Uniset jutut

Galleria Titanikissa katsoimme Ville-Veikko Viikilän unitaluluja. Monikerroksisia ja kuvan hahmottamisen vuoksi pysäyttäviä. Kuvista löytyy aina uudelleen jotain, mitä ei ole aikaisemmin huomannut. Alla yksityiskohta Viikilän toisesta taulusta:

Suussa sulava kirkkoleivos

Kaunis kesäpäivä Turussa. Kävelimme Tuomiokirkon lähetyskahvilaan nauttimaan tuomioleivoksen kera kahvin. Taivas oli huikean sininen. Joki virtasi väärään suuntaan.
Leivoskahvit maistuivat taivaallisilta.

Konjakkia ei sentään kahvin kanssa tarjottu, ukko sitä kysyi. Siltä osin Turku ei vielä kuulu EU.n piiriin.

Minun on koti koivikossa

Kesällä kaikki kukkii suhteellisen nopeasti. Köynnös kiipeilee huikeaa vauhtia kuistin seinää. Pari kaunista ja lämmintä päivää sai aikaan ihmeitä. Linnut mekastavat ja järvi elää omassaan.

Takavuosien mökeissä piti olla hyödytön kuisti ja järjetön takka. Kuistista saa lisähuoneen suhteellisen helposti. Koluamalla vanhoja heinähuoneitä ja aittoja voi löytää vanhoja ikkunoita, niitä pieniruutuisia ja inhimillisen kokoisia. Takan voi purkaa ja tilalle laittaa uuden lämpöä varaavan uunin.

Talon tai mökin täytyy sointua luontoon. Oikeaa mökkiä ei oikeasti erota ennen kuin on ovella.

Metsässä laulaa lintu

Pyöräilin äänestyspaikalle. Vettä vihmoi, mutta missä viipyi eilen luvattu rajusade. Metsässä laulaa lintu. Soratie ei pöllyä. On tunne että voisi ajella pitkälle ja hihkua pelkästä ilosta.

Poliittinen piispainkokous Helsingissä

Helsingissä kokoontuivat ortodoksiset piispat. Kokous lienee ollut tuiman poliittinen. Kuka mahtoi olla tämä fiksu piispa joka oli isä Mitron toimituskieltoa vastaan?
Huomenna on ensimmäinen ennakkoäänestys päivä ja numerokin on tiedossa. Koko joukko rippilapsia on vailla paimenta. Siitäkös piispat ovat ennenkään välittäneet. Isä Mitroon pätee lause: fiksu pärjää aina.

Koivun keväinen vihreys

Joko Turussa kylvetään uuden vastan kanssa? Vanha rouva Itä-Suomesta kysyi kännykässä. Ei mielestäni vielä. Liian pieniä ovat lehdet täälläkin vastoiksi, sanoi hän.
No, sitten juhannuksena. Kansanperinteen mukaan paras vastojen taitto aika on juhannuksen jälkeinen viikko.

Koivun keveä tuoksu

Keijukaismetsässä tuulee. Nuoressa koivikossa käy kuhina. Keväinen vihreys on ainutlaatuista. Joka vuosi uudelleen.

Portsa on kaunis ja viihtyisä

Kävelimme illalla Portsassa. Portsa on viihtyisä juuri sellaisenaan. Se ei kaipaa pikkusievää koristetta. Portsan ihmiset ovat omaleimaisia eivätkä he tarvitse muodikasta yhteisöllisyyttä joka ei edes istu sen luonteeseen. Sillä on oma yhteisöllisyyden muotonsa ja se riittäköön.

Luin Turun Sanomien mielipidesivua viime sunnannuntailta. Kirjoitus käsitteli Portsan yleisilmeen puleerausta ja yhteisöllisyyttä. Luin kirjoituksen moneen kertaan ja, en kyllä ymmärrä mitä siinä oikeasti ajetaan takaa. Pitäisikö kirjoittajan mielestä Portsasta tehdä keskiluokkaisten, maksukykyisten ja innotiivisten ekonomien juppilähiö? Pitäisikö siihen käyttää kulttuuripääkaupungin rahoja.

