Thursday, April 19, 2018

Tukka hyvin ja praasniekkaan


Tässä oli ollut oja viime yönä.

Istuimme torikahvilassa kahvilla. Sää on kaunis ja lämmin. Katupöly leijuu ilmassa. Minusta tuntuu että ensi keväänäkin odotetaan T-Parkin tiedotetta rahoituksesta ja vakuuksista. Lopettaisivat koko projektin. Toria ja ympäristöä voi kunnostaa ja kaunistaa ilman toriparkkia ihan hyvin.

Kallun grilli ei ole kauneinpia rakennuksia mutta joillekin se on oiva pikaruokailu paikka. Kallun grilliä ei ainakaan vielä ole purettu.
Torilla olivat kukat loistossaan, orvokit ja muut kylmää kestävät kukat ainakin. Kirjatorilta löysimme aarteita.

Viikoloppuna on Pyhän marttyyri keisarinna Aleksandran praasniekka ortodoksisessa kirkossa. Arkkipiispa saapuu toimittamaan piispallista palvelusta ja ristisaattoa kirkon ympäri.

Tukka ja vaatetus hyvin ja kirkkoon. Lisäansioksi katsotaan laihuus. Eliitti tapahtuma kaikkinensa, kuten oli jo Ambrosiuksen aikana.

Torimyynnin voisi siirtää pysyvästi Vanhalla suurtorille ja tuomiokirkotorille.

Tuesday, April 17, 2018

Huhtikuun 17. päivä

Tännään kävellässäni kauppatorilla ajattelin Turun tori-tappajan oikeudenkäynnin median uutisointia. Minusta oikeutta pitäisi käydä mahdollisimman mediattomasti, asiallisesti ja niin että syytetty ei saisi lisä pontta simputtaa oikeutta. Lisäksi mietin ja toivon ettei kukaan innostu samaan tekoon liiallisen uutisoinnin ja kuvien näytön tiimoilta.

Venäjällä toimittaja, joka uskalsi arvostella Syyriassa olevia venäläisiä palkkasotureita putosi parvekkeelta ja kuoli. Ei ole varmastikaan viimeinen tapettu toimittaja Venäjällä. Käytettiinkö Syyriassa kemiallista myrkkyä vai ei? Sieltä ei varmaankaan löydy enää todisteita kuin sairaaloista. Sitten Putin julistaa että Hän on jopa Moskovan patriarkaatin ylin johtaja. Kaikki on näämmä valjasyettu Putinin vallan tukijoukkohin. Mitä mahtavat tuumata Jumala ja Jumalanäiti moisesta vallankaappauksesta.

USA:an presidentti on täysi pelle ja kusipää hänkin. Häneltä pitäisi ottaa napinkäyttö oikeus pois. Minulla on vainu että Putin kiristää Trumpia jollakin miehisen heterohimon tapauksella.
Pistän kohta soimaan Moskovan valot.

Kallun grilliä ei ole vieläkään purettu. Antavat katteettomia ilmoituksia nämä T-Parkin herrat.
Heillä ei vieläkään ole rahoitusta ja vakuukuksia töiden aloittamiseksi. Miksi he saivat rakennusluvan ilman rahoitusta ja vakuuksia.

Torin reunalla oleva Turun Vanun vanha talo on silminnähden vajoamassa ja halkamilla. Sen näkee jokainen joka viitsii katsoa. Luultavasti siinäkin on puupaalutus.

Tulisi lämmin ja politiikoille järki päähän.

Friday, April 13, 2018

Taidetta ei pidä ymmärtää, siitä pitää nauttia.



Olin näyttelyssa. Tässä maalaus Piispankadun kuut ja rahvaan aitä. Jos menette silakkamarkkinoille, niin poiketkaa galleria Joellassa samalla.

Taidetta ei pidä ymmärtää, siitä pitää nauttia.

Hyvää viikonloppua!

Kauppatorilla on elämää taas



Torilla oli elämää heti aamusta. Suosikki kahvilani on auki taas. Ostin sellerin ja ison palsternakan maalaisten pöydästä. Kukat kukkivat myyntikojuissa kuten ennenkin.

Kaupunkimme hallitus on asettanut aikarajan T-parkille kertoa rahoituksestaan ja vakuuksistaan kahden viikon aikana.

Tulossa lämmin päivä. Kävelen silakkamarkkinoille, joska näkisin silakan.

Thursday, April 12, 2018

Ahneuden ja rahan melukone

Nollaenergiahalli T-parkin tiedottamisen uusin hönkäisy. Nollarahoitus ja vakuutus varmaan jatkossakin. Tämä on ylimielistä vittuilua ja ihmisten älyn aliarviointia. Nollaenergiahalli rakentamattomana täyttäisi nollaenergian mitat, ainoastaan.

