Tuesday, October 16, 2018

Lokakuun kuudestoista päivä

Eilen illalla, saunan jälkeen, halkomies soitti ja sanoi että muutoksen vuoksi hän tuo kahdeksan kuutiota polttopuita nyt, jos sopii. Siinä sitten heiteltiin puita sisälle ja olisimme olleet lirissä, ellei pojat olisi tulleet talkoisiin. Toinen lapsistamme on organisoinnin mestari. Hän on kehittänyt nopean ja tehokkaan tavan. Kahdessa ja puolessa tunnissa homma oli ohi. Kaksistaan olisimme kuhkineet vielä puolen yön aikaan heittelemässä halkoja.

Alla Serafim Sarovilaisen ikoni. Tätäkin ikonia on Putinin hallinto käyttänyt epäpyhiin tarkoituksiin.

Kuten arvata saattaa, olo on kuin selkään saaneella. Aamulla herätysradio herätti uutiseen Moskovan ptriarkaatin kaitkaisseen suhteet Konstantinopolin patriarkaattiin. Tämä on puhtaasti valtapoliittinen asia, tällä ei ole mitään tekemistä uskonasioiden kanssa. En lähde arvioimaan mitä tästäkin seuraa jatkossa. Onneksi Suomen ortodoksinen kirkko ei kuulu Moskovan patriarkaattiin.

Turun kaavoituspolitiikasta ja maankäytöstä eli Turun taudista ovat Maarit Nermes ja Pauliina de Anna kirjoittaneet kirjan. Odotan mielenkiinnolla. Ravintola Koulussa on yleisötilaisuus asioiden tiimoilta lähi aikoina.

Miksi Turussa kustannusarviot ylittyvät aina, kuten teatterin, Logomon kävelysillan, Kakolan Funikulaarin ja aivan varmasti myös toriparkin osalta. Ovatko meidän kaupunkimme virkamiehet epäluotettavia vai ammattitaidottomia. Tästä on nyt noussut poliittinen eetos tutkia ja hyvä niin.



Monday, October 15, 2018

Turun ilmasto VI


Turun Kaupungin salauspäätös Toriparkin rakentamisen yhteydessä. Kaupunkilainen pyysi saada Totiparkki Oy:N rahoitus-, vakuus- ja vakuutuksen, mutta kaupunki 20.9. 2018 päätti ettei selvitystä luovuteta. Onko olemassa sellainen liikesalaisuuden pykälä, jolla voidaan estää kyseisen asiakirjan julkisuus.

Tämä on viime kädessä Hallinto-oikeuden ratkaistava asia. Onko hallinto-oikeus puolueeton elin.

Turussa tänä aamuna +14. Aurinkoista.

Sunday, October 14, 2018

Meillä Suomessa oli hyvä ammattikoulutus...


Koulutuksen tehtävä ei ole Pisa testien kärkipaikka. Koulutuksen hyvä taso on kansakunnan kunnia ja tätä kunniaa ja hyvää tasoa häpäistään hallituksen toimesta alas ajolla. Meillä Suomessa oli hyvä ammattikoulutuksen taso, mutta nykyinen hallitus on teoillaan systemaattisesti polkenut ja alas ajanut ammattikoulutusta ja koulutusta kautta linjan tallannut lokaan. Epäilemättä eriarvoistaminen onnistuu parhaiten juuri koulutuksen kurjistamisen kautta.

Tämä nykyinen hallitus tietoisesti ajaa koulutusta alas. Ammattikoulun idea ei ole tuottaa ammattitaidottomia syrjäytettyjä. Nykyinen itseohjautuva malli tulee aikanaan kalliiksi kun vahinkoja aletaan korjata. Koulutettua ja osaavaa työvoimaa ei hetkessä saada, kun ammattikoulutus on kertaalleen tyritty. Tällainen ei ole kunniaksi yhdellekään ministerille tai hallitukselle.

Turussa tänään ajankohtaan nähden huisin lämmintä. Iloon ei ole aihetta sillä tämä on luonnotonta Pohjolassa.





Friday, October 12, 2018

Kiusaajat aina keskellämme

Kuuntelin taas kerran keskustelua koulukiusaamisesta. Tämä ei lopu koskaan sillä kukaan ei todella edes halua kohdata ongelman ydintä. Opettajat ovat nykyään niin ylikuormitettuja ettei heillä riitä voimavaroja ratkomaan näin järeää ongelmaa. Mitä jos siirrettäisiin kaikki kusatut yksityisopetukseen, ketä jäisi jäljelle.

Eikä siellä opettajainhuoneessakaan ole pelkkää auvoa. Kiusatuksi tuleva opettaja voi tietenkin siirtyä muihin töihin.

Ei perheissäkään, joissa on enemmän kuin yksi lapsi, olla tasa-arvoisia. Jos perheessä on monta lasta, sieltä löytyy ainakin yksi kiusattu ja syrjitty, joka ei sovi perheen palapeliin. Syrjäyttäminen alkaa joskus jo kodeissa.

