran kirkon toni näkyy lehmusten yläpuolelta. On iltapäivä ja torikauppiaat lopettelevat töitään.

Elokuun alusta alkavat kuulemma palvelukset kirkossa rajoitetuin väkimäärin. Koronatilanteen vuoksi olisi syytä rajata todella tarvitsevien hyväksi. Tämä on minun mielipiteeni. Tottapuhuen ei siellä varmasti ole tungosta ollut ennen Koronaakaan. Kännykkäilmoittautuminen kirkonmenoihin tuntuu hieman mahtailulta.

Sammakon kirjapuodissa joimme kahvia ja söimme makoisaa kakkua. Nämä ovat keitaita kaupungissamme.

Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi Turussa. En katsoisi taakseni jos lähtisin pois.


Kirkon ikkuna eräänä kauniina päivänä.



Koroisista löytynyt taittunut sininen kukka.

Lonttisten puutalot ja kasvit V

Olen nähnyt aikaisemmin porraspuutarhan Portsassa. Se oli hieman isompi ja portaatkin olivat leveämmät, joten kasveja oli portailla. Portaat olivat yhden asukkaan käytössä. Tämä on näppärä puutarha.

pietaryrtti loistaa Lonttistentien päässä olevan talon vieressä. kieltotaulu on autoille, ei kukille. Lonttisten kadut ovat täynnä pysäköityjä autoja. Aikaisemmin autot myös ajoivat lujaa. Toivon että tuleva muurikerrostalo hoitaa asukkaidensa parkkiongelman, muuten kaaos on varma puutaloalueella.

Mikä on tämä puu. Vanha ansaris kurkistaa puun vierestä.


Radanvarren talo. Hieman erilaista arkkitentoorista perusrakennus ksnnasta. Asunnot ovat kaiketikin pieniä opiskelijoilla sopivia yksiöitä.

Koroisten sinisen talon katoaminen synnytti mysteerin

Koroisten mäellä puhalsi raikas tuuli. Puretun sinisen talon paikalla havisevat paljon nähneet hopeapajut. Vaitelias mies istuu kivellä raunioilla ja polttelee tupakkaa. Hän lienee jotenkin yhteiskunnallisesti kyrpiintyneen oloinen. Miksi talo hävisi yhdessä yössä? Sanon että on niitä huononpiakin taloja purettu kuin tämä. Mysteeriksi ainakin minulle on jäänyt miksi talo purettiin niin nopeasti. Pihapiirin vanhat kukat kukkivat ja ovat levinneet laajemmallekin jokirannan ryteikköihin.

Tässä on minulle tuntematon kukka.

Niin kuin on tämäkin.

Vähäjoessa on edelleenkin suolistobakteereja. Alkuperää ei kuulemma tiedetä. Mihinkähän se siirtolapuutarha oikein tulee? Vähäjoen vettä ei voi käyttää kasteluun.

Lonttisten puutalot ja kasvit IV

Turun ensimmäinen säästöpankki oli alkujaan Aurakadulla. Kun pankkimaailma vilkastui tarvittiin uusia pankkisaleja ja arvatenkin tämä oli liian vaatimaton. Sitä ei kuitenkaan purettu, vaan siirrettiin Allinkadulle Lonttisiin. Se sai toisen elämän kolmannella vyöhykkeellä.


Lonttisissa, kuten Raunistulassa yleensä, rakennettiin tiheästi. Tämäkin puutaloalue on omaleimainen ja monimuotoinen.


Lonttisten, joen puoleinen osa on uustuotantoa ja hyvinkin yksi-ilmeistä puutaloalueen taloihin verrattuna. Puutalot purettiin melkein kaikki joen puoleisesta osasta. Airikinkatu 1. oli ensimmäinen kotimme Turussa 1969. Siinä talossa oli kaksi tornia ja sen omisti vanha herra Vihanto. Tavallaan se oli "taiteilijatalo." Sitten talon viemärijärjestelmä petti ja omistaja päätti purkaa sen. Sääli, sillä se oli hyvinkin ainutlaatuinen, kirvesmiehen veitämä tilaustyö Vihannolle. En harrastanut valokuvien ottoa silloin, joten kuvat jäivät muistinkuviksi.

Miljöö oli kuoppaisista hiekkateistä koostuvat, likaisenvaaleaharmaa jotenkin alakuloinen alue. Pikkukauppoja oli paljon. Sanottiin että kaduilta sai pimeätä viinaa ja huariakin oli. Nykyään ei kai kukaan ostaisi pimeää vinaa vaan hakisi Tallinnasta mieluummin. Parempien herrojen Bordelli Ketarentiellä lopetti toimintansa 1960-livulla. vanhat asukkaat kertoivat mehukkaita tarinoita asiakkaista politiikan ja liike-elämän huipulta. Ne komeat mustat autot olivat kontrasti alueen yleisilmeeseen. Vietin yksinäistä ja erakkomaista elämää oudossa ympäristössä. Itä-Suomalainen vaaramaisema oli muuttunut jokirannan talon elämään. Olin ollut kyllä Helsingissäkin, mutta sitä ei lasketa. Se oli liian steriiliä tähän verrattuna.