Nollaenergiahalli tarkoittaa sähkötöntä hallia jossa ei edes ole valoja. Taas pelkkää huulten höpinää. Kuka kaupungin poliittisessa johdossamme olisi ritari rohkea ja tekisi historiaa rehellisyydessä ja estäisi koko T-parkin ja saisi äänivyöryn vaaleissa?

Olen jo pitemmän aikaa tuntenut etovaa vastenmielisyyttä torin poikki kävellessäni. Tämä kaupunki halveksii kaupunkilaisiaan.

Muistan aikoinani Seikkisessä ollessani, ennen kuin sinne tulivat Kristet ja Lenit ja Mariannet, melukoneen. Yksi kokoomukselainen ohjaaja rakensi vanhoista kattiloista ja paistinpannuista melukoneen pitkään vaijeriin. Lapset hakkasivat kattiloita kepeillä ja räminä oli kattavaa. Kun minä ehdotin soivaa metsää vastapainoksi mlukoneelle, se ei saanut lupaa. Luovassa toiminnassa oli metodi: kyttäys, epäluulo ja herjan heitto. Kauneus arvoille ei ollut tilaa. Melukone kuvaa hyvin Turkua, kauneusarvot on painettu alas ja kaupungissamme jylläävät ahneuden ja rahan tuulet.

Toivon totisesti etteivät Vihreät ole mukana melukoneessa ja mitä heillekin on luvattu, vai onko mitään. Politiikka on kaupan käyntiä arvoilla ja arvottomuudella.

Nyt kaupungin hallitus perää T-parkilta selvitystä rahoituksesta kahden viikon kuluessa.

Wednesday, April 11, 2018

Musta möykky joessa


Krokus kukkii Nummenpakan kivijalassa. Kaunis päivä sai minut kävelemään kaupunkiin asti. Sovimme maalämpöön siirtymisestä ja maalaustalkoisata. On jotenkin helpottunut olo.

Joen vesi on alhaalla. Kuvan musta möykky on joen pohjassa olevaa mutakaria. Linnut mekastivat ja joen rannassa oli kaljatölkkejä matkalla jokeen. Keräsin ne kierrätykseen sillä en picä siitä että ne kierivät jokeen. Tämä on kevättä.

Tuesday, April 10, 2018

He jotka äänestivät toriparkin puolesta

Börssi-yhtiö Taaler Oy etsii rahoittajaa toriparkille. Olisivat tiedottaneet ennemmin että rahoitus on valmiina tai paremminkin ettei rahaa ole. Ihme huulten höpinää ja harhautusta. Selvää on ettei rahoitusta ole ja kaupunkiamme kupataan jo nyt erinäisillä maksuilla.
Aikovat purkaa Kallun grillin 8 päivän kuluttua ja kohta aloittanevat massiiviset liikennejärjestelyt, vaikka rahaa ja vakuuksia ei ole. Onko tässä enää mieltä.
Haiskahtaa suurelta huijaukselta. Tästä ei saa selvää pirukaan enää, saati kaupungin rahakirstun vartijat.
Kuusi vuotta sitten valtuustossa vakuutettiin rahoituksen olevan selvä ja kunnossa. Ei muuten ole.
Tässä lista politiikoista jotka äänestivät toriparkin puolesta:

Lehtinen Seppo
Eklund Toni
Hellsten Jorma
Rosenlöf Jarmo
Massinen Aimo
Eloranta Eeva-Liisa
Mikkola Jukka
Pietari Päivi
Kantola Ilkka
Maaskola Mika
Engdalh Raili
Laihinen Timo
Saarikko Annika
Laivoranta Jukka
Rannikko-Laine malla
Lindholm Lasse
Orpo Petteri
Kattelus Lauri
Siren Saara-Sofia
Perho Maija
Arve Minna
Aaltonen Niko
Vierimaa Ulla-Maija
Suominen Joonas
Viljanen Tuomas
Aholainen Anne
Hilasvirta Jussi
Harjanne Aila
Alanen satu
Hartiala Kaija
Manni Olli A
Hanski Vesa
Vörlund V. Terhi
Hannele Heino, Raili Engdalh ja Timo Laihinen lupasivat ennen vaaleja äänestää toriparkkia vastaan.
Totta on että toriparkkia vastaan olevia edustajia ei päästetty kokoukseen vaan tilalle kutsuttiin varajäseniä jotka äänestivät puolueen mukana toriparkin puolesta. Kähmintä jatkunee...