Saturday, February 29, 2020

Toivon ettei marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkosta tule marttyyria


Suuri paasto alkoi. Pakolaisjoukot ylittävät Euroopan rajoja. Syyriassa jatkuu sota. En tiedä mikä tämän sodan todellinen motiivi on, mutta kärsimyksen malja valuu yli ihmisyyden rajojen.

Tämän kirkon paikalle kaavailtiin raatihuonetta. Engelin tarkoituksena oli suunnitella myös raatihuone palaneen tilalle mutta aika kävi vähiin ja lopulta tsaari luopui sen rakentamisasta.Kirkon naapurissa oli myöhemmin Sygneuksen koulu ja yliopistorakennus. Mainitut rakennukset tuhottiin 1960-luvulla. Tilalle rakennetut ovat rumia ja jotenkin historiattomia.

Kuvan hakeama on kohdasta joka on kirkon pohjoispuolelta. Halkeama on syvä, eikä se ole ainoa.


Halkeamia on joka puolella kirkkoa. Nämä halkeamat ovat isoinpia syvenpiä. Ne ovat syntyneet pinessä ajassa. Lähistöllä on ollut tärinää ja maaperän liikkuvuutta erään massiivisen työmaan aiheuttamana. Toivon että marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkosta ei tule marttyyria. En halua että siitä tulee poliittisen toiminnan väline ja uhri.


Ortodoksinen kirkko on Turussa pienen, mutta ei etuoikeutetun, vähemmistön kirkko. Se on autonomian ajan kirkko ja on pala Turun historiaa, halusitte tai ette. Kirkko seisoo omalla tontillaan, kiitos Suomen valtion ja silloisen opetusministeri Kivistön. Tiedän että laupungissamme on voimia jotka haluaisivat poistaa kirkon katukuvasta, mutta kirkko on suojeltu rakennus, sitä ei niin vain tuhota. Kirkko on ortodoksinen kirkko, ei ryssänkirkko. Puhukaamme siitä kunnioittavasti kuten puhutaan ruotsalaisestateaerista, synagogasta ja tuomiokirkosta.

Turussa hieman lunta joka sulaa pois. Aurinko näyttäytyi iltapäivällä.

Murtumat ovat todellisia. Boi olla että joidenkin mielestä uuden torin imagoon ei vanha kirkko ja vanhat ihmiset sovi. Vanhuus ei ole muodissa, eikä vanhusten hoito ja kulttuuri ole tarpeeksi tuottoisaa. Miten on arvojen laita.

Friday, February 28, 2020

Luen kirjaa jonka rytmi vie mukanaan


Pidän Riikka Pelon tavasta kirjoittaa. Rytmi vie mukanaan, ainakin minua. Yöllä heräsin ja luin parikymmentä sivua ja nukahdin sitten sen enenpää kuvia näkemättä. Kirjassa on sivuja 612 ja aika painava on pidellä käsissään lukiessa. Äitini (94v.) pyytää nykyään painoltaan kevyenpiä kirjoja luettavaksi. Pitäisi kehitellä "lukupulpetti" hänellekin.



Wednesday, February 26, 2020

Kukkia Marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkolle




Ortodoksinen kirkko aamun viimassa. Ihmiset menivät paastoliturgiaan oudoissa fiiliksissä. Alla Turun Sanomien kirjoitus. Teksti on huonoa toimittajan työtä. Kyseessä ei ole talovanhus, vaan Kirkko. Seurakunnan nimetön tietolähde on kertonut kummallisia asioita, tuli mieleen takavuosien teatterikirjoitukset Kotkien kaudelta toimitus tehtaili omia mielipidekirjoituksia vastaan. Ehkä sosiaalisenmedian keskusteluja on käytetty lähdemateriaalina kyseisessä jutussa.


Rakennuslupavirasto taitaa olla tehottoman työskentelyn paikka ja korjauslupa viivästynee juuri siksi. Seurakuntamme kansliassa on moniosaaja kanslisti. Iltapäivällä hän ohjasti työmiehia kirkon pihalla. Naiset ovat tehokkaita. Miksi miehiä ei näkynyt vaikka naisia kiinteistöasioissa karsastetaankin.

Yksi murtuma on kuulemma mennyt seinän läpi.

Myötätuntokukkia porrastasanteelle kiitos!