Portsa on yksi Turun puutaloalueista.

Ajasta ei voi ottaa kiinni

Valokuvaaja Ismo Luukkonen on tutkaillut aikaa kameran linssin läpi. Ja on joskus kokenut jopa häivähdyksen ajattomuutta. Aika saa aikaan muutoksia, mutta muutos ja äänet ovat ajan merkkejä, eivät aikaa.

Kokemuksia ajasta on esitteen mukaan kuvattu esihistoriallisilla paikoilla vuosina 2008-2009. Jokaisen paikan kulttuurinen ikä on tuhansia vuosia. Aika on kerroksina läsnä maisemassa. Päällimmäiseksi tunnoksi jäi kerroksellisuus ja ihmisen pienuus ajassa tai ajattomuudessa.

En tohtinut kuvata töitä.

Näyttely on Vanhalla Suurtorilla, Brinkkalan galleriassa, Turussa
8.5. - 7.6.2009.

Lukioiden kuvataiteiden lopputyöt näyttelyssä

Turun Vanhalla Suurtorilla, ullakolla, on näyttely, joka saa hykertelemään. Siellä on nähtävillä lukioiden taiteen lopputyön näyttely. Lopputöissä tarkastellaan jotakin yhteiskunnan keskeistä asiaa taiteen keinoin. Virkistävää katsottavaa meille kaikille.

(Hannan kuvaa lainattu ilman taiteilijan lupaa! Tarjoan kahvit jos törmäämme!)

Kirsikkapuu kukkii

Kirsikkapuu valkoisia kukkia täynnä. Kevät on vaudissa. Kuukauden päästä on Juhannus. Ja sitten syksy. Syksy.

Mitä vanhemmaksi tulen, sen lyhyemmiksi käyvät kesät.

Ennustaja sanoi että kesä alkaa todella vasta syyskuussa tänä vuonna. Millaista lienee ennen sitä?

Ei elitististä pönötystä

Ilomantsin luterilainen seurakunta juhlii ensi heinäkuussä Pietari Kurvisen uraa lähetystyön tekijänä. Jostain syystä minua alkoi taas tökkiä Matelin vetäminen mukaan tähän tapahtumaan. Totta kyllä, Pietari Kurvinen oli Matelin tyttären poika. Kuitenkin suullisessa perimätiedossa Mateli ei ollut arvostettu umpiluterilaisten isänsä suvun puolella. Vielä vähemmän Matelin äiti Valpuri oli. Nämä luterilaiset laittoivat hänet ensin jalkapuuhun ja ajoivat myöhemmin kerjuulle. En vähättele Pietari Kurvisen ansioita, ne riittävät kyllä yksin juhlan aiheeksi.

Runonlaulajan pirtti ja runo maisema on tietysti hyvä asia, mutta minusta Matelin todellinen laatu on siinä pienessä ja vaatimattomassa aitassa. Runoilijan tehtävä on runoilla, ei pönkittää kenenkään elämäntyötä. Runoilija Mateli Kuivalatar ansaitsisi laulutuvan, runotuvan jonne poiketa oppimaan runontekoa ja laulamista. Ei elitististä pönötystä.

Te tulette meille, mutta me emme tule teille

Otsikko on vanha suomalainen viisaus. Se on vastaus nuorille henkilöille jotka halveksivat vanhuksia. Viime päivien tapahtumat ovat herättäneet kysymyksiä vanhusten hoidosta maassamme. Pitäisikö siirtyä kokonaan omaishoitajiin? Tässä puuhaa päättäjille. Vanhenevat ne ministeritkin, mutta sitten on jo myöhäistä haukotella.
Niin miksi joku työntekijä saa olla töissä sairaalassa vaikka on syyllistynyt huumerikokseen? Toivokaamme jokaiselle vanhukselle ihmisarvoista ja arvokasta loppuelämää.