Työpaikkakiusaamiseen liittyy aina vallankäyttö, nöyryytys ja mitätöinti. Kiusaajan toimintamalliin kuuluu haalia ydinjoukko joka osallistuu kiusaajan toimintaan hännystelemällä ja mielistelemällä. Sitten ovat ne passiiviset kiusaajat jotka luulevat olevansa asian ulkopuolisia. Eivät ole. Meidät on opetettu siihen että tapahtui mitä tahansa, niin ei saa vasikoida, tai tulee turpiin. Saa vaikka tappaa tai raiskata, uhrit jäävät ulkopuolisiksi ja yksin. En pidä turkulaisesta sanonnasta:"Muut hoitaa asian."

Minusta oli fasiatinen ajatus erään lapsipsykologin suusta Seikkiksessä, kun hän sanoi että työntekijöillä pitäisi olla oikeus valita sopivat työkaverinsa. Todella karmea ehdotus.
Naisten harrastama, joka ei ole harraste, vaan julmaa "tuhoamista," väkivalta on tuhoavaa ja pahaa.
Kiusaaja ei ole yksi henkilö. Kiusaaja on rakenteellinen ja hierarkkinen ilmiö. Eikä kiusattu ole "roskaihminen" ja vajakki.



Kermankoski Heinävedellä vielä puhdas ja kalainen. Toivottavasti jatkossakin.

Wednesday, October 10, 2018

Lokakuun kymmenes päivä

Kuulaan kaunis päivä. Aleksis Kivi ei kuole koskaan kirjailijana. Siksi hän sanoi hetken koittaessaan: "Minä elän!"

Agaton Meurmann Seitsämän veljeksen arvostelun arvostelu kansasta:" Kun meillä maalla renki tahtoo panna piikaa ja piika ei innostu, renki huutaa piialle, Pidä vittu perseessäs!"
Oliko tämä jo "jalon villin" aikaa.

Enää ei kirjailijoita tapeta ampumalla tai väkivaltaisesti, ainakaan Suomessa; nyt heidät vaietaan kuoliaiksi.

Kirjastoja lopetetaan jopa paikkakunnilta joissa ei ole kuin yksi kirjasto. Kirjasto on yksi vanhimmista sivistyslaitoksista Suomessa ja kumma kyllä sivistystä ajetaan alas lakkauttamalla niitä. Onneksi vaalit lähestyvät ja toivottavasti hallituksen pahat teot eivät ota loppukiriä.

Lukekaa kirjoja. Käyttäkää kirjastoja.

Turussa +14. Huikean kirkas syyspäivä.

Saturday, October 6, 2018

Kirjallinen kuva


Kirjallinen kuva.

Joen vesi on korkella. Linnut kelluivat suurina parvina ja lienevät pitäneen syyskokoustaan. Jossakin on kirjamessut meneillään. Kävelimme Pieneen Kirjapuotiin kahville. Siellä alkaa klo 19.00 Iltamat. Mukana monta tunnettua kirjailijaa. Vapaa pääsy.

Kävelimme ordotoksikirkon edestä ja pari autoa kirkon parkkipaikalta ajoi Aurakadulle. Ajattelin että mistä muualtakaan he voisivat ajaa. Torikauppias oli erimieltä ja sanoi laittavansa eston, hankalaa se onkin jos myyjät ovat ajotiellä myymässä. Kaupunkimme on pienssä kaaoksessa koko ajan ja anarkia on aina paikallaan rauhanomaisessa muodossa.

Kirjamessujen tärkein anti median mukaan lienee Sauli Niinistön esiintyminen ja ärhentely.

Thursday, October 4, 2018

Turun ilmasto V


Menin "rikospaikalle" katsomaan mitä kuuluu. Ostin torilta pehmeitä tomaatteja ja kurkun. Tsuumasin kameralla ja jostain syystä osuin yksityiskohtaan jota en ollut aikaisemmin huomannut. Tuon talon päädystä tulee mieleen Tsaari Aleksanteri I Hän oli tsaari joka antoi autonomian ja muutaman vuoden hallittuaan katosi luostariin tai alkoi elää ysinkertaista elämää jossakin. Venäjällä kaikki on mahdollista, tai mahdotonta, riippuen kuka katsoja on.


Tässä kaivetaan savea. Joku mies intoili toriparkin puolesta. Ovatko ehkä palkanneet henkilöitä päivystämään torille nämä herrat. Spitaalisten hautausmaata he eivät uskalla kaivaa. Sieltä ampaisee kirous ja keskiaikainen hyppykuppa ja kauheita tapahtuu kun tsombit lähtevät vaeltamaan kaupungille.


Kirkko keskellä kylää. Toivottavasti on jatkossakin.