Naisille tapahtunutta

Me tunsimme kerran naisen, entisen rintamalotan, jolla oli tapana karjua lapsilleen että: Kun minä teistä pääsen, rupean ELÄMÄÄN. Hän ei ilmeisesti ollut tyytyväinen siihen elämään jota eli. Lapset lähtivät ja mies dementoitui. Hän oli omaishoitaja. Mies kuoli ja hän totesi että se elämä josta hän haaveili oli mennyt tavoittamattomiin.

Yksi asia missä hän oli tyttärensä mukaan lyömätön, oli toisten asioihin sekaantuminen. Näin käy kun unelma elämästä ei toteudu. Parasta olisi nauttia siitä elämästä jota kulloinkin elää.

Tunsin kerran nuorehkon naisen joka jätti kaikki avokumppaninsa ennen kuin nämä jättivät hänet. Hänellä oli kauhu jätetyksi tulosta. Sitten tapahtui raju rakastuminen. Mies muutti hänen luokseen asumaan. Vähän ajan kuluttua mies lähti täysin odottamatta, sanomatta mitään. Nainen soitti sairaaloaan ja yritti kysyä oliko mies siellä. Ei ollut ja se nimi jonka mies oli sanonut nimekseen oli joku muu. Hän ei ollut kysynyt vanhemmista tai tutuista, sillä niitä ei ollut.

Hän osti skootterin ja ajeli ympäri kantakaupunkia ja vannoi ajavansa miehen yli mikäli sattuisi kävelemään tien yli. mies ei koskaan tullut.

Puisia kuvia

Puun vihreä kaarna. Vanha puu, niitä on vielä muutama jäljellä. Kuulin että Ruissalon puut ovat itsellään kaatuvassa kunnossa eli vanhuksia tiensä päässä. Mikään ei ole ikuista.

Puiden rungot eivät ole suoria ja sileitä. Niissä on pahkoja ja kureita.

Puulla on mulkosilmät. Varsinainen puusilmä.

Puunhenki katsoo päiväkotiin. Vain lapsenmieliset ja lapset näkevät puunhengen nauravan.

Murenevat marjat ja läikkä muurissa

Sataa märkää räntää. Harmaus kattaa maiseman. On maaliskuun seitsemäs päivä.

Aamulla aikaisin menin kauppaan. Ohitin muurin jossa oli läikkä, läikän teki merkitykselliseksi ruusunmarjat muurin vieressä. Ne eivät olisi merkityksellisiä ilman tuota läikkää. Kuva olisi lattea ilman läikkää.

Samat murenevat marjat. 1980 luvulla ruusunmarjakiisselit ja soseet olivat muodissa. Onko niitä enää kaupoissa nykyään. 1980 luvulla asuimme Portsassa. Yritin olla mahdollisimman näkymätön. Isännöitsija kertoili tarinoita naisesta joka oli asunut talossa joskus, hän oli juoppo ja huora ja ollut merillä. Mieheni oli merillä, kuului päällystöön, joillekin sillä oli merkitystä. Tamara Lund sanoi kerran että turkulaisia on vähintäänkin kahta sorttia: niitä jotka ovat rehellisiä ja avuliaita ja ystävällislä. Toinen ryhämä onkin sitten perusvihamieliset, pahansuovat ja töykeät. Portsassa oli silloin tuota jälkimmäistä hämmästyttävän paljon. Ehkä he olivat aina vähän puolustusasemissa. Nyt siellä ollaan hyvinkin tietoisia asuinalueen histosiallisesta merkityksellisyydestä laajemminkin. Portsan puutalot ovat jämäkämpiä kuin Lonttisissa. Silläkin on historiallinen taustansa.

Anopillani, joka on jo kuollut, oli minusta outo tapa puhua. Hän ei koskaan puhunut suoraan ihmiselle, vaan niille joille asiat eivät olisi kuuluneet. Henkilö sai tietää vasta aikojen päästä mitä oli puhunut. Nyt tiedän että se on hyvin turkulainen tapa. Sellaista puhetta oli seikkiksessäkin. Pomo oli hyvä tässä lajissa. Hän sotki koko työkentän halutessaan ja hän kyllä halusi ja nautti siitä. Suoraan sanojat joutuvat Turussa ahtaalle.

Joen mustat silmät katsovat räntäsateen läpi harmaata taivasta. Sama harmaus kuin suurimman osan vuotta. Suomen kansallisväri on minusta harmaan eri sävyt.

Ankeita kuvia, vai onko sittenkään?

