Friday, November 30, 2007

Ohjaajan risti


Dostojevskia kiinnosti suuresti ohjaajavanhuksen risti, sillä tuhansien ihmisten syntien kuuleminen on raskas risti. Eräässä kertomuksessaan Dostojevski antaa nimettömän Ohjaajan tunnustaa: "Kaksikymmentä vuotta olen kuunnellut ihmisiä, tuhansia ihmisiä ja tutustunut siihen, minkä ihminen piilottaa perimmäiseen sielun nurkkaan, mutta vielä nytkään en kykene tyynesti kuuntelemaan, vaan minut valtaa väristys. Tällaisina hetkinä menetän sen hengen, jolla lohduttaisin ihmistä, sillä joudun tarkkailemaan itseäni ja huolehtimaan siitä, että pysyn nöyränä kuunnellessani sielun salaisuuksia."

On vaikea sanoa, ovatko nämä Dostojevskin sanoja,vai onko joku Ohjaaja kertonut hänelle näistä asioista. Optinan luostarin Ohjaajat ovat puhuneet tästä ohjeenantajan rististä. Optinan Ohjaajan Nektarin hengellinen lapsi on merkinnyt muistiin seuraavan keskustelunsa: " Joutuuko Ohjaaja ottamaan kannettavakseen synnintunnustuksella kuulemansa synnit ja kärsimykset?" " Kyllä, sinä olet ymmärtänyt tämän asian ja siksi vastaan sinulle. Minun on pakko tehdä niin, ottaa kannettavakseni, koska muuten en voi antaa toiselle kevennystä. Niin paljon kannetaan syntiä ja surua, että siitä kasvaa kivivuori, ja sinusta tuntuu ettet enää hallitse sitä vuorta ylläsi, mutta vaikeimmalla hetkellä saat armon, ja kivet lentävät kuin lehdet syksyllä, ja sinä saat voimia ottaa vastaan synnintunnustusta."

Thursday, November 29, 2007

Kaksi alkutilannetta


Dostojevski vetää ihmisestä esiin kaksi alkutunnetta, naurun ja itkun. Jokainen lapsi osaa ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä itkeä ja nauraa. Dostojevskin mukaan ihminen tulee parhaiten esiin näiden kahden tunnetilan kautta. Näissä tunnetiloissa ihminen ei voi harhauttaa. Hänen omat henkilönsä itkevät usein ja aika usein myös nauravat. Dostojevski arvioi ihmistä ensisijaisesti naurun perusteella. "Jos pidätte jonkun naurusta hänet ensikerran kohdatessanne, sanokaa empimättä, että hän on hyvä ihminen."
(Kolme esitelmää Dostojevskista)

Yhden ihmisen pyhyys


"Dostojevskille yhden ihmisen pyhyys on suola, jotakin, joka pitää koossa hajoavan struktuurin. Dostojevski kirjoittaa, että epäjärjestyksen, kaaoksen voittaminen lähtee oman itsensä voittamisesta. Munkki voittaa maailman voittamalla itsensä."
(Kolme esitelmää Dostojevskista.)

Wednesday, November 28, 2007

"Mukavuudet eivät ole onnea"


"Dostojevskin kyky kokea muiden kärsimys omakseen oli raskas lahja. Kerran hän myöhään illalla näki Pietarissa, kuinka jotakuta ihmistä lyötiin. Hän oli yksin eikä mitenkään voinut auttaa. Kun hän palasi kotiin, Anna Grigorijevna näki mustelmia hänen ruumiissaan.

Dostojevski itse sanoi, että myötäkärsimys on ainoa laki, joka on voimassa tässä maailman asuntolassa. Hän korosti kärsimyksen merkitystä siksi, että kärsinyt ihminen ymmärtää paremmin lähimmäisiään kuin kärsimyksen väistänyt. Hänelle kärsiminen oli keskeinen uskonnollinen komponentti. Rikoksessa ja Rangaistuksessa hän sanoo, että mukavuudessa ei ole onnea - onni ostetaan kärsimyksillä.

