Ei suostu syrjäytetyksi

Tapasin entisen opiskelutoverini Turun Yliopistosta bussipysäkillä. Hän ei suostu syjäytetyksi. Hän on taistellut työpaikasta kohta kymmenen vuotta Turun kaupungin kanssa. Hän ilmoittaa selkeästi, toistuvasti että haluaa työtä. Kaupunki ei anna työtä. Miksi ei anna? Tämä kahden tai melkein kolmen laudatturin maisteri ei suostu työttömäksi, mielenterveyspotilaaksi eikä tee itsemurhaa; hän haluaa työtä. Hän on sinnikäs työtä vieroksumaton ihminen. Hänellä ei ole suhteita, poliittista jäsenkirjaa ja lisäksi hän on arkisen näköinen ja yli viisikymmentä vuotias. Hän on tottelematon eikä suostu syrjäytetyksi. Tärkein syy lienee kuitenkin se, ettei hän ole turkulainen. Turussa kaupungin työt on miehitetty luottamusmiesten puolisoilla ja lapsilla ja lapsenlapsilla. Lisäksi työntekijöiden lapset sijoittuvat aika kätevästi kaupungin töihin. Yliopistolla on näköjään sama käytäntö nykyään.

Hyvää on se että hän on sinkku ja lapseton. Yleensähän myös syrjäytettävän lapset syrjäytetään Turussa, vaikka olisivat miten fiksuja hyvänsä.

Kunnioitettavaa sinnikkyyttä näinä alasajon aikoina. Hän ei ole yksin. Meitä on monta.
Miksi emme liittyisi yhteen ja perustaisi akateemisten akkojen akkaenergia-ryhmää.

Kolea kesä jatkuu

Aurinkoinen ja kuulas päivä. Melkein kolea kesä. Elleivät puut olisi lehdettömiä, voisi luulla että kohta on kevät. Kevääseen on vielä matkaa, on koettava joulut ja pääsiäiset ennen sitä. Hymyni ei ole nyt juuri täydellisin; etuhampaan paikka putosi. Ystävämme Anu sanoi ennen kuolemaansa että elämä tule kaikin puolin kalliimmaksi mitä vanhemmaksi ihminen tulee. Hammaslääkärilaskut kasvaa ja silmät näkevät omiaan, korvat humisee ja kroppa ei tottele, vaan alkaa elää omaa elämäänsä.

En ole vieläkään löytänyt kasettia jossa Anu puhuu 1900-luvun kirjallisesta kulttuurielämästa. Hän oli Taata Sillampään miniä jonkin aikaa ja se aika oli värikästä.

Huomenna siirrytään talviaikaan. Haluaisin nukkua talviunta niin kuin karhu. Minua naurattaa nämä lounaissuomalaiset karhu- ja susipelko-jutut.

Ruska alkaa olla viimeisillään.

Muutama rusahtava lehti hehkuu vielä maassa.


Kohta on marraskuu. Kuolemankuu.

Joki valuu hitaasti savivettä mereen. Ilma täynnä tihkua, mutta ei sadetta.

Kolme sorsaa ui vastavirtaan rautatiesillan alitse.

Simonsaari on peittynyt veteen.


Kristus ikoni katsoo olkani yli näyttöruutuun. Minulla on usein tunne että minulla on esilukija.

Syksyn keltainen on myös ilon väri. Se valmistaa luontoa ensilumeen.

Sitä ensin odotellaan ja kun sitä saadaan sitä kauhistellaan.

:-)

Ihmisyyden unohdus Littoisten verkatehtaalla

Littoisten Verkatehdas sijaitsee Liedon kunnan Littoisten järven rannalla. Verkatehdas perustettiin 1700-luvulla. Nykyään tehdasmiljöössä asuu varakkasta ja valikoitunutta väkeä. Muutaman kilometrin päässä on Varissuon monikulttuurinen asuinalue, siellä asunnot ovat huomattavasti huokeampia kuin Littoisten verkatehtaalla.

Eilen katsoin TY2 Ajankohtaisen kakkosen. En uskonut silmiäni ja korviani kun alettiin puhua Littoisten Verkatehtaan kehitysvammaisten asuttamisen vastustajien suulla. Lienevät varakasta ja sivistymätöntä väkeä. Heidän asuntojensa myyntiarvo ei ole suhteessa kehitysvammaisiin. Jos on, niin vika on muualla kuin kehitysvammaisissa. Ja toisaalta pitääkö kehitysvammaisia rangaista noin sivistymättömillä ja rakkaudettomilla naapureilla?

Museoviraston huoli kulttuurihistoriallisen rakennuksen interiöörien säilymisen puolesta on ymmärrettävää ja sillä ei sinänsä ole tekemistä kehitysvammaisten kanssa.

Kehitysvammaiset ihmiset ovat hyväntahtoisia, rakkaudellisia ja positiivista energiaa levittäviä erityisihmisiä. Olen ollut kehitysvammaistyössä ja tehnyt taidetta heidän kanssaan. Minulla on vain hyviä kokemuksia kehitysvammaisista ihmisistä. Heillä on myös rytmitajua ja joillakin jopa kyky ilmaista itseään tanssin keinoin. Aikamme ulkoinen kauneusihanne ei varmaankaan toteudu monenkaan kehitysvammaisen kohdalla, ja ei se toteudu minun eikä monen muunkaan ihmisen kohdalla. Kehitysvammaisten ihmisarvoa ei saa loukata.