Heräsin uikutukseen. Se oli itkua joka tuli jostakin hirren rakosista. Vähän ajan perästä menin ulos kuvaamaan ankeita kuolleen välitilan kuvia. Punaisen kauhtuneen aidan vieressä kasvaa kuivaa heinää. Liekö talventöröttäjiä. Talventöröttäjät eivät ole kuolleita. Maa on välitilassa, ei elävää, ei kuollutta, vaan pysähtynyttä.

Kuollutta heinää. "Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole..."

Harmaa päivä taas. Nämä kuvat eivät ole ankeita. Ne ovat kuva tästä ajasta. Jokainen saa tulkita miten haluaa.

Arsenin neljä elämää, jossa aika menettää merkityksensä, matkataan parhaillaan Jerusalemiin. Matkaajina Arseni ja Ambrogius( Ambrosius). Joskus tai aika usein tässä kirjassa nykyaika pistää sorkkansa ajankuvaan. Aikaa ei todellakaan ole. maailmanlopun pitäisi tulla heidän palattuaan Pihkovaan.

Joki virtaa mustan jään alla

Ratapihankadun purettujen puutalojen tilalle nousee tavallinen kerrostalo. Maisema muuttuu. Betoni ei ole mielelle hyväksi, mikäli sitä on liikaa maisemassa. Ihmettelin Sinisen talon purkua. Selitettiin että Koulukadun melu on liian kova asuinrakennukselle. Nyt Sinisen talon paikalla on slummimainen kerrostaloasuntojen kolossi.

Ohut musta jää kattaa virtaavan joen.

Metsä humisee terveemmälle kuin media

Yöllä heräsin kolinaan. Ehkä se tuli purettavasta huoneistosta. Tunsin lievää ahistusta. Kävin eilen katsomassa oliko iso kuivuri todella sammutettu. Olihan se, en tiedä miksi ja kuka. Ehkä se oli purkufirma. Sain homeoireita. Silmät olivat äkkiä täynnä jotakin ja nenä alkoi vuotaa. Ei minun tietenkään pitäisi mennä näihin paikkoihin mutta kun mieshenkilö on polvivammainen vielä viikon, joten kaamalia portaita ylös vaan ja totesin konkreettisesti tilanteen.

Toivon mukaan näin yöpakkasten aikaan asujat huolehtivat kertaalleen jäätyneistä, ja vahinkoa aiheuttaneista huoneistoista etteivät ne taas jäädy ja halkea. Tämä talo ei kestä montaakaan vesivahinkoa enää.

Ahistusta aiheutti myös Maailmojen välissä elokuva. Se oli kipeän kaunis Afganistania käsittelevä elokuva. Surullinen, toivoton ja kaunis. Huomasin ajattelevani että miksi ei vain Afganistanilaisia jätettäisi rauhaan ja rauhanturvaajat, vai mitä ne nyt ovat, poistuisivat sieltä. Ja miten jatkossa ammutun pojan sisko (jota myös ammuttiin) selviytyy yksin arjessa joka on naisille karu.

Yöllä mietin että olisiko irtiotto mediasta hyväkin ratkaisu. Menisi mökkiin metsän keskelle, sammuttaisi radion ja kuuntelisi metsän huminaa ja muita luonnon ääniä. Metsä humisee terveemmin kuin media.

Uusi lukko vanhassa portissa. Takana takorauta-aitaa ja vanhan yliopistorakennuksen tilalle noussut ruma talo. Kuivuneet ruohot ovat ortodiksien kirkon tontilla.

Katoaako takorautainen aita ortodoksisen kirkon ympäriltä?

Katselin torin maisemointi kuvia toriparkin tulemisen jälkeen. Siinä ei aitaa näkynyt. Tällaisia komeita aitoja näkee Pietarissa. Engelin aita ja Engelin Helmi tämä kirkko on. En tiedä teitävätkö Toriparkki oy:ssä kuka on Engel. G. M. Armfelt oli myös merkittävä henkilö kirkkomme olemassa ololle. Kaupungin johdolsta ei tietenkään voi odottaa moista kulttuurin tietämystä.

Voi olla että toriparkki ja torin maisemointi viivästyvät. Toisaalta kaupunkilaiset joutuvat maksumiehiksi ja tuokin parkkiluola on tyjäkäytöllä luultavasti. Kuka suostuu maksamaan noin paljon. Autoilijat yleensä etsivät ilmaisen parkkipaikan jos sellaisia vielä on. Meillä Lokinkadulla on nykyään ilmaisen parkkipaikan etsijiä vilkkaasti. Lokinkatu on Lonttisten puutaloalueella.

Pyhä marttyyrikeisarinna Aleksandra varjele kirkkoamme tuholta ja kolhuilta.