Jos huutaisi rajan toiselle puolen

Jos huutaisi rajan toiselle puolelle miten kaiku vastaisi? Käki ainakin kukkuu samalla tavalla. Maailma avautuu moneksi js osaa katsoa. Hitaus on hyväksi ja viipyily suorastaan elämisen ehto. Kuikka huutaa järven takana kuin pieni lapsi, ääni vettä pitkin virisee.

Valkeat yöt ovat taas täällä. Sieluni ei ehtinyt kokonaan jäätyä kivisydämisten kaupungissa.

Matelin päivä Ilomantsissa

Päivä on kirkas kuin huuhdeltu lasi, mutta se ei riitä.(Arseni Tarkovski)

Matelilla ei ollut puolesta puhujia. Hän puhui itse puolestaan. Hänen päiväänsä on vietettävä hiljaa ja huomaamatta. Elämänjanoinen kulkija osaa olla hiljaa. Näkijä puhuu katseellaan. Laulu ei vaikene koskaan. Hiljaisuus laulaa. Kuuletko?

Katri Vala Ilomantsissa

Kotimäen koulu Ilomantsissa on vanha koulu, joka on nyt saatu entisöinnin, säilytyksen ja kunnostuksen kohteeksi. Yläkerrassa on Katri Valan kirjaston ja pysyvän näyttelyn tilat. Kirjastoon otetaan ilolla vastaan lahjoituksia. Alakerrassa on kokoontumistiloja. Talon kunnostus arvatenkin tehdään suurelta osin talkootyönä. Katsastin talon ulkoseinän kuntoa ja terveeltä vaikutti, kunhan vanha lateksi saadaan kaavittua pois.

Katri Vala herätti ihailua oppilaissaan ja kyläläisissä silloinkin kun hän käveli kylän raittia kauniissa vaatteissaan kiinalainen päivänvarjo kädessään. Melkoinen kontrasti harmaisiin hökkeleihin ja vapaana vaeltaviin lehmäkarjoihin nähden. Toki kirkonkylässä oli muitakin hienoja neitoja. Oli apteekkarin neidit ja pappilan neidit, sekä mahdollisesti tilapäisesti paikkakunnalla vierailevat neidit. Opettajana hän oli pidetty, kerran hän tosin löi karttakepillä Karvisen Einoa päähän ja pääsi lehteen.

Katri Vala oli toki ollut jo lapsena Ilomantsissa sillä hänen isänsä toimi metsänhoitajana Ilomantsissa. Opettajaksi hän tuli omasta tahdostaan juuri Ilomantsiin. Hänet valittiin opettajaksi, vaikka pappilan poikakin oli ehdolla. Katri Valan tie on juuri nimetty ja käyttöön otettu. Ilomantsi on yksi Katri Valan paikoista Suomessa.

Kuulin kujosten rakentamisesta. Kujoset ovat lehmien ja karjan aidoilla rajattu kulkureitti. Tällaista nyt suunnitellaan. Tuli mieleen viime viikon Helsingin kaupungin valtuuston päätös Miina Äkkijyrkän häätämiseksi Uutelasta, Vuosaaresta. Paheksun henkilökohtaisesti tätä päätöstä. Mitäs jos Miina ja lehmät kutsuttaisiin Ilomantsiin koska siellä on kujosetkin rakenteilla.

Monen Karjalan kieli

Ilomantsissa Kotimäen koululla, missä Katri Vala toimi 20-luvun lopulla opettajana, pidettiin 16.5.2009 kirjallisuustapahtuma aiheena Kielten rajoilla - rajojen kielillä.

Professori Pekka Zaikov Joensuun yliopistosta puhui karjalan kielestä, sen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Esitelmä oli tiivis tietopaketti ja antoi ajattelemisen aihetta runsain mitoin. Pitäisi puhua monen karjalan kielestä, sillä kieliä on löytynyt monia.
Karjalan kieli on kieli sosiaalisessa ja lingvistisessä mielessä. Sillä ei ole virallista asemaa Venäjällä ja totta puhuen puuttuu virallinen hyväksyntä Suomessakin. Karjalan kielen pohjaksi on otettu Vienan-Karjalan ja Liivin kielet. Tutkimusten mukaan Venäjän-Karjalassa lapsilla on suurelta osin passiivinen kielitaito.

