Siellä missä kukkivat valkoiset liljat

Kurdeilla on satu, jossa kerrotaan pohjoisesta maasta, jossa kasvaa valkoisia liljoja. Kirjallinen tuttavani uskaa vankkumatta tuon maan olevan Suomen. Miksiköhän kurdit eivät kuitenkaan viihdy täällä?

Voi olla, että kurdien esi-isä on käynyt aikoinaan Suomessa omenapuiden kukkiessa. Ehkä. Mitä muuta yhteistä meillä voisi olla? Minusta kurdeilla on tarpeeksi vaikeaa ilmankin.

Marraskuu riisuu maiseman kuin kuolleen. Joen vesi yöstä mustaa.

Mataleena neito nuori
Meni vettä lähteheltä,
Kultakiulunen käessä,
Kultakorva kiulusessa.
Katseli kuvan sioa:
"Ohoh minua neito parka!
...

(Kanteletar)

Sammalsaniainen

Nurmihiihtäjä ja muita merkillisiä asioita

Yöllä oli ollut pikkupakkanen. Pihanurmikko oli jäätynyt ja kaksivuotias halusi hiihtää. Luisto oli hyvä, niin kauan kuin pakkasta riitti.

Pohjois-Karjala on suvereenien ihmisten maakunta. Hyppy Turkuun viikonloppuna oli kosketus todellisuuteen, jota en halua enää kokea. Jotkut ovat valmiita mitä hirveinpiin tekoihin ortodoksisuuden nimissä.

Pohjois-Karjala on täynnä ihastuttavia taloja, aittoja, navettoja ja latoja. Hinnat ovat kohtuullisia. Etsivä löytää lopulta haluamansa.

Kesän viimeiset rippeet ennen kuolemaa. Minä odotan pitkää ja mustaa syksyä. Joulua ja uutta kevättä.

Sammal

Suon silmät mustina lampina taivasta heijastavat

Aava suonselkä muistuttaa järvenselkää. Suolammet mustina silminä taivasta tavoittavat.
Jättiläisen olisi hyvä kävellä suolla, harppoisi vaan mättäältä mättäälle. On karpalon aika. Se ei ole makea marja. Karpalon tummanpunainen vasten vihreän erivivahteista sammalta.

Syksyinen suo on miellyttävämpi kuin kesäsuo. Kuulas päivä tuo värit esiin ja ilma kuin ohutta lasia, heijastusta näkymättömästä. Olinko se minä, joka olin, vain joku muu. Olen matkalla, enkä toivo perille pääsyä.

Suolla

Päällänsä liepoittaa...

Aleksis Kiven päivä. Lämmin syksy uhmaa väistämätöntä pakkasta. Vuosi vuodelta myöhäissyksy käy raskaammaksi. Räntää, vettä, jäätynyttä tienpintaa ja harmautta, joka muuttuu hitaasti pimeäksi. Suomessa on viipyvän hämärän hyssy. Matelin aikaan elettiin
luonnonkiertokulun mukaan. Se oli ihmiselle luontuva ja armollinen. Synnyttiin, elettiin, kuoltiin ajallaan, kuten säällistä on. Kukaan ei tehnyt ohjelmaa oletetusta kuolinpäivästä ja sen huijaamisesta. Luultavasti ihmiset olivat luonnostaan sielultaan
valmiimpia elämään olosuhteiden mukaan. Tyytymättömyys ajaa ihmistä uuteen ja mahdollisesti paremman elämän tavoitteluun. Samalla se hapattaa sisintä ja kykyä nauttia siitä mitä on.

Suomalaisen runouden tilasta ei kannata huolestua. Suomalainen proosa taas on huolestuttavaa. Tuntuu siltä että ainoa tavoite on myydä ja miellyttää. Laulut huonoista ajoista syntyvät jälkikäteen.

Harakka ja viimeinen lehti

Lämmin kuulas

Päivä oli erityisen lämmin lokakuuksi. Ei tietoakaan räntäsateesta. Yö laskeutui ja hävitti rajat veden, metsän ja taivaan väliltä. Pimeyttä riittää aamuun asti. Valoja ei näy vastarannalta. Istun jälkilöylyssä, sytyttämättä valoja. Metsän äänet kuiskauksia. Linnut, kaikki poissa.

Äkkiä kaikki tuli tarpeettomaksi. Vain tämä hetki on elettävä nyt. Huomisesta en tiedä.
Minä ajattelen Sinua. Taivas vihmoo pehmeää vettä. Tarkovskille sade oli pyhä.