Kuka tahansa meistä terveistä ihmisistä voi joutua liikenneonnettomuuteen ja vammautua loppuelämäkseen. Mikään ei ole varmaa. Ei edes rahan mahti.

Olen kävellyt tänään kymmenen kilometriä. Lopuksi kävelin Nummenpakalle saunaan. Kissanraato oli heitetty pensasaidan viereen, joku isoauto oli ajanut sen päälle. Kuljettaja oli lopettanut kissan, heittänyt kadulle ja kaasutellut tiehensä. Ehkä hän ajatteli että omistajan on hyvä nähdä vainaja. Ihmisiä oli ihmettelemässä raatoa, ja jokainen oli lopulta sitä mieltä että jos me hautaamme kissan, ei omistaja saa koskaan tietää että se on kuollut.

On merkillisen lämmintä. Olen hyvilläni että Turun toriparkki-hanke siirtyi maaperätutkimusten puutteellisuuden vuoksi. Toivottavasti koko hanke haudataan syvälle pohjasaveen iäksi.

Minulla on Pro Wanhan Jokelan Joku roti sentään paita päällä. Jokela ei ole vielä kuollut.

Kaikki alkoi siitä kun näin televisossa elokuvan jossa valmistettiin unkarilaista gulassia. Lähdin metsästämään tarvikkeita kaupungilta. Jostain syystä lähdin kävelemään pitkin Yliopistonkatua ja löysin itseni Strandellien talon pihamaalta. Siellä möhkövantti - graffiti vartioi pihaa. Taustalla on vanhan makkaratehtaan vahva seinä. Talojen säilyttämisen puolesta on helsinkiläinen, puolueeton sovitteluryhmä tehnyt ehdotuksensa. Mitä sanovat kaupungin kaavoitusarkkitehti ja virkamiehet?



Alempana katua on Sinisen talon tyhjä tontti. Mikähän hoppu sen purkamisella oli?

Torilla ostin paprikoita, chiliä ja tomaatteja. Loput tarvikkeet löytyivät ruokakaupasta. Kerran takavuosina, silloin kun seurakunnassa oli vielä ortodoksinen vapaan tahdon aika, keitin gulassikeittoa kirkkokahville. Vanha edesmennyt kanttori Torhamo kertoi ihastuneensa keittoon. Joku toinen taas oli saanut mahansa sekaisin. Koskaan ei ole kaikille hyväksi mikään.

Torilla osoittavat mieltään edelleen rahavallan vastustajat.



Heillä on aina runsaasti kansalaisia ympärillään keskustelemassa maailmanlaajuisesta talouspolitiikasta ja sen vaikutuksista meille kaikille.

Ortodoksikirkon kupolin reunalla linnut pitävät kokoustaan. Lienee vaalit tulossa kun naakkoja on noin runsaasti. Mistähän mahtavat puhua naakat?


Yksi kummallisimmista, ja samalla inhimillisimmistä kirkkoon liittymisen syistä on se, kun nainen kertoi liittyneensä ortodoksikirkkoon koska kaunis pastori oli kuin pyhimys eräässä ikonissa. Joku muukin ilmeisesti huomasi yhtäläisyyden ja siitä ei hyvä seurannut. Krysostomos hän kyllä olemukseltaan on.

Nyt porisee gulassipata hellalla. Tuoksu on mahtava. Ainahan on hyvä syödä.

Romantikko puutaloja katsastamassa

Sataa, on harmaata ja lämmintä. Olin ajatellut käveleväni Turun linnan puistoon tänään ja sivunnut samalla silakkamarkkinoita. Nykyään ne ovat Saaristolaismarkkinat. En mennyt linnan puistoon nostalgoimaan.

Kotipihan kynitty puu ei ole uhkana romahtaa. Lahot oksat karsittiin pois uhkaamasta talojen kattoja. (Kuva oikealla.)

Silmiini osui kirjoitus puutaloasuntojen sisäremonteista. Asunnon myyjät ilmoittavat usein...renontoitu vanhaa kunnioittaen... Tarkempi tutustuminen osoittaa kuitenkin että vanhaakunnioittava rakentamisen asiantuntemus on ollut hakusessa. Itse olen hakenut puutaloasuntoa jossa on vanhaa, ronskia oloa. Monen tuhannen kirjan sijoittaminen johonkin asuntoon on haaste. Taulujakin on tullut haalittua. Luulen olevani harvinainen asunnonetsijä. En ole juurikaan kirjahyllyjä, kirjoista puhumattakaa, nähnyt yhdessäkään asunnossa, en edes Raamattua pöydällä, vaikka se on aina ollut perinteisesti jokaisessa kodissa oleva ainoa kirja virsikirjan lisäksi. Almanakkaa en kirjaksi laskisi. Nyt en tarkoita että kirjoja ja tauluja pitäisi olla, ei niitä tarvitse olla, mutta jos niitä on, olisi oltava ikkunatonta seinätilaa tarpeeksi kirjahyllyjä varten.

Ehkä olen romantikko ja väärällä vuosisadalla. Lisäksi myytävät puutaloasunnot ovat suhteettoman hintaisia kuntoonsa nähden.

Alla olevaa Pro Wanha Jokela - paitaa saa ainakin paikan päältä, Jokelan tiskiltä.