Tuesday, February 25, 2020

Otetaan osattomilta ja annetaan rikkaille

Korvaani kumahti eilisessä valtuuston keskustelussa Joni Pyysalon nimi. Onko hän kirjailija joka kirjoitti Alaska nimisen kirjan. Koska hänestä on tullut kokoomuksen lobbari ilmastoasioissa. Ehkä hän on tuleva poliittinen toimija kokoomuksessa. Kaksi kokoomuksen valtuutettua: Olli A. Manni ja Pentti Huovinen käyttivät häntä sulatusjärjestelmän yhteydessä. Muutenkin kokoomuksen tunteet kuumenivat oudolla tavalla.

Sopimuksen myötä kaupunki todellisuudessa sitoutui maksamaan toriparkkipaalutuksen. Turulla on näköjään varaa tähän. Ruokakassi operaatiolta on leikattu avustusta, mutta ainhan porvarit ovat ottaneet vähimmiltä ja osattomilta ja antaneet rikkaille. Eikä röyhkeydellä ole rajoja, tämän me tiedämme kyllä.

Kokouksesta jäi outo ja halju maku. Mitähän kulisseissa on tapahtunut. Uhkailua, kiristystä ja raakaa vallankäyttöä. Kokouksessa uhattiin jopa oikeustoimilla jostakin...
Demari kaksikko Seppo Lehtinen&Jarmo Rosenlöf esiintyivät kuin mafiosat.



Turussa aurinkoista säätä.

Ortodoksisen kirkon kivijalan läheltä oli möyritty maata.

Sunday, February 23, 2020

Kellot kumajaa


Kellot kumajaa.

Kunpa tuo murtuma ei menisi vihreään eli kupoliin.


Kellokuvat ovat niille jotka ovat huolestuneita kupolista. kuvia voi klikata isommaksi kuvan päältä.

Opiskelemme turkulaiseksi I

Eräässä keskustan ruokakaupassa oli leipähylly aikoinaan siten että sieltä voi katsella läpi eli kytätä. Eräs toripsrkki rouva (kokoomus)kyttäsi yhtäkin miljööaktivistia, josko tämä sattuisi hymyilemään itsekseen. Tällaisessa tilanteessa neuvon kaikkia katsomaan silmiin ja hymyilemään ja toivottamaan hyvää päivän jatkoa. Turkulaiset eivät hymyile koska se on epäilyttävää. Kerran nousin bussiin työkaverini kanssa ja hymyilin kuskille ja sanoin päivää. Työkaveri sanoi että noin ei käyttäydytä Turussa. Täällä ollaan naama peruslukemilla ja hiljaa.

Yksi manalle jo mennyt sihteeri eräässä isossa konsernissa, sai potkut eli sai valita lähteekö itse vai pannaanko lähtemään. Hänen veljensä oli kirjoittanut työmaalehteen stalinistisen kirjoituksen ja pomo oli lukenut sen ja tehnyt jöhtopäätöksiä. Sihteeri sai lähteä koska duunari veli ei osannut kirjoittaa niin korkeatasoista teksiä ja sisko taas osasi kaunokirjaillakin.

Hän nautti olostaan ja näveli pitkin katuja ja tutustui kaupunkiinsa. Hänen vanha äitinsä sai puhelun huolestuneelta kaupunkilaiselta joka oli nähnyt ent.sihteerin hymyilevän itsekseen Itäisellä Rantakadulla.

Hymyileminen käsitetään tyhjännauramiseksi ja sellainen ei kunnon ihminen ole. En erityisemmin pidä joistakin vanhoista sananlaskuista, ne ovat menettäneet merkityksensä ajassamme.

Turussa paistaa aurinko +5 astetta ja tuulee.


Konserni ei ollut Turun Sanomat.

Wednesday, February 19, 2020

Ortodoksisen kirkon vajoamat ovat pahoja mutta eivat toivottomia


Turun ortodoksisen kirkon painumia mitataan päivittäin. Tilanne on paha, muttei toivoton, ainakaan vielä.


Murtumat suurenevat ja portaat kallistuvat lisää. Mitä tähän nyt muuta sanoisi tai kirjoittaisi. Silmät kostuvat,

Seurakunta ei tiedota vaikki piti olla niin läpinäkyvää kun Durac tuli kirkoheraksi. Muistan miten yksikin neuvoston "vääpeli" karjui muinoin minulle että "On täältä papereita lähetelty kaupungille" (Ilman neuvoston lupaa) Se siitä avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, perkele!


Torin yllä uhkaavia pilviä. Onko tuo ruotsalainen teatteri kallellaan.
Jokirannassa kukkivat kirsikkapuut.