Kriminaalinen kesäkuu

Kun tässä nyt on ruvettu pohtimaan erilaisia kriminalisoimisen muotoja, aion nyt käsitellä epävirallisen ja tahallisesti aiheutetun kriminaalin varjon olemuksen luonnetta yhteiskunnassamme ja yhteisöissämme, rikolliseksi merkityn henkilön elämässä.

Kaikkihan me olemme olleet työpaikoissa joissa on kahvikassat. Purkki johon laitetaan tietty kolikkomäärä maksuksi. Sännöllisesti uuden työntekijän saapuessa, alkaa purkista muka kadota rahaa. Ennen sitä ei tietenkään ole tapahtunut. Eihän? No uhataan poliisitutkimuksella ja muilla naurettavilla asioilla. Työpaikan ilmapiiri ei ole paras mahdollinen. Kaikkein innokkaimmin tuomitsemista johtaa juuri eläkkeelle jäävä luterilainen nainen, jonka poika on itse kirkkoherra jossakin päin Suomea ja tukea antaa kodinhoitaja, joka on saanut kunniakirjan karjanhoitojaksosta koulutuksessaan. No, syyllistä ei löydy joten se päätetään. Jostain kumman syystä syytetty paljastuu äkkiä myös miesten villitsijäksi ja huoraksi. (Todellisuudessa tytöllä ei ole miesystäviä lainkaan. Hän asuu naisystävänsä kanssa.) Tyttö lähtee tästä työpaikasta itse. Menee kaupungin kouluvirastoon hakemaan töitä. Kas kummaa kun siellä onkin henkilöitä jotka jo tietävät "rikollisesta taustasta". Kuitenkin hänet pestataan töihin. Siivooja alkaa kulkea hänen perässään ja vahtia lähes kaikkea. Tämän lisäksi tyttö alkaakin äkkiä haista kaikelle mahdolliselle.

Miten olisi tuntityö eräässä "luovassa työpaikassa", siellähän ollaan ennekkoluulottomia eikä uskota huhuja. Siellä hänet leimataan pahoinpitelijäksi koska joku makeistehtaan entinen työntekijä, joka valitaan jonkin kirkon isännöitsijäksi, väittä häntä merimiehen hentuksi joka jättää lapsensa heitteille. Asiaa tutkittuaan tieto on väärä, anteeksi ei pyydetä, saati että pahoiteltaisiin. Tekijällä on sama sukunimi, mutta hän on viisitoistavuotta vanhempi. Tyttö alkaa epäillä pedofiliaa erään lapsen kahdalla. Hänestä tulee ei toivottu henkilö tässä työpaikassa.

Tyttö päättää kouluttautua. Hän etenee yliopistoon asti. Siellä hän kuitenkin törmää "tuttuihin" jotka tietävät kertoa hänen lastensa olevan pahoja, ehkä kehitysvammaisia, koska äiti on miesten villitsijä, varas ja kertakaikkisen huono ihminen. ( Mitä he olisivatkaan sanoneet jos olisivat tienneet sukupuolisesta suuntautuneisuudesta?) Lisäksi hän ei käy Kuhmon kamaramusiikki tapahtumassa, kuten kunnon ihmiset.
Häntä haukutaan vanhaksi ämmäksi ja hänen steineriläinen tuttavansa lupaa pitää huolen ettei niissäkään piireissä hänestä pidettäisi, koska joku Ulla on sanonut.

Sitten seuraa mielenkiintoinen vaihe. Nainen liittyy toiseen kansankirkkoomme. Hän on avoin ja luottavainen. Ekumenia on kuitenkin olemassa ja häntä ei huolita tiistaiseuraan, Valamon-Ystäviin eikä mihinkään muuhunkaan. Tuohustäti kuulustelee häntä vigilian alussa kaikkien kuullen, koska kanttorin lapsen kaunis nukke on kadonnut. Nukke löytyy, anteeksi ei taaskaan pyydetä. Kirkkokahvilla vanhempi nainen kysyy miksi hän laiminlyö vanhaa äitiään eikä käy edes katsomassa laitoksessa. Äiti on kuitenkin kuollut jo naisen ollessa lapsi.

Häneltä kysytään että onko hän ottanut lääkkeensä koska on joidenkin mielestä narsisti, persoonallisuushäiriöinen, mielenvikainen ja hullu koska itkee hautajaisissa. Täällä kuuluu olla sarvikuono ja peltisydän.

Diakoni pamauttaa oven hänen nenänsä edestä kiinni. Nainen ymmärtää vihdoin ettei häntä kaivata. Pihalla hän tapaa henkilön joka kertoo lahjoittaneensa suuria summia rahaa ortodokseille. Häntä rakastetaan aivan erityisesti kirkkomme piirissä.( Joskus epäilen onko rakkaus pelkästään hengellistä) Nainen alkaa epäillä että kirkon nimi muutetan varmaan kohta lahjoittajan nimiseksi.
Hän kävelee kiihtyvällä vauhdilla pois. Mielessään hän on jo kääntynyt muslimiksi tai ihan miksi hyvänsä.

Nainen ei ole varastanut edes omenia lapsena. Ylipäätään hänellä ei ole mitään tekemistä minkään edellä mainitun "rikollisen" kanssa. Meillä ihmisillä on kyky tuomita ihmisiä, ilman että olisi mitään tuomittavaa.