Uhtualla aloitti vuonna 2002 kielipesäkokeilu pienille lapsille ja nyt näitä kielipesiä on jo muuallakin Karjalassa. Petroskoin yliopistossa voi opiskella karjalankieltä.

Runoilija Kristina Korotkih Petroskoista yllä oikealla. Hän on opiskellut Suomea Petroskoin yliopistossa ja tehnyt lopputyönään tutkielman Katri Valan runoista ja vapaasta mitasta. Hänellä ei ole karjalaisia tai suomalaisia sukujuuria. Hän oli vuoden Haminan lähellä sijaitsevassa kansanopistossa opiskellemassa luovaa kirjoittamista. Runon kirjoittamista opetti Tommi Parkko. Hän on tällä hetkellä toimittajana Carelia-lehdessä. Hän on julkaissut yhden runokokoelman yhdessä ystävänsä Anisa Kettusen kanssa. Anisan runot ovat vapaamittaisia, Kristiinan loppusointuisia. Runot ovat raikkaita nuoren ihmisen kirjoittamia runoja.


Tilaisuuden järjestäjiä useita, mm. Ukri ry Joensuusta ja Iljala ry Ilomansista. Yleisöä oli niinsanotusti tupa täynnä. Illalla myöhemmin olisi ollut vielä runoillatsut, mutta meidän piti lähteä paluumatkalle ennen sitä. Vasemmalla Eeva Tikka. Hänen lisäkseen oltaisiin kuultu rivitaloerakko Pauli Hiltusta.

Tunnelma oli välitön ja vapaa. Täysin vapaa "turkulaisesta sinisestä hämäryydestä". Kiitos kaikille yhdistyksille ja yksittäisille vapaaehtoistyön tekijöille antoisasta seminaari- ja runotapahtumasta. Täällä ei olla jäykkäniskaisia tärkeilijöitä.

Runsasrisukasvuinen ojanvarsipusikko

Lueskelin tuossa Savotta-lehden artikkelia Metsänomistaja - onko metsässäsi luonnon kannalta arvokkaita elinympäristöjä? Varmasti aivan asiallista tekstiä, mutta miten ihmeessä on nähty aikaa ja vaivaa monimutkaisten määritelmien tekemiseen. Kuten nyt esimerkiksi: runsaslahopuustoinen pienvesikohde. Savotta-lehden kuvassa sivulla 15 näyttäisi tavallinen suonsukuinen löseikkö olevan kyseessä. Kaatuneita ja maatuneita puupökkelöitä siellä, täällä.

(Ylläoleva kuva ei ole se, aihe kuitenkin sinnepäin. (Kuva yllä j.t. 5/2009).

Itselläni ei ole metsää jota suojella, mutta metsässä käyneellä on varmasti käsitys kohteesta kansantajuisessa merkityksessä. Runsasvetinen kalaisa vesikohde on varmaankin Koitere, entinen muikun kotimaa, nykyinen kuhan rosvoama vesistö. Tätä voisi jatkaa loputtomiin, ellei keksi muuta tekemistä. Saa nähdä miten koukeroisia lauseita kohta alkavassa kahden Karjalan kieli-seminaarissa puhutaan.


Perustuu artikkeliin Savotta-lehdessä (Metsäkeskus Pohjois-Karjalan asiakaslehti) Toukokuu 2009 sivuilla 14 - 15)

Taitolaji

Karjalan piirakoiden valmistus on taitajien laji. Tänä aamuna suvun matriarkka opasti meitä piirakan tekemisen saloihin. Uunin lämmitys on tärkeä ja tarkka toimitus, täytyy olla juuri sopiva lämpötila paistamiseen. Mitään ei tehdä sattumanvaraisesti, vaan kaiken täytyy olla sopivasti sihdattua. Sitten ripaus mystiikkaa ja tuloksena on suussa sulavaa ruokaa. Karjalan piirakoiden teollinen valmistus pitäisi lailla kieltää, tai nimi muuttaa, sillä ne eivät ole sukuakaan oikeille Karjalan piirakoille. Kansainvälisyys on mukana meillä tässäkin sillä valkoviini sopii hyvin Karjalan piirakoiden kanssa.

