Nurmeksessa asuva kirjailija Rauha Kejonen on kirjoittanut kirjan vedestä, miehestä, kuolevasta kylästä ja elämisen mahdottomuudesta ja mahdollisesta. Ihme on mahdollinen mutta siitä maksettu hinta on kova. Kaivo ja vesi, kannettu vesi, ovat perusta tarinalle. Naiset hallitsevat kaikkea ja miehet ovat ahtaalla, ei edes metsään voi mennä kävelemään ilman hyödyllistä tarkoitusta. Ajattelin sanontaa
ota paikkasi jos sitä ei muuten anneta. Naiset ovat ottaneet paikkansa ja kaupunkiasunnot ovat suunnitellut naisten tarpeita varten. Miten siellä kukaan terve samoiluhenkinen mies voisi olla ja asua. Kotimökki maalla on hyvä olla olemassa itse kenelläkin. Sellainen jossa ei ole vesijohtoa, vessaa eikä kylpyhuonetta. Sakari Armas Kuivalainen ei mene viikonlopuksi alkeellisiin oloihin nostalgoimaan, hän elää siellä ympäri vuoden ja nauttii itse kantamastaan vedestä. Vesi on parantavaa vettä janoisille ja sairaille.
Pitkään hänen kaivonsa on kylän ainoa kuivumaton kaivo. Sitten sekin kuivuu. Kaivo on juotu kuivaksi.
Kaivon voi toki syventää ja saada toimivaksi, mutta onko mikään enää entisellään. Sakari voittaa kuolemanpelkonsa ja luultavasti saa takaisin omanarvontuntonsa jonka naiset ja avioliitto ovat alentaneet nollille. Tarinaa voisi pitää miehen kasvukertomuksena ellei lukija olisi asunut kuolevan kylän elämässä ja nähnyt ihmisten särkyvän ja hulluksi tulevan. Tarinan myyttiset ulottuvuudet saa jokainen tulkita mielensä mukaan. Sudet, metsot ja muut eläimet saattavat olla todellisia asukkeja näissä kylissä, ihmisistä en olisi niinkään varma.
Rauha Kejonen, Toisenlainen elämä. Tammi 2004. 196 sivua.
Keväinen lauantai-päivä. 