Kun symbolisti Mereeskova tuli kysymään Dostojevskilta mielipidettä runoistaan, jotka olivat mestarin lettavina, hän sai kuulla ainoana kommenttina "Teidän pitäisi hiukan vielä kärsiä." Mereskovskin runoissa oli ollut paljon sanoja Jumalasta." ( Kolme esitelmää Dostojevskista)

Nykyisessä ajassamme on aistittavissa ettei mikään tunnu miltään. Jos jostakin tuntuu niin häntä pidetään helposti poikkeusyksilönä.

Monday, November 26, 2007

Köyhät teillä ovat aina keskuudessanne


"Feodor Mihailovits ei toteuttanut kirkon julistamia hengellisiä hyveitä vain kirkon sisäpuolella. Mennessään ulos hän varasi aina taskuunsa kolikoita voidakseen antaa anojille, ja hänellä oli aina taskussaan pieni kolikko muistuttamassa kärsivistä veljistään.

Feodor Mihailovitsin anteliaisuuteen liittyy pieni kertomus. Hänen vaimonsa piti huolen perheen rahoista ja joskus hän oli toivoton jokapäiväisten taloushuolien keskellä. Hän päätti kerran tehdä kepposen miehelleen ja pukeutui kerjäläiseksi ja asettui kirkon eteen seisomaan.
Dostojevskillä oli tapana kulkea kerjäläisten ohi ikään kuin olisi vaipunut ajatuksiinsa, jotta hänen ei tarvitsisi ulkonaisten seikkojen perusteella valita, kenelle antoi ja kenelle jätti antamatta. Anna Grigorijevna ojensi kätensä: "Herra, anna kolikko. Minulla on kaksi lasta, ja mies tuhlaa kaiken." Hänen miehensä ei katsonut kenelle antoi rahaa ja tuli auttaneeksi omaa perhettään. Asiasta hänelle kerrottiin kotona." (Dostojevski, pääsiäisen kirjailija, Kolme esitelmää F M Dostojevskista)

Sunday, November 25, 2007

Luovuuden lähteille

Helsingin Metropoliitta Ambrosius puhuu tämän päivän Helsingin Sanomissa viisaita kirkkomme kehittämiseksi. Ensimmäisenä tuli mieleen että onkohan luovuus käsitteenä selvä kirkolliskokouksen jäsenille? Mitä he ymmärtävät luovuudella? Kirkon työntekijöiltä edellytetään luovaa tapaa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykyä avoimuuteen ja vuoropuheluun. Nämä taidot ovat perinteisesti olleet hukassa seurakuntaelämässämme. Tämä oli positiivista.

Mietityttämään jäi mahdolliset irtisanomiset ja henkilökunnan vähentäminen. Jos johtaminen siirretään hiippakuntiin, niin mitä seuraa? Onkohan kanttorit ja kuorot vaakalaudalla? Mikä kuoro on hiippakuntakuoro? Ei kai "grammaripalveluksia" aleta sentään pitää?


Jos seurakunnan työntekijä omaa näitä luovia kykyjä, hän on tuota pikaa entinen
työntekijä. Ja tosiasia on että seurakuntalaiset eivät välttämättä halua muutosta. Tarvitaan sukupolvenvaihdos.

On kovin vaikeaa olla luova ja edistyksellinen Esipaimen kirkkokunnassamme.

Mielenkiintoisia aikoja elämme!


Terveisiä Ilainalta ja lapsilta!

"Tai ehkä keksin kaiken jälkeen päin. Silloin hän tuli luokseni ja sanoi: Lähdetään. Minä läksin enkä ole koskaan katunut. En koskaan." (Vaimon repliikki Tarkovskin elokuvassa Stalker.)

Friday, November 23, 2007