Kaiken tämän jälkeeen voikin sitten mennä raikkaaseen kevätsäähän kävelemään.

Ilma on kuin morsian, kolean sorttinen.

Matelinpuro laskee Koitereeseen

Tuulinen päivä. Aurinko tuli esiin kun kävelimme kuusi kilometriä Matelin purolle. Matkalla poikkesimme Ylmön lahdessa katselemassa lapsuuden rantaa. Vesi oli edelleen alhaalla, nuatikkoa puol selekkään.

Kotimetsän korpike

Jokaisella pitäisi olla oma satumetsänsä. Metsä on sellainen että siinä on enemmän kuin viisi puuta. Puiden pitää olla eri sorttisia. Koivikko on kyllä kaunis ja suorastaan sielua riipivä hennossa vihreydessään, mutta metsä se ei ole.

Jotkut pelkäävät metsää. Itseään taitavat kavahtaa, syystäkö?

Ilmantsi 13.5.2009

Metsän läpi ei aina näe. Metsänseinä on tässä melkein violetti ovi. Viimeöinen sade sai viherrystä puihin ja maahan. Linnut mekastavat ja rakentavat pesää. Kevät on tässä.

Ilomantsissa 12.5.2009

Toukokuun koivut vielä etsivät itselleen lehtiä suojakseen. Raikkaassa tuulessa niistä kasvaa vankkoja vastakoivuja.

Kevätaamu

Viileän yön jälkeen maasta kohoaa usvaa. Linnun ääni rikkoo hiljaisuuden. Veden pinta kuin ohutta lasia. Jos menisi ulos ja huutaisi, kukaan ei kuulisi. Pöllö olisi ylenkatseellinen, kaikki eivät osaa resitoida.

Päälläni pitkä yöpaita, kumisaappaat polvissa kävelen lonksuen märän kanervikon läpi rantaan. Vastarannalla ei ketään. Jos olisin mies, pissaisin portailta ja olisin rehvakas.

Kunnioitukseni joutsenia kohtaan on lisääntynyt. Heidän perhekäsityksensä on ihailtava. Turun urosjoutsen kävi siperianhyskin kimppuun puolustaessaan perhettään. Sitäpaitsi joutsenilla on pitkä suruaika. ...Siis ottakaamme oppi joutsenista...

Murhanäytelmä Turun Majakkarannassa

Majakkarannan joutsenperhe koki kovia, lähes täydellisen tuhon. Myrsky hajotti ja tuhosi pesän. Sitten koira raateli isä-joutsenen kuoliaaksi. Jossakin suree äiti-joutsen kadotettua perhettään. (Turun Sanomat 11.5.2009)

Melkein toivon tällä hetkellä että joutsenet lentäisivät tästä lähin yli kaikkien asutuskeskusten erämaajärville. Ehkäpä siellä vielä voi pesiä rauhassa ja viettää muutenkin joutsenille arvoisaa elämää.

Eilen iltapäivällä ilahduin nähdessäni Simon ja Siirin lipumassa rautatiesillan tuntumassa. Heillä ei ole hätää.

Alla toistaiseksi kaksi koirien tappovimmalta säästynyttä joutsenta 10.5.2009 iltapäivällä Aurajoessa.

Lisää rentukoita

Konsa jouvan ja kykenen...

Ikuinen elämä, nuoruus ja mammonan keruu ovat länsimaisen elämämme ihanteet ja tavoitteet nykyään. Valitettavasti mikään näistä ei toteudu, sillä kuollessaan ihminen riisutaan kaikista maallisesta. Näitä voi ajatella viimeistään hautausmaalla kävellessä.

