Turun kirjamessuilla

Ihmeen lämmin päivä. Käväisin kirjamessuilla ja kiersin kirjapyydykset. Kuolasin Toivo Laakson viimeisimmän runokokoelman nähdessäni. Oikealla J. K. Ihalainen, tuntui viihtyvän Turun Kirjamessuilla.

Hannu Taanila puhui ja puhutti Pentti Haanpäästä, jonka tuotannon hän kyllä osaa ja tietää. Ilahduttava poikkeus tasaisessa tarjonnassa. Jotkut eivät suinkaan taannu vanhetessaan. Hannu Taanila ei päässyt taannoin Mikelin kirkkoon esiintymään, koska hän oli jossakin toisessa kirkossa käyttänyt esiintyjälle sopimatonta kieltä ja haukkunut hallitusta kirkossa.

Alla runoilija Silene Lehto lukee valaskalarunoja kokoelmastaan Hän lähti valaiden matkaan (WSOY 2011). Poesian runohuone on kakkoshallin keskelle verhoilla eristetty intiimi tila jossa tuntuu olevan koko messujen runotarjonnan elävintä ja sykkivintä ydintä.


Näin Kirsti Ellilän hauskassa villapuserossaan porhaltavan jonnekin. Vahinko etten saanut kuvatuksi.

Join punaviiniä ja maistelin juustokuusenkärkkä annoksen (2,50 euroa) ruokamessujen puolella. Kotimatkalla katselin Aurajoessa miten punainen iso vaahteranlehti hengaili keltaisen koivunlehden kaa. Syksyisen joen vesi virtasi rauhaisasti kohti Ruotsia.

Keskipäivän syysaurinko lämmittää pihaa. Ruoho on lakastunut jo, jalava on vielä vihrä. Portin metallinen lukko on avattu, portti on raollaan; suorastaan kutsuu sisäpihalle. Ulko-ovet on singottu pihalle. Toisenlainen valtaaja, tai valloittaja, on saapunut paikalle.

Tässä kaupungissa kaupunki myy rakennuksiaan pilkkahintaan gryndereille. Tämäkin tontti puutaloineen meni vaivaisella miljoonalla.

Limingan niitut ja muita ihmeteltäviä asioita...

Kirjailija Paavo Rintala tai ystävämme Anu, tai molemmat, kertoivat aikoinaan hurmioituneensa Limingan niityistä. Tässä tapauksessa pitäisi puhua niituista. Ajoimme Limingan ohi ja minä tähyilin niittuja. Niitut olivat jossakin muualla kuin päätien varressa. Tulomatkalla ajoimme Ylivieskan kautta; yövyimme siellä. Tästä ei ole mitään kerrottavaa.

Pohjanmaa on sarja toisiaan muistuttavia kyliä ja peltoja. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä että täällä on kuin Satakunnassa. Olimme Satakunnassa ja maisemapiiri sen mukainen.

Limingan niitut täytyy etsiä. Mies kyseli lakeuksien läpi ajettaessa että kelpaisiko nuo niityt? Ei kelvanneet koska ne eivät ole Limingan niitut. Yksi ohiajelehtinut ehdokas alla:


Nyt olemme Turussa. Sää on tavallinen syyskuun lopun sää; harmaa, välillä kuulas ja sumua aamulla.

Joensuussa aiotaan kuulemma purkaa vanha kulttuuriravintola Jokela. On kuulemma päässyt huonoon kuntoon, miksiköhän?

Turussa taas puretaan vankkoja hirsisiä puutaloja. Tilalle rakennettaneen rumia kerrostaloja jotka kestävät pahimmillaan vuoden korjaamatta. Eikö noita hirsitaloja olisi voinut korjata homeallergikoille? Hirsirakenteinen puutalo hengittää toisin kuin uustuotantoa oleva kerrostalo. Ja onko lopultakaan tutkittu kerrostalojen muovimateriaalien erittämän toksiinin määrä?

Limingan niituista ei ole kuvaa. Ei ole kuvaa Jokelastakaan vielä. Paitsi allaolevan rosvosin Internet-perinteen mukaan KUn sivuilta:

Syyspäivän pässäys

Tänään on syyspäivän pässäys eli tassaus. Kuvan yksinäinen poro tunturin laella odottaa toista poroa jotta pässäys olisi asianmukainen.


