Joko ne taas jyrää meitin...

Melkein viikon ovat sinnitelleet Turun kauppatorilla Demokratia-mielenosoittajat. Aluksi kaikki oli sujunut hyvin, kunnes tuli keskiviikko ja sähkö katkaistiin ja mielenosoittajat häädettiin kaupungin virkamiesten annettua virka-apupyynnön poliisille. Mielenosoitus jatkuu edelleen. Viime yönä aktivistit nukkuivat taivasalla makuupusseissa. Yöllä alkoi sataa ja osa heistä meni pitämään sadetta esiintymislavan katoksen alle. Kaupunki lähetti yöllä traktorin hakemaan esiintymislavan pois kauppatorilta.

Tänään otetuista kuvista käy ilmi että aktivistit ovat edelleen torilla. Nämä ovat kansainvälisiä markkinavoimien ja rahan ylivaltaa vastustavia aktivisteja. He eivät ole syyllistyneet pahantekoon.

Teknologiateollisuus on jo sijoittanut pääomansa ulkomaille: se ei välitä Suomen "duunareista" pennin vertaa. Eikun siis senttiäkään.

Kovaksi käyvät asenteet ja otteet, kuten koko yhteiskunnassa yleensä. Kummallisinta lienee ettei sitä edes huomaa ajoissa. Kuvan pömpelissä (alla) sai Wanhoina Hywinä aikoida käydä pissillä.

Hiljaisten sielujen lumo...

Eilen illalla Teemalla esitetty venäläisen Aleksei Fedortsenkon elokuva Hiljaiset sielut oli syksyn taide-elämys minulle.
Hiljaiset sielut elokuva lumosi katsojan todella erinomaisella kamerankaytöllä ja runollisuudella. Mitään epäolennaista ei ollut; vain tarina, maisema ja ihminen siinä.
Andrei Tarkovski korosti runollisuutta taiteen lähteenä. Runollisuus venäläisessä kulttuurissa on eri kuin länsimaisessa kulttuurissa, jossa sillä on vähättelevä arvo. Minusta Aki Kaurismäki on tavoittanut tietäen tai tietämättään saman runollisuuden tason elokuvissaan; tajun kauneudesta sielläkin missä sitä ei luulisi olevan.

Syrjäyttäminen on suunniteltua ja tarkoituksellista

Luin Jouni Lehikoisen kirjoituksen Murheellisten laulujen maa? Portsan verkkolehdestä.
Se synnytti ajatuksia olemisen sietämättömästä pakosta. Luulen, että me elämme onnellisuuden harhassa. Ihmisen ei kuulu olla onnellinen. En edes tiedä mitä onnellisuus on. Ihmistä ohjaa tyytymättömyyden olotila. Aina kun saavuttaa jotakin, automaattisesti alkaa tavoitella vielä parempaa. Taiteessa tämä lienee luonnollista.



Nuorten mielenterveyden häiriöt ja syrjäytetyksi tuleminen on oire jostakin. Lapset ja nuoret uhrataan elinkeinoelämän vaatimusten alttarilla; he ovat maksumiehiä vanhempiensa orjatyön tekemisestä. Jotkut nuoret ovat valinneet toisen tavan elää. Jotain pitäisi tehdä todella: vanha autoritäärinen työkulttuuri ei toimi tässä yhteiskunnassa enää. Minä en enää usko että syrjäytettyjä ihmisiä halutaankaan auttaa. Uskon että syrjäyttäminen on tarkoituksellista ja suunniteltua.
Mitä sellainen ihminen joka (luulee elävänsä) elää turvassa, tietää ihmisen todellisesta hädästä. Ilman unelmia ei kukaan selviydy.

Elä kiirehi...

Yritin kuvata lintuparven lentoa harvalehtisen puun läpi; lehtiä ja oksia oli kuvassa, mutta lintuja ei. Sää oli pilvisen harmaa ja oudon lämmin. Sähkökaappiin oli ilmestynyt hauska ja viisas kuva. Sen voi tulkita haluamallaan tavalla. Joskus olisi hyvä miettiä autoa, mopoa tai polkupyörää ajaessaan ajonopeuttaan, ja toiseksi kenelläkään ei oikeasti ole kiire ihan koko ajan jonnekin.

Häikäisevän aurinkoinen päivä. Pohjoistuuli saa nenän niiskumaan. Pihametsikössä humisevat uudet tuulet. Ovatko puut solidaarisia toisilleen. Ainakin he varistavat lehtensä, paitsi havupuut, maahan. Lehtiä ei pidä laittaa roskiin. Niistä tulee hyvää multaa maanparannusaineeksi. Muumioituneet omenat on hävitettävä; kukaan ei kerro mikä on oikea tapa.

Kadun toisella puolella mies myy lapsuudenkotiaan ja toivoo ettei kukaan ostaisi. Luopuminen vie kauan. Ajatuksissaan hän palaa vielä usein vanhaan taloonsa.

Viikonlopuksi luvataan lämmintä.

Perinneruoka, päivä ja ihmesuhde löpinää...

Tänä aamuna tein karjalaista perinneruokaa eli sultsinoita. Jokainen karjalainen osaa tehdä sultsinoita. Tai muuten on tätien ja emäntien mielestä häpeällinen henkilö. Onneksi minulla on vanha puuhella jonka päällä riisivelli sakenee ja hautuu sopivaksi. Mies on ammattiyhdistys seminaarissa joten keittiö on vapaa valtakunta heimoriitteihin. Hänellä on työpiste keittiön nurkkauksessa, hän tykkää keittiön lämpimästä ilmapiiristä.

Nyt täytyy lähteä viemään lämpimäisiä lapselle joka osaa kyllä itsekin valmistaa sultsinoita, mutta se ei ole sama asia. Turkulaisille ei pidä antaa edes lämpimäisiä; alkavat heti miettiä: mitä se minusta haluaa
Ovat epäluuloisia ja varuillaan kaikkien kanssa. Olen törmännyt usein Turussa lauseeseen: Mitä hän sillä tarkoitti? Ikään kuin aina joku tarkoittaa muuta kuin mitä sanoo ja tarkoittaa. Seikkailupuistossa aikoinaan turkulainen työkaveri sanoi että: Häh, etkö vieläkään ole oppinut että turkulaiset itse eivät koskaan sano sitä mitä tarkoittavat. Asiat hoidetaan privatisti ja päätökset samoin. Kun turkulaiset tarkoittavat, se tietää huonoa kaikille tai joillekin.

Lopuksi Toivo Laaksoa
...Ja löydät myös paradoksit, kuulen
muinaisen mummon sanat:
Elämää minä rakastan,
ja kuolemaa kaipaan.

Siinä taiteen tehtävä...

... Meni epähuomiossa housut väärinpäin
jalkaan, lappurivi paistaa.
Kyllä avaruudessa on toinenkin eläin,
joka on keksinyt housut, ja niihin
sotkeutuu, ajattelen.
Tehdään kunniaa perinteelle, ja samalla
pilkataan sitä. Siinä
taiteen tehtävä...

Toivo Laakso Kesken kaiken,
Kirja kerrallaan Helsinki 2011

Luin runojaan. Vihannekset kiehuivat muusiksi. Sade ropisi ryynejä ikkunaan; ajattelin että taivaalta sataa mannaa. Tilanne ei ole toivoton runouden suhteen.