---
Ensi lauantaina 16.5.2009 klo 13.30 on Ilomantsissa Kahden Karjalan runous-kirjallisuustapahtuma Kielten rajoilla - rajojen kielillä. Luennoitsijoita Petroskoista, Joensuusta ja Ilomantsista.
Seminaari on avoin kaikille. Seminaaripaikka on Kotimäen koululla, keskustassa.
Illalla on Runoillatsut jossa on mukana Kirjailija Eeva Tikka. Rivitaloerakko Pauli Hiltunen esittää Katri Valan runoja. Yleisölle on runoareena vapaa!

Seminaarin järjestävät: Maaseudun Sivistysliitto, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry, OK-opintokeskus, Joensuun yliopiston suomen kielen ja kulttuuritieteiden oppiaineryhmä, Joensuusn yliopiston Karjalan tutkimuslaitos, Iljala ry. Sinne sitten konsa jouvan ja kykenen.

Luojan kukku kultahelkkä

Tulisi tuima kevättuuli, pistäisi jäät liikkeelle. Hajottaisi hauraan peikonpitsin. Pääskynen lensi pihan halki. Pääskyset herättävät aina saapumisellaan liikutuksen mielessä. Jos käki kukkuisi samaan aikaan olisi sydänkohtaus käsillä.

"Luojan kukku kultahelkkä kuku mulle kultiasi, kuku mulle, kuku muille, kuku kaikelle kylälle..."

Alla Matelille syntymäpäiväkukkina puskallinen rentukoita.

Mikä lie minussa nähty...

Huomenna 8.5. on Mateli Kuivalattaren syntymäpäivä. Krokukset eivät varmaan kukkineet Ilomantsissa silloin. Nyt ne ovat jo osaksi kukkineet. Siitarin vaaralle näkyy Koitereen jäästä hapero selkä. Luonto on odottavassa tilassa. Luovalle ihmiselle tuttu olotila.

Otsikossa on Matelin runon alku: mikä lie minussa nähty, kuka kumma keksittynä...
Runo kertoo siitä mitä on olla erilainen tavallisten joukossa. Erilaisuus on useimmiten edellytys toisenlaiseen. Se synnyttää kyvyn tarkastella maailmaa ulkopuolisena tarkkailijana. Matelin oleminen oli ristiriitaisuuksien ristiaallokko. Toisaalta hänellä oli asema yhteisössä lääkitsijänä ja parantajana. Toisaalta hän oli kummajainen, pieni, musta ja kaita ja lauloi runojaan. Hänen isoisänsä oli Viron pakolainen. Jo tuolloin oli olemassa pakolaisongelma, joka oli kylläkin ainoastaan yksilön tai perheen ongelma. Yleensä tuon ajan Ilomantsissa oli yksi yhteinen hengissäselviämisen ongelma jokapäiväisessä elämässä. Mateli oli nainen ja se asetti odotuksia ja rajoituksia. Tuohon aikaan naimaton nainen oli naishierargian pohjalla yhdessä vaeltelevien naisten kanssa. Mies piti löytää. Miehen löytäminen oli helppoa, mutta naimisiin pääseminen vaikeata. Kuka tahansa ei saanut mennä naimisiin kenen kanssa tahansa; kansan oma säätyjako toimi varallisuuden mukaan. Mateli avioitui kyllä, eikä hänen elämänsä siitä parantunut. Se oli tavallista naisen elämää, erona vain että Matelilla oli nyt muiden töiden lisäksi kotityöt kontollaan.

Mateli pelkäsi jalkapuuhun joutumista. Hänen äitinsä oli kerran joutunut jalkapuuhun loitsittuaan virolaista olutloitsua oluenpanon yhteydessä. Mateli ei koskaan joutunut jalkapuuhun. Hän toimitti tuoretta kalaa pappilaan ja lauloi kanttorin suohon kirkossa, ja tästä rovasti tuli kiittämään oikein kädestäpitäen.
Mateli ei koskaan alentunut soutamaan veneessä. Hän oli peränpitäjä ja seisoi verkkoja laskettaessa. Tästäkin hän sai kuulla olevansa miesten reviirillä. Mitä enemmän Matelin elämään paneutuu, sitä selvemmäksi nousee näkymättömän maailman todellisuus. Täällä eletty aika on yliarvostettua. Unta ja varjoa vain, ja veden lailla se hiekkaan haihtuu.

