Wednesday, March 17, 2021

Harva pesä harakan on harhautusta

Aamulla seurasin harakkapariskunnan pesäpuuhia. Siinä oli liikettä ja kommunikointia. Tiedän että herra Harakka rakentaa harvan pesänsä mutta se on harhautusta. Rouva Harakka sisustaa kuin paraskin desingeri. Sitten seurasin erään asunnon tarjouskauppaa. Tiedän että asunnossa on tihkuvat vesiputkiliittimet ja lasku koituu ostajalle. Miten se on mahdollista. Tarjouskaupan taktiikka rupesi arveluttamaan sillä hinta nousi asunnon arvon yli, enkä uskalla katsoa enää häpeämättä. Kauppamatkalla huomasimme joutsenparven lentävän ylitsemme pohjoiseen. Kevät tulee.

Saturday, March 13, 2021

Leppeän kevään tuntua kaupungissamme

Ortodoksisen kirkon porrastasanne pitkästä aikaa syynissä. Porraskivi on luisunut ja eroa on kymmeniä senttejä vieraiseen kiveen.
Portaat ovat irronneet seinästä ja kallistuneet kadun suuntaan. Kuvia voi klikata isommaksi kuvan päältä.
Sää oli keväisen leppeä ja mukava. Vettä kaduilla ja tuuli lämmintä. Hapankaalin myyjä Hämeestä oli paikalla. Sanoi tulevansa taas ensi launtaina.
Porrastasanne rakoilee ja painuu.
Porrastasanne yleisessä katsannossa takaa huomaatte tyhjän tilan se on vajonnut ja karannut seinästä. Viimeisessä kuvassa näkyy selvösti muutos reunakivetyksen liikkeestä. Kirkko pn koromam vuoksi lähes täysin kiinni, ainoastaan yksittäiset rukoilijat ja tuohusten sytyttäjät käyvät sisällä. Viimeisimmän suosituksen mukaan kuusi ihmistä kerrallaan turvavälit huomioiden. Tunnen myötätuntoa kerjäläisiä ja muita syrjittyjä kohtaan. Olen kokenut Turussa aikoinaan jopa rasistista ja etnistä syrjintää. Itäsuomalaisuus ja karjalaisuus lasketaan täällä vammaksi. Osa luovan toiminnan ohjaajista kävivät pääsiäisyön messussa herjailemassa ortodokseja. Yliopiston yksi Tuomas pilkkasi isä Petrin karjalaista aksenttia. Pohjalainen aksentti ei ole yhtään kauniimpi kuin karjalainen tai savolainen tai mikä tahansa aksentti. Nyt pääsiäisyön palvelusta ei ole koronan vuoksi.

Wednesday, March 10, 2021

Mikään ei ole itsestään selvää

Kohta ehkä tulee kehoitus käydä ruokakaupassa mahdollisimman nopeasti. Kaupan hyllyt olivat tyhjähköt, ihmiset hamtsraavat mitä ilmeisimmin tavaroita. Olen kyllästynyt pakkasen aiheuttamaan jähmeyteen ja kaupassa on hyvä saada hiki pintaan. Tämä on pukeutumis kysymys. Kuvan murtuma on karu ja karummaksi käy.
Murtuman jatkoa. Mitä tämä korona tila meille opettaa jos opettaa? Ehkä sen että mikään ei ole itsestään selvää.
Tämän kuvan halkeama johtaa ylös kupoliin saakka. Turussa ei rakenneta kalliolle. Hyviä ihmisiä ei murhata, heidät kidutetaan. Hyvät ihmiset eivät kuole: heidät muistetaan. Hyvät ihmiset näkevät tähtiä päivätaivaalla ja he lohduttavat kärsivää sanattomasti katseellaan. Ja niille joiden sydän on juuri särkynyt, he antavat hiljaisen siunauksen. Hyvät ihmiset eivät koskaan kuole sillä heidät muistetaan. Turussa 2006. Omistettu isä Petri Ratilaiselle.

Tuesday, March 9, 2021

Tänään aurinko lusmuili pilvien takana

Aamulla putosi Karjalanneito lattialle. Sen ampellinnaru oli väsynyt ja lopsahtanut poikki. Kukassa oli useita alkuja. En luovuttanut vaan kasasin mullat lattialta ja korjasin mitä korjattavissa oli ja ripustin Kaisan tekemään naruampelliin keittiön ikkunan eteen roikkumaan. Jos olisin taikauskoisempi kun olen, alkaisin miettiä etiäisiä. Tai sitten ajattelin että jollakin oli pahoja ajatuksia minua kohtaan ja ilmaisi pudottamalla kukan. Paha ajatus on nopein tapa vahingoittaa lähimmäistään, kuten kuuluisa elokuvaohjaaja aikoinaan sanoi. Kävelimme kaupungilla ja totesimme että kahvilat ovat kiinni. Oli maaliskuun mukainen sää, jotain märkää yritti sataa ja aurinko lusmuili pilvien takana. Lämpöasteita +3.

