Jos suola käy mauttomaksi...

Kaamos syvenee. Kirkkokunnassamme alkoi 15.11. joulupaasto. Aurinko paistaa viistosti ikkunasta sisään. Lunta luvattiin mutta ei sitä tullut.

Vanhenevat runopojat melskaavat; virkistävää täti-ihmisen korville. Luen akateemista kirjallisuus kritiikkiä. En ihmettele yhtään ettei niitä kukaan tavallinen ihminen lue, taitavat kirjoittaa toisilleen opinnäytteitä nämä kriitikot.

Päivän tekstissä puhutaan suolasta ja suolan mauttomaksi käymisestä. Jos suola käy mauttomaksi ei sitä suolaiseksi saa uudelleen.

Paasto johtaa kilvoituksen kautta valoon. Kuvat ovat vuodenajasta johtuen muuten vain vähä-valoisia...



Ps.



Vetoomukseen igumeni Sergein puolesta voi vieläkin käydä kirjoittamassa nimensä adressi.com sivustolla. (Klikkaa tästä!)

Valamon marraskuu

Järvi on vakaa, harmaa kuten marraskuussa tänä vuonna. Viime vuonna tähän aikaan oli pakkasta ja lunta; ellen muista muita marraskuita.

Valamossa on dramatiikkaa; igumeni Sergei ei luultavasti kävele Valamon käytäviä juuri nyt.

Tiedotteet ovat omiaan luomaan uusia tarinoita, ei niinkään sitä mitä ON.


Ajattelen Valamon todellista tehtävää. Minusta luostarit ovat hengellisiä laitoksia, eivät ne ole liikelaitoksia, yleensä; tai niiden ei pitäisi olla liikelaitoksia. Valamossa liiketalous ja hengellisyys törmäsivät yhteen. Kumpi mahtaa voittaa pitkällä tähtäimellä.

Toivoisin niin että igumeni Sergein hahmo näkyisi ja olisi läsnä Valamossa edelleenkin.


Vanhoissa tarinoissa marras istuu rinnan päällä ja aiheuttaa ahdistusta.


Vetoomukseen igumeni Sergein puolesta voi kirjoittaa nimensä adressi.com sivustolla. (Klikkaa tästä!)

Tomi Kontio kävi Turussa

Runoilija Tomi Kontio oli tänään Turun runoviikkojen runoilijana kirjastossamme. Hän on miellyttävän vaatimaton ja sympaattisen oloinen esiintyjä. Hän kertoi kirjallisen tuotantonsa synnystä ja ranskalaisen runoilija Charles Baudelairen vaikutuksesta hänen runouteensa. Baudelaire oli runoilija joka kulki omaa tietään välittämättä uusista tuulista ja tyyleistä. Sama pätee myös Tomi Kontion runoilijan laatuun. Hän kertoi rajan ylittämisen tärkeydestä. Hän on ollut aina itähelsinkiläinen ja juuri tällä on merkityksiä. Hän on asunut koko ikänsä Kontulassa. Kirjoittanut sen kuppiloissa ja kapakoissakin.

Hän kertoi koskettavista asioista niin että alkoi naurattaa, vaikka itku ei ole kaukana. Runon Tahdon mukaan: isän tuhkanlevitys mereen. Hän ei halunnut nimeään kiveen. Tuhka narskui hampaissa tuulen sinne paiskaaman kun isä antoi viimeisen kerran turpiin.


Kontulan kartan copyright Genimap Oy. Pahan kukkia kannen kuvan copyright Anneli Qveflander-Sarpaneva.

Turussa oli pilvipoutaa kun pyöräilimme hautausmaalle. Kosteus tunkeutui tennareihin ja jalkoja alkoi palella. Ortodoksisella hautausmaalla oli ollut litania Karjalaan jääneiden muistolle.

Kappelin oven yläpuolella olevan ristin kultaus on rapissut lisää; koskahan tuokin korjataan tai uudelleen kullataan.

Katselin perinteisiä puisia hautaristejä. Niitäkin on monen mallisia.



Kuvan valkoisen ristin on veistänyt entinen kirkkoherra Petri Ratilainen ja metallisen nimilaatan lahjoittanut Tiistaiseura. Puisen ristin idea on että se lahoaa aikanaan. Puinen risti on ekologisempi kuin hautakivet. Ikävää että ortodoksiselle hautausmaallekin on ruvettu pystyttämään hautakiviä puisten ristien sijaan.

