Itä-Suomen hovioikeus suhtautuu raiskauksiin vähättelevästi antamalla tekoon nähden lieviä tuomioita. Ihmettelen miksi asiaan ei puututa? Onko lapsen raiskaaminen vahemmän vakava rikos kuin aikuisen raiskaaminen? Tiedän että lakia pitäisi muuttaa ja samalla pitäisi muuttaa myös asenteita. Kertooko edellä mainittu siitä miten lapsiin yleensäkin suhtaudutaan yhteiskunnassamme; näennäisen hyvin.
Luin jostain tapauksesta, en tiedä liittyykö tämä Itä-Suomen hovioikeuteen, jossa sammuneen raiskaaminen ei ole niin paha rikos kuin tajuissaan olevan. Miten ihmeessä tajuton henkilö voi puolustautua? Turha ruveta puhumaan että itse aiheutettua koska joi itsensä tajuttomaksi ja nainenkin vielä. Näitä selittelyjä kuulee tämän tästä. Milloin on ollut liian vähän vaatteita, milloin on liikuttu vaaralliseen aikaan ulkona yms. Ja ikävä kyllä naiset syyllistyvät myös uhrin syyllistämiseen. Ihan totta, anteeksi nyt että olen olemassa ja naisellisuuteni on vaaraksi, joten raiskaus on sallittua. Raiskauksessa on aina kyse alistamisesta, häpäisemisestä ja mitätöinnistä. Myös lapsen kohdalla.
Kaikki alkoi siitä kun sain tietää että vanha hirsinen kämppä oli myynnissä kotiseudullani. Olisi komeeta asua sellaisessa. Asiassa oli vain yksi mutta. Kämppä piti siirtää omaan laskuunsa toiseen paikkaan ja siistiä jäljet. Tontteja nyt on pilvinpimein pitkin kaunista maakuntaa. Järkevä veljeni kertoi kyllä kauhutarinoita hirsien kokoamisesta ja muusta tähtitieteellisestä asiasta. Näin kuvia kämpästä. Veistettyä hirttä, hirsiholvattu laipio. Puulattiaa ja tilaa. Kaikkea sitä mitä olen kaivannut monta vuotta. En ole erityinen mökki-ihminen, kaipaan isompaa ja sellaista jossa voisi toteuttaa kaikki totettamattomat ideat. Sitäpaitsi naapureita ei olisi lähimain, joten vois vapaasti elää, eikä peiliin tarvitsisi katsella ennen ulosmenoa. Tukan ei tarvitsisi olla hyvin koko ajan, jos ollenkaan. Tästä minä pitäisin. Sisätilojen leveys yhdeksän metriä ja pituus noin kolmekymmentä metriä. Huikeaa!
Kylmä alkukesä sai turhautumista aikaan satunnaisen viherpiipertäjän elämässä. Koska pihamme on varjoisa ja maa köyhää, päätin ruveta ruukkuviljelijäksi. Pihastamme vielä voi kertoa että se on ankea ja sillä on hieman originelli historia. Eräs toimelias mummo hoiti pihaa 25 vuotta, suunnitteli ja osti taloyhtiön siunauksella kasveja. Sitten tuli uusi asukas joka oli sitä mieltä että oli tuhlausta hoitaa pihaa. Tai pihaa saisi hoitaa tästäpuolin jokinen omaan laskuunsa. Mummo suivaantui ja kiskoi kaikki kasvit irti maasta, heitti roskiin ja alkoi järjestelmällisesti tuhota nurmikkoa. Nykyään pihassa ei kasva mitään ja sekin vähä noukitaan ja viedään roskiin.