Pässäyksen kunniaksi naukkailemma konjakkia ja punaviiniä. Kattilassa poreilee bataattikeitto joka saa lipstikan lehtiä pinnalle, ja on siten kaunista silmälle ja mielelle. Valkosipuli sopassa antaa osaltaan uskoa elämään.

Jouluun on enää kolme kuukautta. Siitäpä se sitten taas alkaa maailman valkeneminen.

Luontokävelyä II

Sataa tihuuttaa. Kostea sammal tuoksuu metsikössä. Ilma on puhdasta hengittää. Kumpareelta näen järven jonka nimeä en tiedä. Oikaisen polkua mökille ja ajattelen että talvi täällä voisi olla hämäränhyssyä ja kimaltavan kylmää.

Kävelimme Pallaksen luontopolkua kolmen tunnin ajan. Kohtasimme monta poroa.



Näimme hotellin vanhat rauniot; saksalaiset olivat polttaneet sen perääntyessään Norjaan toisen maailmansodan loppumainingeissa.




Luen Kjell Westön Isän nimeen teosta. Jokin hänen tavassaan kirjoittaa viehättää minua. Kirjan isä kalasti Hepeakaloja merestä. Sillon oli Suomenlahden rannoilla vielä rakkolevää ja maailma viipyilevä. Yksi asia kirjan isässä kosketti kovasti: hän oli suuri ja vakaa ihmisten mielestä, mutta todellisuudessa hän meni helposti tolaltaan tai järkkyi. Siksi hän tunsi olonsa turvalliseksi harmaassa säässä; se kietoi hänet turvalliseen harmauteensa.



Kuulin kaikuja Turusta: Turun kaupunki on myynyt Ratapihan- ja Brahenkadun kulman puutalot tontteineen NCC:lle miljoonalla eurolla. Eikä aikaakaan kun siellä kohoaa uustuotettuja kerrostaloja. Hyvää kulttuuripääkaupungin loppurepäisyä. Muoniolainen poro katsoo uutista vähän sillä silmällä:

Luontoajelua pohjoisessa

Saana-tunturi kohoaa maisemassa Kilpisjärvellä. Luontokeskus oli auki tällä kertaa ja muistin korteilla suvun vanhinta ja lähes nuorinta henkilöä. Aurinko loisti ja Norjan puolella oli suorastaan lämmintä. Siniset kellokukat kukkivat jonkin vuonon reunalla. Kuvassa alla.



Lassagammin rannalla keräsin violetteja näkinkenkiä. Tunturiseinämää pitkin solisi puro monessa kohtaa. Jossakin kaukana, jonkun vuonon rannalla minulle kerrottiin että Pohjois-Atlantti näkyi kaukaa kahden tunturin välistä. Ukko tosin mumisi että se on Norjan meri. No Atlanttiin kai sekin vielä luetaan...

Illalla palasimme tukikohtaamme. Paluumatkalla sade pesi tuulilasin.

Tänään vietämme luppopäivää lueskellen. Sää on harmaa. Aamulla satoi. Lomapäivät vähenevät verkkaan mutta vääjäämättä. Satoi tai oli satamatta. Vettä tai tulevaa räntää.

Luontokävelyä I

Eilen luontopolulla kävellessämme tapasimme Kuukkelin. Kuukkelilla on merkitys metsätyömiesten tarinoissa. Savotoilla oltiin mielissään kuukkelin ilmestyessä palstoille. Kuukkeli tiesi hyvää onnea. Se oli kesy lintu, tai utelias. Ehkä molempia. Savotat ja metsurit ovat kadonneet ja kuukkelikin näyttäytyy harvemmin nykyään.

Lueskelin kuvassa olevan kirjan tarinarunoutta. Jokaisen ortodoksin olisi oivallettava että siunattua vettä jää aina kupin pohjalle vaikka tyhjksi luulit tyhjentäneesi kupin siitä juotuasi.

Se o harakannii elämä meleko mustavalakosta.

Riiko Samuli Muje, teoksessa Sanojen yksinkertainen avain, Painopaikkaa tai -aikaa ei ilm. ISBN 978-951-842-346-4.