Mikään ihmisen maallisessa elämässä ei ole pysyvää.

Luterilaisella puolella anoppi sai omat kynttilänsä.

Ilta alkoi hämärtää kun pyöräilimme takaisin.

Ilomantsissa kuulemma paistoi aurinko. Hirvet ovat vauhkoja. Viiden suden lauma oli nähty saloilla.

Ajattelin 86 vuotiasta äitiäni. Hänellä taitavat sukulaiset olla jo suuressa määrin hautausmaalla. Kun ilta hämärtyy ihmiset menevät haudoille kynttilöitä sytyttämään.

Kekrinä tulivat vainajat kylään...

Kun olin lapsi oli ainakin Pohjois-Karjalassa vielä Kekrinä juhlavaa. Nyt kukaan ei enää muista koko kekriä. Kekrin aika kesti kaksiviikkoa. Ennen sotia, kun oli vielä piikoja ja renkejä ja elettiin maatalousyhteiskunnassa, palvelusväellä oli kahden viikon loma. Usein myös piiat ja rengit etsivät silloin itselleen uuden palveluspaikan.

Vainajia oli muistettava kekrinä. He tulivat maanpäälle vierailemaan, lähteäkseen taas pois, kuten uskottiin. Tärkeätä oli että vainajia kohdeltiin kuin piispaa pappilassa; oli viinaa, olutta ja paistia. Kekrin aikaan teuratettiin karjaa ja muutenkin ruokaa oli runsaasti. Kekrin aattoillasta pyhien loppuun asti, piti välttää puhetta, kovia ääniä ja huonoa käytöstä.

Nykyään viedään vainajien haudoille kynttilöitä juuri kekrinä. Perimmäinen tarkoitus lienee tulen torjuvan pahuutta ja kuolemaa.

Tänä vuonna kekrin sää on leuto ja kolean kesäinen. Routa, jäätynyt maa ei kopise saappaiden alla. Pimeys on syvää. Marraskuu; eivätkä kaikki puut ole riisuttuja vieläkään.

Laatokan saaret peittyvät sumuun...

Elämä lyhyt, rakkaus pitkä,
vaikka pätkii...näin on.

Toivo Laakso, teoksessaan Kesken kaiken (Kirja kerrallaan 2011.)

Toivon runoista tulee hyvälle tuulelle aina.


On harmaata, lämmintä ja kosteaa. Kohta on Pyhien päivä. Karjalan Valistajain Sergein ja Hermanni valamoslaisen, Arseni Konevitsalaisen, Trifon Petsamolaisen ja Aleksanteri Syväriläisen päivä. Muistanko väärin että lapsena jäätynyt maa rahisi saappaiden alla ja sormia paleli pyhäinmiesten päivänä?

Laatokalla saaret peittyvät sumuun. Konevitsan kirkonkellot soivat vettä pitkin kauas.

Lonttisten iloinen talo

Lonttinen on esi Raunistulaa Turussa, Aurajoen ja radan välissä oleva puutaloalue. Lonttisiin on kylläkin noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana pienoiskerrostaloja joenpuoleiselle alueelle. Lonttistentie halkoo aluetta. Lonttinen on ollut hyvinkin huonomainen alue.
Pimeätä viinaa kuulemma myytiin, ja tapeltiin.


Ketarantiellä on ollut Lonttisten huoratalo, jossa asiakkaita kävi mustilla, hienoilla autoilla Helsingistä, politiikan huipulta asti, vielä 1960-luvulla. Näin kertoi taloyhtiömme vanha rouva 86v. Hänen mukaansa eräs raumalainen herra osti asunnon Lonttisista koska autojen perusteella alue olisi hyvä.


Totuus selvisi hänelle kyllä pian.

Syvemmällä Raunistulassa oli ollut Honolulu niminen ilotalo ja siellä oli hieman rahvaanomaisempaa kuulemma.

Nykyään alue on keskiluokkaistunut ja Vanhassa verkatehtaassa asuu vallan fiiniä väkeä. Helsinginkatu satamasta Helsinkiin, yli Tuomaansillan, vie herrat Helsinkiin, eivät tule enää lystäilemään Lonttisiin.

Seksiteollisuus on kyllä löytänyt tiensä Verkatehtaankadullekin vilkkuvine valoineen.