Monday, March 8, 2021

Niin monta kulkijaa kirkon ympärillä

"Toriparkin vuokrauspäätöksessä sekä muissa siihen liittyvissä päätöksissä on etukäteen tiedetty lopputulos. Jo edesmennyt paikallinen kokoomuksen johtaja opetti, että "kokoukseen ei pidä ryhtyä, jos ei etukäteen tiedä mitä tulee päätökseksi." (eräs nykyinen pormestari ehdokas.) "Toriparkki olympialaisissa" käytettiin doupingia: lobbausta, suostuttelua, lahjontaa,lounaita, lupauksia ja paljon muuta ja yksi loikkaus. Ja voitto aina niukalla enemmistöllä. Ei siitä koe mielihyvää jos lunttauksella menestyy." Turun ortodoksisen kirkon pääportti on näköjään munalukolla suljettu ainakin viikonloppuisin. Sairaalan portti on auki joten siitä voi käydä ihailemassa kirkon pohjoisen puolen repeämiä ja syrjällään olevia portaita. Kävelijöitä jäljistä päätellen onkin ollut monia. Yksi ihminen pohti "kuvien hakkaamisesta kiveen" ja kirjaksi. Prosessi on viisasta etäännyttää asuinpaikan vaihdolla ja yksinäisyydellä. Niin paljon surua, huolta ja kaipausta. Ikuinen iäisyysikävä.

Wednesday, March 3, 2021

Jokainen joka tekee pahaa yhdelle näistä vähimmistä

Kun pienviljelijä Tauno Pasanen, elämän kurjuudessa, ampui monta poliisia jossain keskisuomalaisessa kylässä 1968, aamuhatauksissa koko viikon rukoiltiin kuolleiden puolesta. Yllätyin kun opiskelu kaverini, helluntailainen tyttö sanoi että minne unohtui ampuja. Kuka rukoili hänen ja hänen vaimonsa ja lapsiensa puolesta. puolestaan. Sattumoisin tuli mieleeni Koskelan teinien murhan tekijät. Kuka sytyttäisi kynttilän heille. Huomenna seurakunnat kaiketiki sytyttävät kynttilöitä tuomiokirkon portaille, tai saa niitä sytytellä kotonaankin. Olen jokseenkin varma että tällainen rikos ei jää viimeiseksi yhteiskunnassamme. Tapaukset unohtuvat ja uutisarvo unohtuu. Tärkein ei tapahdu, kukaan ei tee mitään ja me hyvät ihmiset vaikenemme ja käännämme katseemme pois. Totisesti tämä maa vihaa lapsia ja nuoria ja saa heidät epätoivoisiin tekoihin. Herra armahda!

Monday, March 1, 2021

Maanantaina 2021 1.3.

Menneen talven muistoja. Kuvassa Lumikoira. Kuva on otettu noin kaksi viikkoa sitten. Nyt "Halisten ukot" ovat liikkeellä ja joki lienee kokonaan jäistä vapaa virta. Viime viikolla muistisairas tuttumme tuli vastaan ja kysyi keitä me olimme kun häneltä muisti pätkii. Hän alkoi puhua erään kokoomuspolitiikon itsemurhasta 1970-luvulla. Politiikka on aina raadollista vallankäyttöä. Ajattelin kokoomuksen selvstikin hajaantuvia rivejä ajassamme. En usko että ihmislähtöistä politiikkaa on olemassa. On ainoastaan vallankäytön erilaisia muotoja. Herkät ja lahjakkaat eivät sovi tuohon ryhmään, heidän kenttänsä on ihmisläheisyys ja kavan vallankäytön seurauksien hoito ja terapointi. En ole koskaan äänestänyt kokoomusta. En ole verkostaurunut mihinkään suuntaan ja uskon olevani vapaa uuskorruptiosta. Ainoa asia mitä haikailen on asumus jossa voisi laittaa kirjat hyllyihin ja taulut seinille js voisin taas aloittaa maalauskokeiluni erään STeineristin opin mukaisesti. Nykyinen asuntomme on etätyöpiste ammattuyhdistysmielessä. En hae luksusta, vaan tilaa.
Ortodoksisen kirkon halkeama lähikuvana, Syvyyttä mitan mukaan (40) senttiä.