Kirjan ja ruusun aika

Viimeinen ruusu

Rukoilla Morozovan vierellä,
tanssia Herodeksen tytärpuolen kanssa,
Didon roviolta nousta savuna,
Jeannen viereen roviolle palata.

Jumala! Näethän, en jaksa enää
elää, kuolla ja ylösnousta.
Ota kaikki, mutta salli tuntea
taas kerran tämän ruusun tuoreus.



9.8. 1962 Komarovo Anna Ahmatova
Suomentanut M-L Mikkola

Yhtä asunnon kanssa

Puiset lankkulattiat ovat miellyttävät jalkojen alla. Pellavaöljyllä käsitellyt, kiiltävät lankut. Askelista kuluneet ja siksi kauniit. Rosoista lautaa seinissä. Tällaisissa asunnoissa asuvat ihmiset jotka ovat yhtä sen kanssa.
Jos tällaisesta asunnosta purkaa kakluunin, tekee rikoksen.

Olen tuntenut vanhoja ihmisiä jotka haluavat että talo vanhenee ja kuolee heidän mukanaan. Ihailtavaa filosofiaa toisaalta. Ortodokseilla oli aikoinaan, ja lienee vieläkin jossain, tapana laittaa puuristi haudalle. Risti maatui aikanaan ja tuli osaksi luontoa. Olen aina tuntenut vastenmielisyyttä hautakiviä kohtaan. Niissä on jotain teennäistä. Mihin laitetaan viraltapannut hautakivet? Rakennetaanko muuri jonnekin.

Mistä kirjastojen lakkauttamisessa on kyse?

Turun kaupunki on lakkauttanut kaksi kirjastoa. Lakkautusuhan alla on muutama kirjasto lisää. Lakkauttamisesta saatavat säästöt ovat minimaaliset. Ehkä kyse onkin ainoastaan kirjastolaitosjärjestelmämme alasajosta. Nyt ollaan supistamassa kirjastojen kirjahankintoja. Ehkäpä rahat ohjataan "Haitari ja hattu" tapahtumaan.
Martin kirjaston lakkauttaminen synnytti muutamia kansanliikkeitä ja sinne puuhataan nyt kulttuuriolohuonetta. Lakkautetusta kirjastosta tuhottavaksi suunnitellut kirjat on luovutettu yhdistys Idan ja Martinrantaseuran käyttöön. Ongelmana lienee tilojen löytäminen kulttuurikeskukselle.

Kuitenkin kaupungin pitäisi tarjota asukkailleen kirjasto, ei asukkaiden tehtävä ole tarjota kirjastopalveluja. Kulttuuriolohuone on hyvä idea. Toivotamme sille onnea.
Soisin Portsan ryhtyvän saman suuntaisiin toimiin.

Vappukävelyä

Turun rautatiesillalta näimme suojaisessa paikassa rannalla kukkivia rentukoita.

Muutama voikukkanenkin oli putkahtanut juhlan kunniaksi. (Katso vasemmalla kuvaa.)

Piispankadulla kuului vanhan suurtorin vappukonsertti. Punaisia lippuja liehui. Liehui niitä Liljan patsaallakin ja samanlainen kitaravirtuoosi lauloi tämän päivän ahdingosta. Edellisen illan roskat näkyivät jokirannassa. Poikkesimme vappusimalle Puutorin vessaan. Kaksi tomeraa rouvaa kertoi lääketieteellisistä operaatioista ja melkein näyttelivät ne. Tuli tunne että pikakurssi elvytyksestä, verenpaineista ja sydämenpysähdyksestä olisi hallinnassa.

Paluumatkalla kohtasimme prinsessan joka oli tietoinen itsestään. Tyllimekko ja kultasandaalit. Hän oli menossa lasten vapputapahtumaan.

Illalla pyöräilimme kaupunginhalki saunaa lämmittämään. Joutsenet ovat lähteneet laajemmille laulumaille. Joki oli tyhjä linnuista, vain kuollut lokki lojui Aurajoen roskaisessa vedessä.